Himalajareissu

Torstaina 24.syyskuuta startattiin taas reissuun. Edellisenä iltana oltiin yritetty varata bussilippuja Shimlaan, mutta eipä taaskaan asiakaspalveluun saatu yhteyttä eikä ilman luottokorttia voitu tehdä varausta netin kautta. Oltiin jo astelemassa ulos kampukselta, kun vastaan tuli meiän kaverit Ritika ja Abi. Niiden kanssa oli myös toinen poika, joka yhtäkkiä sano että voi hommata meille bussiliput. Siinä sitten mentiin vähän kahvilaan istuskelemaan ja odottelemaan puhelua. Kävi ilmi, että se poika (Animesh) on kotoisin Shimlasta ja isä on jokin iso pomo siellä. Niinpä meille järjestyi liput haluttuun bussiin, vähän liiankin kätevästi. Noudettiin vaan liput Delhistä matkatoimiston respasta ja marssittiin bussiasemalle. Siitä alkoikin sitten 9 tunnin ajo kohti vuoristoa.
Aamukuudelta havahduin siihen, että bussi pysähtyi. Ikkunasta näkyi hämärää vuoristoa ja yhtäkkiä tulikin kiire ulos, ku kuski halusi jo jatkaa matkaa. Täällä ei oikein koskaan tiedä, milloin ollaan oikeassa kaupungissa. Yleensä kuitenkin lippujentarkastaja on huolehtinu, että jäädään pois oikeessa paikassa. Pitää junassakin aina tarkkaan kysellä kanssamatkustajilta milloin ollaan oikealla pysäkillä.
Shimla toimi brittihallinnon aikaan Intian kesäpääkaupunkina. Britit muutti aina kesäks viileään vuoristoilmaan. Kaupunki on rakennettu seittämän eri kukkulan päälle kovin englantilaiseen tyyliin ja muistuttikin kovasti Emmerdale-sarjasta tuttua maisemaa. Oli jotenki hassua nähä vaan kaikki intialaiset ihmiset sellasessa paikassa, ku tuntu että ne ei todellakaan kuulu sinne. Mitään auto-tai pyöräriksoja ei koko kaupungista löydy, joten hotellin etsintään kului muutama tunti kiivetessä paikasta toiseen. Heti asemalla meiän kimppuun ryntäs kovin ärsyttävä pappa, joka halus viedä meiät hyvään hotelliin ja tarjoutui kantamaan tavaratkin. Yritettiin kovasti päästä siitä eroon, mutta huonolla menestyksellä. Oli lähinnä raivostuttavaa, kun väsyneenä pitkän bussimatkan jälkeen joku tuli selittämään "upeita" tarjouksia. Ei oo vieläkään selvinnyt, miten tollasista vainoojista pääsis helposti eroon! Pitää vaan aina yrittää unohtaa niiden olemassaolo ja jatkaa matkaa muina miehinä..
Shimlassa vietettiin kaks päivää. Käytiin mm. museossa ja teatteriesityksessä. Teatteriin eksyttiin puolivahingossa, kun paikalliset kävivät suosittelemassa sitä meille. Esitys oli jokin urdun-kielinen näytelmä, josta en todellakaan ymmärtänyt yhtään mitään. Kahden tunnin kökötys jääkylmässä teatterissa oli melkoinen kokemus ja muut paikalle eksyneet turistit onnistuivat liukenemaan paikalta jo ennen loppua. Perjantai-iltana mulle nousi myös kuume, joten olin todella väsynyt. Onneksi lämpö laski jo seuraavana päivänä, joten pääsin taas nauttimaan reissusta.

Shimlassa käveltiin myös 2,5 kilometrin pituinen matka ylös vuorelle katsomaan hindujen Hanuman-apinajumalalle pystytettyä temppeliä. Saatiin jopa puukepit kouraan, mikäli apinat olis hyökänny kimppuun. Nähtiin yhden apinan tutkivan erään miehen taskuja ammattivarkaan ottein. Ei siinä oikein voinut uhri mitään muuta tehdä kuin vain yrittää huitoa apinaa irti. Kadulla vastaan tuli myös joka paikassa apinoita, jotka kaikki kierrettiin kaukaa kadun toista reunaa. Usein ihmiset oli varustautuneet myös kivenmurikalla, valmiina viskomaan kohti villiapinoita.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui bussissa kohti Manalia. Kulkuneuvo oli astetta huonompi valtion bussi, SemiDeluxe, jossa ei ollut ilmastointia. Ikkunat oli vaan sivulle liu'utettavat pleksit. Reitti oli kamala, serpenttiinitietä alas vuorelta, mikä oli liikaa noin puolelle intialaisille ja Ullalle. Siellä sitten oksennus lensi, onneksi sentään ulos ikkunoista eikä sisälle bussiin. Olin yllättynyt, että mulle ei tullut mitään oireita, koska olin etukäteen kuullut niin paljon kauhutarinoita vuoristobusseista. Huh!

Sunnuntaiaamuna saavuttiin aurinkoiseen Manaliin. Löydettiin aivan ihana hotelli vanhasta Manalista ja saatiin mukava huone hyvään hintaan. Manali oli todella mukava kaupunki, sinne voisi vielä joskus palata uudestaan. Siellä oli jotenkin todella kiireetön ja rento ilmapiiri, kun kaikilla oli vaan aikaa tutustua uusiin ihmiseen ja nauttia olosta. Paikka oli täynnä turisteja, joten sekin vaikutti heti tunnelmaan. Oikeastaan välillä tuntui, ettei olisi edes Intiassa ku musiikki, ihmiset ja ruuat oli niin muualta.
Manalissa tutustuttiin tanskalaiseen Dennikseen ja kahteen suomalaiseen, Valtteriin ja Henriin. Oli suht outo olo jutella täällä asioista jonkun muun suomalaisen kuin Ullan kanssa ekaa kertaa yli kahteen kuukauteen.
Käytiin suomalaispoppoolla testaamassa laskuvarjohyppyä. Tehtävänä oli kiivetä ensin järkyttävän korkealle kukkulalle ja juosta sieltä alas tandemhyppynä laskuvarjon ja ohjaajan kanssa. Meno oli hulppeaa! Ilmalento kesti noin kymmenen minuuttia ja maisemat ja tunne oli uskomattomat. Menisin heti uudestaan ja korkeammalta, ei edes jännittänyt kovin paljoa.
Toinen huippukokemus tuli kans Manalissa, kun mentiin joukolla (suomalaiset ja Dennis) laskee koskea. Reitti oli noin reilun tunnin pitunen ja suht helppoa laskua. Kastuminen oli välttämätöntä! Vaikka vesi olikin aika kylmää, ei se menoa haitannut.

Manalista käytiin myös päiväretkellä Rohtang Pass -nimisellä vuorella noin neljän kilometrin korkeudessa. Ajomatka paikalle kesti kaksi tuntia ylös vuorelle, takaspäin 4 tuntia pysähdyksineen karseessa ruuhkassa. Kaikki intialaisturistit oli niin innoissaan lumesta, jota pääsi näkemään vielä hevosajelun päästä parkkipaikoilta. Itse vuorella ei ollut mitään muuta kuin pieniä ruokakojuja ja tietenkin mahtavat maisemat. En olisi ikinä uskonut näkeväni omin silmin jotain sellasta, lumihuiput vaan oli niin uskomattomattoman näköisiä.
Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin taas bussimatkailua, tällä kertaa todella halpisbussilla. Penkit olivat aivan kamalat, koska niitä ei voinut mitenkään säätää makuuasentoon eikä niskatukia ollut ollenkaan. Matkaa onneksi piristi se, että seurassa oli Dennis ja uusia tuttavuuksia australialainen poika Thomas ja brittimies Mark. Lisäksi Dharamsalan bussiasemalla tutustuttiin vielä saksalaiseen Felixiin. Dharamsalassa piti vielä odottaa muutama tunti bussia ylös Mc Leonganjiin.
Kaupunki on Dalai Laman tämänhetkinen kotipaikka ja siten täynnä tiibetiläisiä ja buddhalaisia muutenkin. Oli mielenkiintoista nähdä taas erilaisia ihmisiä ja erilaista kulttuuria. Kaduilla kulki todella paljon punaisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja, siilitukkaisia miehiä ja naisia ympäri maailmaa. Ei vaan voi välillä uskoa, että yhdestä maasta löytyy näin paljon kaikkea! Dalai Lama ei ollut kaupungissa samaan aikaan, mutta kuulemma lokakuun puolivälissä palaa taas paikalle pitämään puheita ja opetuksia.
Hotellin kanssa oli hiukka säätämistä. Oltiin valmiiksi katsottu majoituspaikka, mutta huoneet osottautuikin ihan kauheiksi. Kaikki paikat oli todella kärsineet kosteusvaurioista ja tuntui, että sängyt ja lakanat haisi homeelle. Kosteassa vuoristoilmassa ei oikein tunnu kuivuvan paikat samalla tavalla kuin esim. täällä Delhissä. Lopulta löydettiin siedettävä majapaikka, mutta vettä ei tullut. Saatiin kolmeen kertaan vastaus "odottakaa vielä 10 minuuttia, niin vettä alkaa tulla" kolmen tunnin aikana. Lopulta ei enää väsyneet matkaajat jaksanu odottaa, vaan vaadittiin toista huonetta. Vastaavaa ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten lopulta päästiin kunnon luksushuoneeseen korvaukseksi odotuksesta. Huone oli oikeastaan oma asunto toisella puolella katua parvekkeineen pienen keittiön, jääkaapin ja telkkarin kera. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnon yöunille ja kuumaan suihkuun.
Dharamsalassa päivät suju käppäillessä ympäri kaupunkia ja lähialueita. Käytiin mm. katselemassa vesiputousta ja metsäpolkuja vuoristossa. Vierailtiin myös buddhalaisten temppelissä ja käytiin katsomassa leffa tiibetiläisten elämästä. Mielenkiintoisia juttuja jälleen kerran, harmi että näillä reissuilla on aina omat aikataulunsa. Täytyy joskus vielä päästä reissaamaan ilman sen tarkempia suunnitelmia ja aikataulutuksia. Viettää aina sen verran aikaa jossain paikassa ku huvittaa.
Puolet vaihdosta on nyt takana! Onpas aika mennyt nopeasti ja on tapahtunut niin paljon asioita. Edessä on vielä parhaat rantalomat ja muutama viikko koulua. Nyt täytyy tosiaan yrittää tsempata koulutehtävien kanssa, on ollut paljon vaikeuksia kaikkien erilaisuuksien takia. Onneks saadaan nyt muutamilta oppilailta apua tehtävien kanssa, niin eiköhän me saada hommat hoidettua.