perjantai 7. elokuuta 2009

Lepoviikko

Viikonloppu taas! Yli kolme viikkoa koko reissusta on mennyt, vaikka sitä on vaikea ainakin itse käsittää. Nyt ollaan myös saatu varmistus siitä, että virallisesti meidän opiskelu täällä koulussa loppuu jo 2.joulukuuta, joten siihenkin on enää alle neljä kuukautta. Nyt unelmana olis vielä päästä ennen kotiinpaluuta käymään Andamanin saarilla, Intian ja Thaimaan välissä olevalla saarirykelmällä Bengalin lahdella.
Sain sitten lopulta myös itelleni flunssan Ullan jäljiltä. Torstai meni pelkästään sängyn pohjalla maatessa kuumeessa. Onneksi oli tullut hyvät lääkevarastot Suomesta mukaan, ettei tarvinnut edes apteekkiin asti lähteä. Tosin kaikki on tarjoutunut auttamaan myös jos tarvitaan jotain lääkkeitä ja kampukselta löytyy myös kaksi lääkäriä, joten turvallisin mielin voi myös sairastaa. Nyt sitten niistellään täällä molemmat.

Muutama sana intialaisesta ruuasta, johon alkaa pikkuhiljaa nyt tottua ja ehkä vähän kyllästyäkin. Mutta se ainakin on nyt todettu, että intialainen ruoka ja ruokailutottumukset ovat täysin erilaisia kuin Suomessa.
Perinteiseen intialaiseen ruokaan kuuluu aina riisiä ja erilaisia kastikkeita. Kastikkeissa on paljon papuja ja linssejä, sekä yksi suosikeista eli Paneer-juusto.

Ruuan kanssa on aina leipää, jota käytetään ottimena. Eli leivästä otetaan pieni pala, jolla kahmaistaan riisiä ja jotakin kastiketta. Tämäkin alkaa jo meiltä sujua, haarukkaa tapaa vain ravintoloissa, yleensä kiinalaisen ruuan kanssa. Lusikka on sitäkin yleisempi näky, koulussa kaikki eivät syö riisiä ollenkaan joten olisi sitä kastiketta vähän vaikea sormin suuhun lapata.

Yleisin leipä on roti, pyöreä vaalea lätty, jota on koulussa joka aterialla. Naan-leipä on paksumpaa ja se on myös kooltaan suurempi. Sitä on yleensä tarjolla vain ravintoloissa. Lisäksi on olemassa Paratha-leipää, joka on esim. perunalla tai sipulilla täytettyä rotia ja siten ruokaisampaa. Leivät valellaan myös yleensä voilla tai öljyllä. Eilen take away-annoksen mukana tuli myös voisulaa muovipussissa..

Jälkiruokana voi olla Gulab Jamun -palloja (kuvassa), jotka maistuu vähän samalle kuin puoliraaka munkkitaikina. Pallerot on tietenkin uppopaistettu öljyssä ja tarjoillaan lillumassa siirappiliemessä. Niitä oon pystynyt syömään kerralla kolme, äklömakeaa! Kulfi on intialaista jäätelöä, todella hyvää ja koostumus on pehmeämpi ja kiinteämpi ku suomalaisessa jäätelössä. Seassa voi olla esimerkiksi pistaasipähkinöitä tai manteleita.
Mausteita käytetään todella paljon, ja yleensä näihin meille tulisiin ruokiin intialaiset lisäävät vielä omat mausteet. Joku sanoikin, että intiassa käytetään enemmän mausteita yhteen annokseen kuin itse ruoka-aineita. Erilaisia pikkuruokia ja välipaloja harrastetaan myös paljon, lähes kaikki on kuitenkin uppopaistettua ja leivottu esimerkiksi lehtitaikinnan sisään.

Mitään liharuokaa en ole täällä syönyt, Suomessa söin välillä kanaa ja kesällä maistelin jopa savukalojakin. Täällä on kuitenkin todella maukkaat kasvisruuat, eikä ole tehnyt yhtään mieli edes lihaa. Ehkä myös senkin takia, että nää ruuanvalmistusolosuhteet ei välttämättä joka paikassa ole kovin hygieniset.
Kaikki on siis suht rasvaista ja ateriat sisältää paljon hiilihydraatteja. Salaattina saattaa olla punasipuleita, kurkunpalasia tms. Kaipaan tosiaan välillä jotain ihan perus juusto-tomaatti-ruisleipää tai kunnon salaattia!!

Tänään oltiin koulukaverimme Antushin kanssa Noidan suurimmalla ostarilla (Great Indian Place) ja syömässä. Puhuttiin paljon kulttuurieroistamme, ja Antush on myös matkustellut paljon mm. Hollantiin, Thaimaaseen ja Singaporeen, joten hänellä oli myös erilaisia näkökulmia intialaiseenkin kulttuuriin. Intia on pahasti korruptoitunut valtio ja täällä voi tehä mitä tahansa, jos on rahaa. Sakot voi paikata antamalla poliisille satasen, ja usein väärä ja oikea muodostuu sen mukaan, miten enemmistö täällä käyttäytyy. Tämä antaa samalla myös paljon vapauksia intialaisille, kun mikään laki ei oikein pidä paikkansa.
Toinen suuri eroavaisuus intialaisiin on perheiden yhteys. Täällä on yleistä, että samassa talossa asuu isovanhemmat, lapset, lastenlapset ja näiden kaikkien perheet. Lapset hoidetaan kotona tai sukulaisten luona vuorotellen, eikä kukaan tunne oloaan koskaan yksinäiseksi. Serkku on täällä sama asia kuin oma veli tai sisko, ja lapset ovat todella läheisiä tätien, setien ja enojen kanssa. Yleensä ainakin isät käy töissä ja tienaa rahaa perheelleen. Rahaa ei kuitenkaan yleensä käytetä hienoihin autoihin tai muihin ylellisyyksiin, vaan ne säästetään tulevia polvia varten. Siksi esimerkiksi meidän ikäiset nuoret ei käy töissä, vaan saa kaiken elatuksen vanhemmiltaan jopa autoa myöten. Kotona asutaan siihen asti kunnes mennään naimisiin, silloinkin yleensä nuoripari muuttaa miehen vanhempien luokse.
Tämän oon jotenkin huomannut myös siinä, miten tytöt on kasvatettu. Me ollaan niin Ullan kans erilaisia, itsenäisiä ja "vahvoja", osataan täällä vaan matkustella pitkin maailmaa ilman vanhempia. Intiassa lapsesta asti tytöt ovat todella riippuvaisia isästä, joka määrää kaiken ja jonka mielipide todella määrää. Jopa 24-vuotiaan on kysyttävä lupaa lähteä naapurikaupunkiin päiväksi. Vaaleenpunasia paitoja ja pehmoleluja on joka puolella.
Naimisiin meno täytyy tietenkin hyväksyttää vanhemmilla ellei avioliitto ole jo ennalta sovittu tytön ja pojan vanhempien kesken. Molempien on oltava samaa kastia, vaikka poikkeuksiakin tänä päivänä tietenkin on. Naimisissa oleva nainen on automaattisesti täysin riippuvainen aviomiehestään ja yleensä nainen jää kotiin kasvattamaan lapsia miehen käydessä töissä.
Tulin myös miettineeksi sitä, että auttavatko nämä rikkaat ihmiset ikinä niitä miljoonia köyhiä mitenkään. Rikkaat ovat täällä niin etuoikeutettuja kaikkeen. Ymmärsin ainakin tänään, että rahaa kerätään vaan omaa perhettä ja omia lapsia varten, mutta tämä kaikkihan on vaan kiinni siitä mihin kastiin sattuu syntymään. Vain rikkaat pääsevät kouluun ja saavat työpaikan. Suomessa sentään ilmainen koulutus antaa jokaiselle mahdollisuuden ja jotain alkua elämään. Köyhällä täällä ei tosiaankaan taida olla muuta mahdollisuutta edetä mihinkään, kuin voittaa se "Haluatko miljonääriksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti