tiistai 13. lokakuuta 2009

Lomafiilis

Se ois syysloma nyt!
Tiistaina oli tietotekniikan tentti, johon olin kovasti yrittänyt edellisenä päivänä opetella c-ohjelmoitia ja vuokaavioita. Kävikin sitten taas niin, että taisi mennä pänttäykset hukkaan, sillä tentissä olikin paljon vaikeampia kysymyksiä. Tänään aamuna oli tentti satelliittiteoriasta, tuntui että se meni ehkä hieman paremmin tällä kertaa verrattuna edelliseen tenttiviikkoon.
Tenttitilanteessa huomasin selvästi, kuinka oppilaat täällä auttaa toisiaan tenteissä. Jotkut jopa keskustelee keskenään ja vastauspapereita esitellään suht avoimesti vierustoverille. Outoa on, että koetta valvovat opettajat kyllä huomaavat tämän, mutta eivät jaksaneet välittää. Muutamalle oppilaalle jotakin kävivät valittamassa, mutta ei sen kummempia. Lunttaaminen on kuulemma yleistä ja korkeintaan paikkaa saattaa joutua vaihtamaan mikäli mitään lunttilappua tai muuta vastaavaa todistusaineistoa ei löydy. Tuntemattomallekin vierustoverille on tapana esitellä omia vastauksiaan, jos toinen on pulassa. Näin siis täällä.. Jotkut yritykset saattavat teettää koululaisilla tenttejä, joiden perusteella yrityksiin palkataan uusia työntekijöitä. Niissäkin on tapana luntata.

Huomenaamuna lähtö siis vihdoin ja viimein Mumbaihin. Mumbaissa kolme yötä ja sunnuntaina kohti Goaa. Goalta takaisin Delhiin 27.10.
Palataan astialle siis silloin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti