Bikaner

Yksi varmasti ikimuistoisimmista Intia-kokemuksistani tulee olemaan viime viikonlopun kamelisafari Bikanerin aavikkokaupungissa. Matkaan lähdettiin kaksin Ullan kanssa torstai-iltapäivänä.

Junaliput oli hommattu noin kuukausi etukäteen, mutta oltiin silloin saatu vain odotuspaikat. Edellisenä päivänä varmistui onneksi, että olimme saaneet paikat. Jos paikkoja ei ole, joutuu istumaan käytävillä tai maksamaan uudesta lipusta. Juna, johon meillä oli paikat, oli lähtenyt jo edellisenä päivänä matkaan. Sen takia on normaalia, että juna voi saapua asemalle etuajassa tai monta tuntia myöhässä. Aamupäivällä soitettiin sitten junatiedusteluun, josta kerrottiin junan olevan tunnin myöhässä eli sen pitäisi saapua Delhiin noin puoli kuuden aikaan.

Saavuttiin Vanhan Delhin asemalle kuitenkin ajoissa, mutta junan tietoja ei näkynyt missään ilmoitustauluilla. Ihmisiltä kyselemällä selvisi kuitenkin laituri, johon junamme oli tarkotus saapua. Laiturilla tapasimme kaksi espanjalaista tyttöä, Christinan ja Maryn, jotka olivat tulossa samalla junalla Bikaneriin. He olivat saapuneet Intiaan edellisenä yönä ja viettäneet asemalla jo kolme tuntia ennen meidän saapumista. Vaikuttivat melko väsyneiltä jo siinä vaiheessa. Hassua oli myös se, että ne oli lentänyt Espanjasta Helsingin kautta Delhiin.

Junaa ei alkanut kuulua puoli kuuden aikaan ja aloinkin soittelemaan taas tiedustelunumeroon. Asemalla joku mies kertoi junan olevan kolme tuntia myöhässä. Lopulta selvisi, että juna saapuisi puoli kahdentoista aikaan Delhiin. 7 tuntia myöhässä! Vietimme siis koko päivän istuskellen asemalaiturilla ja tuijottaen ohikulkevia intialaisia. Lopulta juna saapui kahdentoista aikaan yöllä ja pitkä odotus palkittiin. En olisi ikinä uskonut, että odotan junaa niin kauan.

Suomessa kun 10 minuutinkin odotus tuntuu välillä niin tuskaiselta. Aika kului kuitenkin loppujen lopuksi todella nopeasti, ehkä senkin vuoksi kun ihmisiä on hauska seurata ja täällähän niitä riittää. Christinalla ja Marylla oli paikat Sleeper Classista, eli kaikista halvimmassa luokassa. Vaunut ovat yleensä täyteen ahdattuja, ihmiset istuu ahtautuneina penkeillään ja osa istuu puoliksi ulkona oviaukoissa. Mitään ilmastointia ei ole, eikä ikkunoissa ole laseja, vain muutama rautakalteri.

Nukkuminen on varmaan jokseenkin mahdotonta. Meillä oli paikat vähän kalliimmasta vaunusta, ilmastoinnin ja peittojen kera. Vaunumme oli kuitenkin tyhjillään, sillä monet ihmiset oli varmaan väsyneet odottamaan ja jättäneet tulematta. Siksi espanjalaiset saivat lisämaksusta vaihdettua paikkansa samaan vaunuun meidän kanssa ja pääsivät vihdoin lepäämään. Hyvää tuuria sanoisin!

Yhden aikaan päivällä perjantaina juna saapui vihdoin ja viimein perille Lalgarthin asemalle. Asemalta on noin puolen tunnin ajomatka Bikaneriin. Meitä oli vastassa Vino Guest Housen henkilökuntaa ja meille oli tarjolla ilmainen autoriksakyyti majapaikkaan. Sovittiin tapaavamme espanjalaiset myöhemmin iltapäivällä keskustassa, mistä oli tarkoitus mennä yhteisellä kyydityksellä 30 kilometrin

päähän vierailemaan Karni Mata Mandir -nimisessä temppelissä.

Heitettiin kamat huoneeseen ja pikasuihkun kautta keskustaan syömään. Ravintola löytyi taas Footprintin avulla, mikä ei ollut taaskaan kovin suuri menestys. Paikka oli meille vähän liian hieno, mutta ruoka ei onneksi liian kallista. Paikalla oli meidän lisäksi vain noin 30 henkinen saksalainen eläkeläisten turistiryhmä, joten kovin rentoa intialaista tunnelmaa ei ollut. Onneksi meidän tilaus tuotiin kuitenkin ennen turistiryhmää, joten ei tarvinnut kauaa odottaa. Muita ulkomaalaisia turisteja ei koko kaupungissa sitten näkynytkään, yksi pienempi turistiryhmä vilahti keskustassa.

Tapaaminen espanjalaisten tyttöjen kanssa menikin sitten ihan puihin. Tapaamispaikka oli sovittu kartasta, mutta ne käytti Lonely Planet-opasta, joten kartta oli varmaan jotenkin erilainen. Puhelinyhteydetkään ei toimineet, koska niillä oli vain espanjalaiset liittymät ja viestit eivät menneet

perille. Tunnin odottelun jälkeen päätettiin lähteä kaksin kohti kuuluisaa rottatemppeliä, mikä oli helppoa ja edullista autoriksalla. Matka kesti kuitenkin lähes tunnin, mitään huimia nopeuksia kun noilla vempeleillä ei kuitenkaan koskaan saavuteta.

Temppeli oli suht pieni, mutta mukavan oloinen. Toisin kuin monet muut temppelit, joissa oon käynyt, täällä oli avaraa ja tilaa hengittää. Erikoisuutena paikassa on sadat rotat, jotka asuttavat paikkaa. Niitähän oli sitten kaikkialla, joten olo oli jokseenkin todella likainen. Sanotaan, että valkoisen rotan näkeminen tuottaa hyvää onnea, mutta ei bongattu yhtään sellaista.

Seuraavana aamuna herättiin aikaisin, koska edessä oli kamelisafarille lähtö. Yö oli melko tuskainen, koska aluksi oli todella kuuma ja myöhemmin taas todella kylmä. Sänkykin oli taas kivikova ja tyynynä jokin möykky. Tähän alkaa jo ilmiönä tottua, mutta kroppa ei tykkää. Kaiken kukkuraksi Ullalle oli noussut kuume. Koko safari oli siis vaarassa jäädä väliin, mutta sitkeästi Ulla halusi lähteä edes päiväksi aavikolle, koska sitähän varten olimme koko kaupunkiin tulleet. Saatiin sovittua Vinon eli kamelisafarin järjestäjän kanssa, että tullaan illalla takaisin Guest Houseen toiseksi yöksi.

Lähdettiin matkaan autoriksalla 20 kilometrin päähän aavikon reunalle oppaamme Harfulin kanssa. Outoa oli se, että edellisenä päivänä ilmeisesti Vinon poika kyseli halutaanko lisämaksua vastaan englantia puhuva opas safarille. Se uhkaili, että ollaan reissussa vain kahden kamelin omistajan kanssa, jotka ei puhu lainkaan englantia. Ei kuitenkaan haluttu maksaa yhtään enempää. Nyt kuitenkin opas oli ilmestynyt meidän matkaan ilman mitään lisämaksuja, taas yritettiin rahaa huijata!

Lähtöpaikalla meitä odotti kaksi kamelia, Muna ja Samu sekä niiden omistajat, kaksi poikaa. Samu oli ratsastusta varten ja Muna veti kärryjä, joissa muut istuivat. Pääsin ensimmäisenä ratsastamaan, koska Ulla tarvitsi lepopaikan kärryistä. Meno oli hauskaa, tosin hidasta. Aluksi ratsastaminen tuntui

epämukavalta, sitten siihen alkoi jo tottua ja lopulta paikat olikin ihan jumissa. Aavikko ei ollutkaan niin aavikkoa kuin olin kuvitellut, vaan viljelymaata, jossa kasvoi mm. kurkkua ja vesimelooneja. Lisäksi asfalttiteitä näkyi aina välillä ja sähkölinjat kulkivat maisemien poikki. Luonto oli kuitenkin mielenkiintoinen ja nähtiin jopa antilooppeja. Kamelipojat kävivät matkalla salaa nappaamassa matkaan muutaman kurkun ja meloonin. Niitä saatiin sitten maistella ja Harful valmisti lounaalla vihanneskastikkeen. Riisit, kastikkeet ja roti-leivät paistu kätevästi pikku nuotiolla.

Lounaan jälkeen pidettiin siesta ja päiväunet puun varjossa maistuivatkin huonosti nukutun yön jälkeen. Ennen matkan jatkumista pelasin vielä Harfulin kanssa hieman korttia, mikä oli hauskaa. Harful oli hupaisa veikko. Matka jatkui jonkun maanviljelijöiden kylän halki, jossa pällisteltiin paikallista menoa. Asukkaat eivät tainneet olla kovin innoissaan vierailusta, koska kaikki turistien rahathan menee suoraan safarien järjestäjille.

Tarkoitus oli lähteä takaisin päin, mutta Ullan olo oli parantunut sen verran, että päätettiin sittenkin jäädä aavikolle yöksi. Etsittiin leiripaikka ja pojat lähti kamelien kanssa hakemaan lisää tarvikkeita yöpymistä ja seuraavaa päivää varten. Harful laittoi illallista ja saatiin myös osallistua tällä kertaa rotin leipomiseen. Taikinasta kaulittiin pienellä puupallilla ohuita pyöreitä lättyjä, jotka paistettiin kypsäksi pannussa. Pimeä laskeutui jo kuuden jälkeen ja loppuilta menikin tähtiä tuijotellessa. Oli todella upeat näkymät! Tähtiä oli niiiiin paljon, linnunrata erottui selkeästi ja näin monta tähdenlentoa. Yöllä heräillessä saattoi vaan tuijottaa taivasta ja hetken päästä taas jatkaa unia.

Aamun valjetessa Harful keitti hyvät aamuteet, jonka jälkeen jatkettiin taas matkaa. Lounaan jälkeen Harful teki meille vielä hennatatuoinnit kämmeniin. Ollaanpas nyt niin intialaisia että! Aurinko oli aavikolla polttava, nyt onkin sitten naama hieman kärventynyt ja käsivarret ruskeena. Iltapäivällä palattiinkin sitten takaisin lähtöpaikkaan ja Guest Housen kautta pikaisesti juna-asemalle. Tällä kertaa juna oli ajoissa, koska paikka oli junan lähtöasema. Pääsin myös maistamaan ekan kerran junan illallista: riisiä, kaks kastiketta ja muutama roti. Eipä tarvi toiste ottaa, niin maistuvaa oli..

Viikonloppu oli siis mahtava ja oli mukavaa päästä kerrankin raittiiseen ulkoilmaan puuhailemaan ja tekemään muutakin kuin vain pällistelemään nähtävyyksiä. Nyt on mielessä jo ylihuomenna käynnistyvä reissu Himalajan suuntaan. Tarkoitus olis kiertää Shimla, Manali ja Dharamsala. Reissuun on tällä kertaa onneksi enemmän aikaa, koska koululle palataan vasta sunnuntaina 4.lokakuuta.

Turisteilua Delhissä

Maanantai jälleen! Hyvä päivä aina päivittää edellisen viikon tapahtumia tänne, kun aamulla on vaan yks luento ja seuraavat tunnit vasta iltapäivällä. Täällä sitä sitten tapetaan aikaa kampuksella koulunkäynnin lomassa. Arkipäivät noudattaa usein samaa kaavaa, joten päivät kuluu täällä suht kepeästi ja nopeasti. Päivällä koulunkäyntiä ja koulutehtävien tekoa, illalla sit pääsee mahdollisesti aina urheilemaan salille ja uima-altaalle. Lähiostarilla ja vakkariruokapaikka "Hot 'n Spicyssä" tulee vierailtua muutaman kerran viikosta. Huono puoli on se, että ollaan ainoot vaihtarit täällä, joten muilla tavallisilla oppilailla on koulutunteja ja tenttejä paljon enemmän ja joudutaan aika paljon selviytymään kahdestaan liikkumisesta ulkopuolella.

Viime viikonlopun ohjelma muuttukin taas suunnitelmista. Tarkotus oli tosiaan lähteä koskenlaskuretkelle, mutta yllättäen ennen lauantaita satoi neljä päivää. Monsuunisateita on tänä vuonna siis tullut myöhässä. Joki oli noussut liian korkealle, joten ei olis ollut turvallista laskea sitä. Lisäks paikan päältä ilmotettiin, että muutamat tiet on mennyt niin huonoon kuntoon, ettei liikkuminen paikasta toiseenkaan ole taattua. Täytyy siis toivoa, että joku muu viikonloppu vielä ehdittäisiin kokeilemaan koskenlaskua. Harmitti, koska oltais lähdetty matkaan muutaman meiän koululaisen kanssa, joten olis päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja oltais oltu kerranki reissussa paikallisten kanssa.
Päätettiin kuitenkin lähtee yhdeks yöks Delhiin, koska kampuselämä alkoi jo tulemaan korvista ulos. Suuntana oli taas Connaught Place, New Delhin keskustassa oleva moderni liikekeskus, missä on paljon erilaisia ravintoloita, pankkeja ja kauppoja. Löydettiin alueelta suht edullinen, mutta ei niin hohdokas Guest House, josta saatiin tingattuun hintaan simppeli huone. Metrossa törmättiin kahteen meiän koululaiseen poikaan, jotka oli kovia Children of Bodom ja HIM -faneja. Ekan kerran joku intialainen ties Suomesta muutakin ku Nokian, vau! Kyseltiin pojilta myös jotakin keikkapaikkoja Delhissä ja kuulemma paikallisia bändejä esiintyy välillä jossain. Pitänee siis mennä heti tarkastamaan, kun tilaisuus järjestyy.
Käytiin varaamassa sunnuntaiaamuksi turistikierros, jossa oli tarkotus kiertää 4 eri nähtävyyttä bussilla opastuksen kera. Koko loppupäivä menikin sitten CP:n alueella, löyty kiva markettialuekin, mutta vielä jäi näkemättä maanalainen bazaari. Illalla käytiin syömässä Blues-nimisessä baariravintolassa, mikä oli tosi viihtyisä paikka. Baaritiski, screeneiltä urheilua, livebändi, tunnelmallinen valaistus ja sisustus.. Ja siellä porukka vetikin alkoholia enemmänki tuttuun tyyliin. Ihmisten vaatetus ja käyttäytyminen oli täysin erilaista ku perinteinen intialainen. Oli jotenkin outoa nähdä sellainen tosi länsimainen paikka keskellä Delhiä, kun miettii minkä kaiken muun keskellä täällä muuten eletään.
Sunnuntaiaamuna oli liian aikainen herätys, mutta turistikierros odotti. Olin tietenkin unohtanut korvatulpat Noidaan, joten nukkuminen oli lähes mahdotonta. Ehkä siinä pari tuntia tuli yhteensä unta, vaikka kaikenmoista kilinää ja liikenteen melua kantautui ikkunasta huoneeseen. Delhin turismitoimistoon oli noin kymmenen minuutin kävely Guest houselta ja matkalla oli hauska nähdä aamuinen Delhi, kun kaupunki vaikutti vielä niin erilaiselta aamuvarhaisella. Markkina-alue ei ollut vielä avautunut ja ilma vaikutti vielä viileältä ennen auringon nousua korkealle. Liikennettäkään ei ollut vielä paljoa. Turistitoimiston edustalle oltiin juuri avaamassa jättimäistä markettialuetta, jossa myytiin pelkkiä kukkia ja tekokukkia. Väriloisto oli mahtava.
Saavuttiin tyhjään toimistoon, joten alettiin epäillä että ollaan ainoat turistit koko kierroksella. Onneksi puolen tunnin sisällä paikalle saapui kaks amerikkalaistyttöä, yks brittipoika ja saksalaismies. Tämä tarkoitti sitä, että ilmastoitu "bussimme" oli täynnä. Mukaan olisi vielä halunnut muitakin, mutta pieneen pakettiautoon ei todellisuudessa olisi ketään muita enää voinut ottaa. Kierros sisälsi aamupäivän osalta vierailut Lakshmi Narayan temppeliin, Mahatma Gandhi museoon, Lootus-temppeliin (joka olikin suljettu) ja Qutub Minar Complexiin. Oppaan selostukset ei ollu kovin avartavia, tyyliin "tässä kuvassa on tämä ja tämä jumala, hänellä on yhdeksän kättä", eli asiat jotka oli itsestäänselviä. Paikat kierrettiin aika nopeasti, joten ainakin Gandhin elämää koskevaan museoon olisi kiva vielä palata. Alueella oli talo, jossa Gandhi vietti elämänsä viimeiset päivät. Pihaan oli tehty viimeiset jalanjäljet, jotka johtivat paikkaan missä Mahatma Gandhi ammuttiin. Oppaan kanssa tutustuttiin multimediamuseoon, missä tulivat tutuiksi lähinnä erilaiset teknologiat ennemmänkin kuin Gandhin elämä.
Oli taas piristävää vaihtaa Intia-kokemuksia muiden turistien kanssa. Amerikkalaiset tytöt olivat tulleet myös opiskelemaan Delhiin, mutta vain kuukauden ajaksi. Niille oli järjestetty asuminen paikallisen perheen luona, joten varmasti erikoinen kokemus sekin.

Lakshmi Narayan:
Paikka, jossa Mahatma Gandhi ammuttiin:
Muoviset kaverit:
Qutub Minar Complex:


Turistikierros sisälsi tietenkin vierailun ylikalliiseen liikkeeseen, jossa meille kaupattiin intialaisia vaatteita, huiveja, koruja ja käsitöitä. Kaikki meistä oli kuitenkin jokseenkin alhaisella budjetilla liikkeellä, eikä ostoksia tehty. Kierros päättyi meidän osalta lounaaseen toimistolla, kun taas muut jatkoivat vielä matkaa oppaan kanssa iltapäivään saakka. Oltiin jo aikaisemmin käyty Red Fortilla, joten ei koettu tarpeelliseksi vierailla siellä toista kertaa. Sen sijaan suunnattiin takaisin Noidaan tutulle kampusalueelle, koska Ulla oli hieman flunssaisena ja mulla energiat huonosti nukutun yön jälkeen vähän vähissä. Matka kestää Delhistä Noidaan ainakin yli tunnin, kun täytyy metrosta vielä vaihtaa bussiin ja siitä autoriksaan. On aina varsin palkitsevaa päästä pois liikenteen keskeltä omaan pikku huoneeseen.
Nyt pitää muutama päivä taas kitkutella täällä koululla, torstaina olis suuntana sitten Bikaner ja kamelisafari aavikolla lauantaista sunnuntaihin. Odotan reissua innolla, jos vihdoinki pääsis tekemään jotain vähän ekstriimiä ku koskenlaskukin peruuntui. Kamelia odottaessa!

Varanasi

Viime viikonloppu tuli vietettyä hindujen pyhässä kaupungissa Varanasissa kuuluisan Ganges-joen rannalla. Lähdettiin torstaina New Delhistä junalla kohti Varanasia. Juna oli yöjuna, jossa jaettiin yksi loossi kahdeksan ihmisen kesken. Molemmilla sivuilla oli kolme sänkyä päällekäin ja päädyssä vielä kaksi. Matka kesti noin kolmetoista tuntia, mutta aika kului suht kivuttomasti kun lopultakin sai vähän unta junan kolinan ja jonkun kuorsauksen keskellä. Oli myös hauska tavata paikallisia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia niiden kanssa. Kaikki oli innoissaan kertomassa meille hyviä paikkoja ja käytännön vinkkejä Varanasista.
Varanasin asemalta hypättiin autoriksan kyytiin, mikä vei meidät kohti hostellia lähelle Gangesin rantaa. Vanhan kaupungin kadut on niin kapeita, että loppumatka oli käveltävä sokkeloisia kujia pitkin. Mitään etukäteisvarausta ei hotelliin oltu tehty, vaan katottiin opaskirjasta muutama low-budjet mesta jotka on suht lähellä toisiaan ja toivottiin, että jostain yks huone meille liikenee. Hetihän se järjestyi, alle 5 euroa per yö kahen hengen huoneesta. Turistiaika alkaa vasta lokakuussa, joten tuskin mikään paikka on kovin täynnä tähän aikaan vuodesta. Tietenkin eurooppalaisia kesälomalaisia näkyi vielä vähän.
Huoneeseen kuului parveke jokinäkymällä. Vanhan kaupungin kadut on kuitenkin niin kapeita, että viereisen talon seinä oli noin puolentoista metrin päässä ja television pauhaus kuului meille asti. Apinoita hyppeli siellä sun täällä ja kaupungin yllä liiteli leijojen lisäksi vihreitä papukaijojakin.
Itse Ganges -joki on suurin kaupungin nähtävyyksistä lukuisien temppelien lisäksi. Vesi oli todella likaisen näköistä. Aamuisin hindut tulevat jokeen kylpemään, uimaan, rukoilemaan ja pesemään pyykkejään. Ristiriitaista, että joki on niin pyhä, mutta samalla täynnä roskaa ja likaa. Aamuisella veneretkellä nähtiin jopa kuolleen lehmän ruho lillumassa vedessä.

Hotellin lähellä rannalla oli toinen Varanasin polttopaikoista, joita kohti nähtiin kulkevan monia ruumiita kantavia hautajaiskulkueita. Polttopaikasta nousi jatkuvasti savua, minkä haju tarttui heti vaatteisiin. Palavista ruumiista taisi tulla se grillimakkaran haju.. Monet intialaiset yritti houkutella meitä lähelle katsomaan itse polttotapahtumaa, mutta ei todellakaan tehnyt mieli mennä sinne. Polttopaikan lähellä oli vanhoja kivitaloja, joissa kuulemma vanhukset ja sairaat makaa ja odottaa kuolemaansa.
Joen rannalla on noin 80 eri paikkaa (ghat), josta ihmiset pääsee veteen uimaan tai rukoilemaan. Main ghatilla järjestetään joka ilta juhlallinen seremonia, jossa hindut suorittaa erilaisia rituaaleja jumaliensa kunniaksi. Musiikkia soitetaan kovaäänisistä, ihmiset taputtaa tahtia ja pyhät miehet heiluttelee tulia ja suitsukkeita tietyn koreografian mukaisesti. Paikalla oli myös tietenkin kaikki kaupungin turistit ihmettelemässä.
Koko kaupungissa oli erikoinen tunnelma, jotain pyhää ja erilaista kuin missään muualla mitä ollaan nähty. Joka paikassa oli erikoisia hajuja ja tuoksuja. Eri näköisiä ja kokoisia pyhiinvaeltajia oli kaupunki täynnä.
Temppeleitä ei jaksettu sen kummemmin kierrellä, yhdessä käytiin kunnolla sisällä, koska paikan piti olla täynnä apinoita. Yhtäkään apinan näköstä eläintä ei kuitenkaan nähty.. Kultaisesta temppelistä onnistuin näkemään vain kultaisen katon, koska temppeliin meno on muilta kuin hinduilta kiellettyä. Sinne olikin sitten ihan älytön ruuhka ja jonotus, jopa turvaportin ohittaminen ulkopuolelta oli tuskaisaa kapealla kadulla.
Käytiin myös Sarnathissa, 13 kilometrin päässä Varanasista. Paikka on taas pyhä buddhalaisille, koska siellä Buddha on pitänyt ensimmäisiä puheitaan. Paikka oli eräänlainen puistoalue, jossa oli raunioita muinaisista rakennuksista, pari temppeliä sekä suuri pyöreä muistomerkki.


Paluumatka Delhiin sujuikin sitten erittäin kätevästi 40 euron lennolla reilussa tunnissa. Kone oli todella hyvässä kunnossa oleva SpiceJet, joten nyt uskaltaa huoletta matkustaa lentäenkin Intian sisällä. Huvittavaa oli, että lentokenttä oli todella pieni ja lento oli sen verran myöhässä, että kymmenen minuutin päästä edellisen lennon laskeutumisesta meitä oltiin jo lastaamassa sisään. Tehokasta tosiaan!
Huumekauppiaita, veneretken tarjoajia, silkin kauppaajia ja riksakuskeja sai kyllä väistellä ihan kiitettävästi taas yhden viikonlopun edestä. Ensi viikonloppuna olis tarkotuksena päästä Haridwariin ja Rishikeshiin koskenlasku-retkelle ja näkemään Himalajan maisemia.