Kävin viime perjantaina postissa tarkoituksena lähettää osa tavaroista jo etukäteen Suomeen, jos vahingossa sattuisi sitten lentokentällä yli 20kg ylittymään. Lähdin Anshulin kanssa ajamaan koululta kohti postitoimistoa, jonka ei kuulemma pitänyt olla kaukana. Harhailimme kuitenkin melkein puolituntia ajaen edestakaisin läheisiä kortteleita, niin kuin yleensäkin täällä. Kellään ei oikein tunnu olevan varmaa hajua missä paikat sijaitsevat, sitten ajellaan ohi ja tehdään uukkareita kesken katuja ja ajetaan väärällä puolella. Normaalia täällä, mitään tienviittoja ynnä muita ei isoja valtateita lukuunottamatta oikeastaan ole.
Lopulta löytyi postitoimisto, josta sanottiin paketin lähetyksen olevan mahdollista, mutta ensin oli saatava tavarat pahvilaatikkoon. Laatikkoa ei tietenkään ollut saatavilla postista, joten virkailija käski meidän mennä kyselemään viereisen korttelin räätäleiltä ja muilta kauppiailta. Sitten ajettiin taas hieman autolla edestakaisin ja lopulta löydettiin räätäli, joka kaivoi viereisestä auton varaosaliikkeestä pahvilaatikon, joka oli juuri sopiva mun tavaroille. Laatikon ympärille mies kävi ostamasta jostain toiselta räätäliltä valkoista kangasta, josta hän vanhanaikaisella ompelukoneellaan hurautti säkin. Laatikko pujotettiin säkin sisään ja pääty parsittiin käsin neulalla ja langalla kiinni. Sitten kiiruhdettiin takaisin postiin ja kankaaseen kirjoitettiin vastaanottajan ja lähettäjän tiedot. Painoksi laatikolle tuli lopulta 5,8 kiloa.
Sitten meidät kutsuttiin postin takahuoneeseen, johon piti kiertää ulkokautta. Pienessä huoneessa pullea intialaismies ompeli vielä toisen pään lepattavat reunat tiukasti kiinni laatikon päätyyn ja teki kymmenen kynttiläsinettiä ympäri saumoja. Kaikki tämä tapahtui uskomattoman hitaasti ja oli hieman huvittava tilanne vain istua ja tuijottaa miehen toimia. Lopulta paketti oli valmis matkaan ja täytin vielä postitoimiston puolella lomakkeen laatikon sisällöstä. Anshul sanoi jälkeenpäin, että saatiin erikoiskohtelua tänään, eikä yleensä tosiaan virkailijoilla ole aikaa auttaa noin paljoa. Ihan kivat turistiedut siis jälleen. Hinnaksi tuli noin 30 euroa, joten halvempaa jälleen kuin Suomessa. Nyt vain odotellaan, koska paketti saapuu perille. Onkohan se ennen mua perillä?
Alle kolme viikkoa siis kotiinpaluuseen, en voi millään uskoa! Enää kolme kokonaista päivää kampuksella, sisältäen projektin viimeistelyn ja yhden tentin. Vähiin käy, sillä sunnuntai-aamuna lähdemme lentokentälle Ullan serkkua vastaan ja siitä sitten lomalle. Tarkoituksena on olla Delhissä 2.päivään saakka, jolloin lennetään kaakkoisrannikolle Orissan osavaltioon. Siellä muutama päivä ja 6.päivä Kolkataan. Sieltä lennetään Ullan kanssa vihdoin ja viimein Andamanien saarille 7.12. Nyt vaan toivotaan, että ilmat olis ihanat ja saatais kunnolla vielä nauttia auringosta. 13.päivä palataan sitten takaisin Noidaan koululle ja 15.päivä kohti Suomea. En tajua, että ollaan lähdössä pois. Ehkä se todellisuus sitten iskee, kun rantautuu Suomen kamaralle.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
tiistai 10. marraskuuta 2009
Arkea vielä vähän jäljellä
Koululla on vierähtänyt jo yli viikko Rishikesh reissun jälkeen. Viime viikolla käytiin taas leffassa kattoo hindi Aladin leffa. Viikonloppuna oltiin jättimarkkinoilla Delhissa ja sunnuntaina vierailtiin Suomen suurlähetystössä. Saatiin sieltä materiaalia meidän Suomi-iltaa varten, videoita ja lehtisiä. Pitäisi nyt vaan saada järjestettyä sopiva hetki meiän esityksille, taitaa mennä tenttiviikolle. Tällä viikolla yritetään vielä tehdä projektia eteenpäin ja ens viikolla Ulla onkin poikaystävänsä kanssa lomailemassa. Sen jälkeen enää kaksi tenttiä ja koulu ohi! En voi vieläkään uskoa. Nyt pitää miettiä vielä kaikki jutut, mitä täällä vielä haluaa tehdä ennen lähtöä.
Tänään pidettiin Advanced Satellite and Fibre Optics Communications-kurssilla suullinen esitys meidän tutkielmasta viestintäsatelliitteihin liittyen. Hiukka ehkä jännitti, kun piti englanniksi puhua teknisiä juttuja, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Ryhmäkin on mukavan pieni, noin 15 ihmistä. Tästä on sit varmasti hyötyä, kun keväällä on tiedossa seminaarikurssia ja muuta esitystä Suomessa.
Käytiin muuten myös toissaviikolla vierailemmassa Anshulin isän kuppitehtaalla. Tai oikeastaan siellä valmistettiin siis kaikkia mahdollisia posliiniastioita, kuppeja, lautasia, kannuja yms. Tehdas oli valtavan kokonen, alueella oli lukuisia eri rakennuksia ja halleja, joissa tuotanto tapahtuu. Siellä valmistetaan astiat alusta alkaen, saven valmistamisesta kuppien kultareunuksien maalaamiseen. Tehtaassa on satoja työntekijöitä, kaikki erikoistuneet johonkin pieneen työvaiheeseen, esim. liimaamaan kupin kylkeen kuvaa tai kaivertamaan kupin kahvasta ylimääräisen saven pois. Ne oli ihan uskomattoman nopeita käsistään, parempia varmaan ku koneet. Ei näkynyt onneksi yhtään lasta töissä, firma on ilmeisesti hyvässä maineessa ja työntekijöillekin maksetaan ihan ok palkkaa. Halleissa oli isot paistinuunit ja jättimäiset koneet saven valamiseen. Alueelta löytyy myös korjaamo, jossa valmistetaan varaosia noihin koneisiin. Oli ihan mielenkiintosta nähä kunnon intialainen tehdas.
Tänään pidettiin Advanced Satellite and Fibre Optics Communications-kurssilla suullinen esitys meidän tutkielmasta viestintäsatelliitteihin liittyen. Hiukka ehkä jännitti, kun piti englanniksi puhua teknisiä juttuja, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Ryhmäkin on mukavan pieni, noin 15 ihmistä. Tästä on sit varmasti hyötyä, kun keväällä on tiedossa seminaarikurssia ja muuta esitystä Suomessa.
Käytiin muuten myös toissaviikolla vierailemmassa Anshulin isän kuppitehtaalla. Tai oikeastaan siellä valmistettiin siis kaikkia mahdollisia posliiniastioita, kuppeja, lautasia, kannuja yms. Tehdas oli valtavan kokonen, alueella oli lukuisia eri rakennuksia ja halleja, joissa tuotanto tapahtuu. Siellä valmistetaan astiat alusta alkaen, saven valmistamisesta kuppien kultareunuksien maalaamiseen. Tehtaassa on satoja työntekijöitä, kaikki erikoistuneet johonkin pieneen työvaiheeseen, esim. liimaamaan kupin kylkeen kuvaa tai kaivertamaan kupin kahvasta ylimääräisen saven pois. Ne oli ihan uskomattoman nopeita käsistään, parempia varmaan ku koneet. Ei näkynyt onneksi yhtään lasta töissä, firma on ilmeisesti hyvässä maineessa ja työntekijöillekin maksetaan ihan ok palkkaa. Halleissa oli isot paistinuunit ja jättimäiset koneet saven valamiseen. Alueelta löytyy myös korjaamo, jossa valmistetaan varaosia noihin koneisiin. Oli ihan mielenkiintosta nähä kunnon intialainen tehdas.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Mietteitä käytännön asioista
Suomi-ikävää
- Vaatteiden pesu: kaikki pyykit voi laittaa huoletta pesukoneeseen. Täällä on koulun pesula pilannut monet vaatteet, jotenka nykysin tulee pestyä lähes kaikki vaatteet käsin.
- Suihkusta saa aina lämmintä vettä. Nyt vain aamuisin klo 7-10.
- Ruuanlaitto: voi tehdä syötävää ja hyvää ruokaa itse silloin kun haluaa ja on jopa jääkaappi, jossa ruuat säilyy. Täällä omat ruokavarat on rajottunut lähinnä hedelmiin, kekseihin ja muihin naposteltaviin. Odotan niin kunnon normaalia ruokaa: salaatteja, hedelmiä, ruisleipää ja tuoreita vihanneksia. Täällä pilataan usein liiallisilla mausteilla hyvät raaka-aineet, uppopaistetaan kaikki tai muuten lillutetaan rasvassa. Lisäksi ruoka on hygieenistä, eikä tarvi miettiä montako karvaa tänään lounaasta löytyy.
- Meiltä halutaan aina enemmän rahaa kuin paikallisilta. Alkaa ärsyttämään, periaatteesta en halua maksaa, vaikka rahasumma ei olisikaan euroissa oikeasti paljon mitään.
- Riksakuskit juonii keskenään -> vie meiän rahat
- Liikenne ja julkiset toimii kunnolla
- Vapaus: voi liikkua ulos silloin kun haluaa. Yöpymiseen muualla ei tarvitse kenenkään lupaa, illalla kello 8 ei tarvi olla vielä kotona. Voi treenata silloin kuin haluaa ja urheilla myös ulkona. Ei tarvii pelätä pimeässä liikkumista.
- Ihmiset ei tuijota tai kyttää koko ajan tekemisiä.
- Palvelu on nopeaa ja ammattitaitoista. Kun odottaa, et jokin asia hoidetaan tajuaa, että asiat pystyis tekemään ite paljon nopeammin ja helpommin
- Kaupoissa voi asioida rauhassa. Täällä on aina vähintään kaks ihmistä seuraamassa minne menet ja esittelemässä itsestäänselviä asioita "tämä tässä on laukku", "tämä tässä on paita".
- Vaatteiden pesu: kaikki pyykit voi laittaa huoletta pesukoneeseen. Täällä on koulun pesula pilannut monet vaatteet, jotenka nykysin tulee pestyä lähes kaikki vaatteet käsin.
- Suihkusta saa aina lämmintä vettä. Nyt vain aamuisin klo 7-10.
- Ruuanlaitto: voi tehdä syötävää ja hyvää ruokaa itse silloin kun haluaa ja on jopa jääkaappi, jossa ruuat säilyy. Täällä omat ruokavarat on rajottunut lähinnä hedelmiin, kekseihin ja muihin naposteltaviin. Odotan niin kunnon normaalia ruokaa: salaatteja, hedelmiä, ruisleipää ja tuoreita vihanneksia. Täällä pilataan usein liiallisilla mausteilla hyvät raaka-aineet, uppopaistetaan kaikki tai muuten lillutetaan rasvassa. Lisäksi ruoka on hygieenistä, eikä tarvi miettiä montako karvaa tänään lounaasta löytyy.
- Meiltä halutaan aina enemmän rahaa kuin paikallisilta. Alkaa ärsyttämään, periaatteesta en halua maksaa, vaikka rahasumma ei olisikaan euroissa oikeasti paljon mitään.
- Riksakuskit juonii keskenään -> vie meiän rahat
- Liikenne ja julkiset toimii kunnolla
- Vapaus: voi liikkua ulos silloin kun haluaa. Yöpymiseen muualla ei tarvitse kenenkään lupaa, illalla kello 8 ei tarvi olla vielä kotona. Voi treenata silloin kuin haluaa ja urheilla myös ulkona. Ei tarvii pelätä pimeässä liikkumista.
- Ihmiset ei tuijota tai kyttää koko ajan tekemisiä.
- Palvelu on nopeaa ja ammattitaitoista. Kun odottaa, et jokin asia hoidetaan tajuaa, että asiat pystyis tekemään ite paljon nopeammin ja helpommin
- Kaupoissa voi asioida rauhassa. Täällä on aina vähintään kaks ihmistä seuraamassa minne menet ja esittelemässä itsestäänselviä asioita "tämä tässä on laukku", "tämä tässä on paita".
maanantai 2. marraskuuta 2009
Rishikesh
Perjantaina suunnattiin Ullan kans koulupäivän jälkeen kohti Delhiä ja Kashmere Gaten bussiasemaa. Matkalla käytiin jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan Pacific Mallissa syömässä ja hakemassa matkaa varten eväitä kaupasta. Bussiasemalle pääsee kätevästi suoraan metrolla. On täällä siis edes yksi kulkuneuvo, joka on aina suht ajoissa ja nopea etenemään.
Reilu 200 kilometrin matka Rishikeshin kaupunkiin kestikin sitten lähes 9 tuntia "ihastuttavalla" halpisbussilla. Jotenkin sitä aina on niin innokas kokeilemaan kaikkea täällä, eli mentiin tahalleen halvimmalla mahdollisella kuljetuksella. Kokemus sekin sillä bussissa ei tosiaan matkustanut muita kuin intialaisia miehiä. Oli siinä sitten taas tuijoteltavaa ihmisillä, kun kaks turistityttöä istuu siellä kaikkien keskellä ihmettelemässä. Mutta taitaa olla viimeisiä bussireissuja tässä maassa, otetaan nyt kaikki irti mitä saadaan!
Perillä oltiin sitten neljän jälkeen aamuyöstä. Unta olin saanut melko huonosti ja ilma muuttui yön aikana todella kylmäksi. Outoa taas palella Intiassa, mitä ihmettä! Voin vain kuvitella, miltä Suomeen paluu sitten tuntuu. Täytyy varmaan pukeutua viiteen eri vaatekerrokseen.. Jäätiin asemalle odottelemaan hetkeksi auringonnousua ennenkuin lähdettiin etsimään auki olevaa hotellia. Kuuden aikaan vihdoin päästiin oikeaan kortteliin, mutta lähes kaikki paikat olivat kiinni. Herätettiin varmaan kolmen eri hotellin henkilökunta, ennenku löyty oikean hintainen paikka. Sitten parin tunnin unet ja pällistelemään kaupunkia.
Rishikesh on yksi hinduille pyhistä kaupungeista Ganges (The Mother Ganga, niinkuin täällä sanovat)-joen varrella Himalajan vuorten kupeessa. Lisäksi kaupunkia pidetään myös Intian joogapääkaupunkina lukuisten joogakeskusten vuoksi. Maisemat olivat jälleen kerran siis uskomattomat vuoriston ja luonnon takia. Eipä uskoisi, että tuo puhdas vuoristojoki laskee Varanasiin. Siellä vesi haisi todella pahalle roskan ja ruumiiden polton takia.
Rishikeshissä joen reunat olivat myös täynnä erilaisia temppeleitä ja pyhiinvaelluspaikkoja, jonne ihmiset tallustelivat sankoin joukoin. Joka puolella soitettiin rukouslauluja ja näkyi erilaisia kulkueita. Joessa suoritettiin aamukylpyjä ja muutenkin meininki oli hieman kuin Varanasissa. Kaupungin yleisilmapiiri oli kuitenkin rennompi ja intialaisten perusturistien määräkin huimaava. Myös ulkomaalaisia näkyi kaduilla paljon.
Sunnuntaina oli viikonlopun kohokohta eli 26 kilometrin koskenlasku. Aamulla aikaisin herääminen oli todella vaikeaa kylmyyden vuoksi, tuli jotenkin pimeät ja kylmät kouluaamut Suomessa. Onneksi saatiin ittemme kuitenkin lopulta ylös ja koskenlaskufirman toimistolle. Meidän kanssa samalle reissulle tuli kaks brittiä, Katie ja Kelly. Henkilökuntaa sitten olikin sitä enemmän: kolme kajakkimiestä varmistamassa meidän turvallisuutta ja kaks ohjaajaa lauttaan. Turvallinen olo oli siis kun startattiin matkaan. Aloituspaikalle ajettiin noin 45 minuuttia joen viertä ylöspäin.
Maisemat oli ihanat ja joen rannalla oli uskomattomia pieniä hiekkarantoja. Näkyi jopa muutama turistikin ottamassa aurinkoa. Päivän kuluessa lämpötila alkoi onneksi kohota aamuisesta, mutta vesi tuntui jäätävän kylmältä. Kosken pauhuissa ei voinut välttyä kastumiselta ja lopulta hypättiinkin vain virran vietäväksi "bodysurfing"-osuuksilla. Hauskaa oli todellakin, olis mielenkiintoista päästä kokeilemaan vastaavaa myös joskus Suomessa. Tai kajakkiretkelle, jossa pääsis näkemään sellaisia paikkoja, joihin ei maata pitkin pääse. Märkäpuku olisi kuitenkin ollut siis ihan paikallaan, huulet alko jossain vaiheessa jo hieman sinertää..
Loppuillasta käytiin vielä katsomassa intialaista musiikkifestivaalia, jossa esitettiin perinteisiä intialaisia lauluja.
Maanantaiaamuna startattiin kuuden aikaan kohti bussiasemaa ja Delhiä. Matka kesti jälleen luvattoman kauan ja penkit oli edellistä epämukavammat. Enää ei edes huomaa kuinka likaisia kaikki paikat täällä ovat. Katselin bussin ikkunasta ulos, sen vähän mitä näki kuivettuneen oksennuksen ja muun lian takaa. Bussin lattia oli täynnä hiekkaa ja pientä roskaa, penkkejä ei varmaan koskaan ole pyyhitty. Huh, välillä havahtuu kaikkeen tähän ja tekee niin mieli vaan juosta äkkiä suihkuun hinkkaamaan kaiken lian pois itsestään. Reissuissakin alkaa aina omat vaatteet ja tavarat pikkuhiljaa ällöttämään, ku tietää millasissa oloissa täällä tulee kuljettua.
Koululla siis taas, edessä viimeiset neljä viikkoa opiskelua. Nyt ei olekkaan sitten marraskuulle suurempia suunnitelmia. Ehkä ensi viikonloppuna käydään vielä kansallispuistossa, mikäli sinne saadaan sisäänpääsylupa. Kouluhommia siis nyt vaan tekemään. Enkä todellakaan voi uskoa, että on jo marraskuu!
Reilu 200 kilometrin matka Rishikeshin kaupunkiin kestikin sitten lähes 9 tuntia "ihastuttavalla" halpisbussilla. Jotenkin sitä aina on niin innokas kokeilemaan kaikkea täällä, eli mentiin tahalleen halvimmalla mahdollisella kuljetuksella. Kokemus sekin sillä bussissa ei tosiaan matkustanut muita kuin intialaisia miehiä. Oli siinä sitten taas tuijoteltavaa ihmisillä, kun kaks turistityttöä istuu siellä kaikkien keskellä ihmettelemässä. Mutta taitaa olla viimeisiä bussireissuja tässä maassa, otetaan nyt kaikki irti mitä saadaan!
Perillä oltiin sitten neljän jälkeen aamuyöstä. Unta olin saanut melko huonosti ja ilma muuttui yön aikana todella kylmäksi. Outoa taas palella Intiassa, mitä ihmettä! Voin vain kuvitella, miltä Suomeen paluu sitten tuntuu. Täytyy varmaan pukeutua viiteen eri vaatekerrokseen.. Jäätiin asemalle odottelemaan hetkeksi auringonnousua ennenkuin lähdettiin etsimään auki olevaa hotellia. Kuuden aikaan vihdoin päästiin oikeaan kortteliin, mutta lähes kaikki paikat olivat kiinni. Herätettiin varmaan kolmen eri hotellin henkilökunta, ennenku löyty oikean hintainen paikka. Sitten parin tunnin unet ja pällistelemään kaupunkia.
Rishikesh on yksi hinduille pyhistä kaupungeista Ganges (The Mother Ganga, niinkuin täällä sanovat)-joen varrella Himalajan vuorten kupeessa. Lisäksi kaupunkia pidetään myös Intian joogapääkaupunkina lukuisten joogakeskusten vuoksi. Maisemat olivat jälleen kerran siis uskomattomat vuoriston ja luonnon takia. Eipä uskoisi, että tuo puhdas vuoristojoki laskee Varanasiin. Siellä vesi haisi todella pahalle roskan ja ruumiiden polton takia.
Rishikeshissä joen reunat olivat myös täynnä erilaisia temppeleitä ja pyhiinvaelluspaikkoja, jonne ihmiset tallustelivat sankoin joukoin. Joka puolella soitettiin rukouslauluja ja näkyi erilaisia kulkueita. Joessa suoritettiin aamukylpyjä ja muutenkin meininki oli hieman kuin Varanasissa. Kaupungin yleisilmapiiri oli kuitenkin rennompi ja intialaisten perusturistien määräkin huimaava. Myös ulkomaalaisia näkyi kaduilla paljon.
Sunnuntaina oli viikonlopun kohokohta eli 26 kilometrin koskenlasku. Aamulla aikaisin herääminen oli todella vaikeaa kylmyyden vuoksi, tuli jotenkin pimeät ja kylmät kouluaamut Suomessa. Onneksi saatiin ittemme kuitenkin lopulta ylös ja koskenlaskufirman toimistolle. Meidän kanssa samalle reissulle tuli kaks brittiä, Katie ja Kelly. Henkilökuntaa sitten olikin sitä enemmän: kolme kajakkimiestä varmistamassa meidän turvallisuutta ja kaks ohjaajaa lauttaan. Turvallinen olo oli siis kun startattiin matkaan. Aloituspaikalle ajettiin noin 45 minuuttia joen viertä ylöspäin.
Maisemat oli ihanat ja joen rannalla oli uskomattomia pieniä hiekkarantoja. Näkyi jopa muutama turistikin ottamassa aurinkoa. Päivän kuluessa lämpötila alkoi onneksi kohota aamuisesta, mutta vesi tuntui jäätävän kylmältä. Kosken pauhuissa ei voinut välttyä kastumiselta ja lopulta hypättiinkin vain virran vietäväksi "bodysurfing"-osuuksilla. Hauskaa oli todellakin, olis mielenkiintoista päästä kokeilemaan vastaavaa myös joskus Suomessa. Tai kajakkiretkelle, jossa pääsis näkemään sellaisia paikkoja, joihin ei maata pitkin pääse. Märkäpuku olisi kuitenkin ollut siis ihan paikallaan, huulet alko jossain vaiheessa jo hieman sinertää..
Loppuillasta käytiin vielä katsomassa intialaista musiikkifestivaalia, jossa esitettiin perinteisiä intialaisia lauluja.
Maanantaiaamuna startattiin kuuden aikaan kohti bussiasemaa ja Delhiä. Matka kesti jälleen luvattoman kauan ja penkit oli edellistä epämukavammat. Enää ei edes huomaa kuinka likaisia kaikki paikat täällä ovat. Katselin bussin ikkunasta ulos, sen vähän mitä näki kuivettuneen oksennuksen ja muun lian takaa. Bussin lattia oli täynnä hiekkaa ja pientä roskaa, penkkejä ei varmaan koskaan ole pyyhitty. Huh, välillä havahtuu kaikkeen tähän ja tekee niin mieli vaan juosta äkkiä suihkuun hinkkaamaan kaiken lian pois itsestään. Reissuissakin alkaa aina omat vaatteet ja tavarat pikkuhiljaa ällöttämään, ku tietää millasissa oloissa täällä tulee kuljettua.
Koululla siis taas, edessä viimeiset neljä viikkoa opiskelua. Nyt ei olekkaan sitten marraskuulle suurempia suunnitelmia. Ehkä ensi viikonloppuna käydään vielä kansallispuistossa, mikäli sinne saadaan sisäänpääsylupa. Kouluhommia siis nyt vaan tekemään. Enkä todellakaan voi uskoa, että on jo marraskuu!
Mumbai
15.lokakuuta alkoi vihdoin kauan odotettu syysloma. Intialaisille tämä tarkoitti Diwalia, valon juhlaa. Se on hieman vastaava tapahtuma kuin meidän joulu. Perheet kerääntyvät yhteen, ostetaan uusia vaatteita, annetaan lahjoja toisille esim. herkkuja ja konvehteja sekä vieraillaan sukulaisilla ja ystävillä. Kaduilla paukutellaan raketteja ja juhla huipentuu hienoihin ilotulituksiin. Tätä juhlaa juhlivat lähes kaikki uskontoon katsomatta useissa eri Aasian maissa.
Me lähdettiin siis kohti Mumbaita loman alkaessa. Ullan kaveri Laura oli tullut Suomesta jo edellisenä päivänä Mumbaihin ja tarkoitus oli viettää sitten yhdessä lomaa ja Lauran tämän jälkeen jatkaa matkaa Singaporeen ja muualle maailmaan.
Halvan majotuksen löytäminen oli tuottanu hieman vaikeuksia, koska Mumbai on hintatasoltaan muita kaupunkeja kalliimpi. Päädyttiin Pelastusarmeijan yhteismajotukseen, 16 hengen jaettuun huoneeseen. Paikka oli ihan mielenkiintoinen, sillä kaikki oli turisteja ja juttua riitti.
Oltiin yritetty myös saada yhteyttä aiemmin jollekin Bollywood-studiolle, että olisiko mahdollista päästä näkemään jotakin kuvauksia. Mistään ei ollut vastattu kyselyihin, mutta heti hotellille päästyämme kysyttiin respasta oltiinko kiinnostuneita osallistumaan kuvauksiin. Kauaa ei tarvinnut vastausta miettiä ja oltiinkin lupauduttu seuraavaksi päiväksi mainoskuvauksiin ekstroiksi. Laura olikin jo viettänyt ensimmäisen päivänsä studioilla.
Seuraavana aamuna heräsinkin hieman pahoinvointisena. Ajattelin, että kyllä olo ohi menee ja lähdettiin matkaan kohti studiota. 5 minuutin ajomatkan jälkeen tultiin juna-asemalle, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa junalla. En kuitenkaan selvinnyt edes asemarakennukseen asti, kun oksennus lensi. Oli siis annettava periksi ja palattava hotelliin lepäämään. Harmi, sillä olin odottanut päivää. Loppupäivä menikin sitten vessan ja sängyn väliä juostessa ja totesin, että se oli yksi kamalimmista päivistä ikinä. Taisi olla jonkinmoinen ruokamyrkytys, ei sitä oikein ikinä tiedä mistä täällä menee vatsa sekaisin..
Seuraavana päivänä olo tuntui sen verran paremmalta, et pystyin lähtemään katsomaan ikivanhoja luolia Elephanta Island- saarelle. Paikka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Saarelle mentiin veneellä noin tunti.
Ilma oli saarella jotenkin painostava ja hikinen, joten puolikuntoisena tuntui reissu suht raskaalta. Luolia oli kuitenkin vain viisi, joten mitään ei jäänyt näkemättä. Suurimmassa luolassa oli hienoja yli tuhat vuotta vanhoja veistoksia hindujumalista.
Illalla juhlittiin kaikkialla diwalia, mä lähinnä vaan kuulin kadulla paukkuvat raketit sänkyyn. Seuraavana päivänä oli sitten jatkolento Goalle. Vihdoin ja viimein oli tiedossa jotain muuta kuin kiireistä kaupunkielämää.
Itse Mumbain kaupunkia en siis valitettavasti nähnyt, lähinnä vain hotellin.. Matkalla lentokentälle näin auton ikkunasta ihan valtavia kirkkoja ja muita portugalilaisten rakennuttamia maamerkkejä.
(Goa tarinat tulossa..)
Me lähdettiin siis kohti Mumbaita loman alkaessa. Ullan kaveri Laura oli tullut Suomesta jo edellisenä päivänä Mumbaihin ja tarkoitus oli viettää sitten yhdessä lomaa ja Lauran tämän jälkeen jatkaa matkaa Singaporeen ja muualle maailmaan.
Halvan majotuksen löytäminen oli tuottanu hieman vaikeuksia, koska Mumbai on hintatasoltaan muita kaupunkeja kalliimpi. Päädyttiin Pelastusarmeijan yhteismajotukseen, 16 hengen jaettuun huoneeseen. Paikka oli ihan mielenkiintoinen, sillä kaikki oli turisteja ja juttua riitti.
Oltiin yritetty myös saada yhteyttä aiemmin jollekin Bollywood-studiolle, että olisiko mahdollista päästä näkemään jotakin kuvauksia. Mistään ei ollut vastattu kyselyihin, mutta heti hotellille päästyämme kysyttiin respasta oltiinko kiinnostuneita osallistumaan kuvauksiin. Kauaa ei tarvinnut vastausta miettiä ja oltiinkin lupauduttu seuraavaksi päiväksi mainoskuvauksiin ekstroiksi. Laura olikin jo viettänyt ensimmäisen päivänsä studioilla.
Seuraavana aamuna heräsinkin hieman pahoinvointisena. Ajattelin, että kyllä olo ohi menee ja lähdettiin matkaan kohti studiota. 5 minuutin ajomatkan jälkeen tultiin juna-asemalle, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa junalla. En kuitenkaan selvinnyt edes asemarakennukseen asti, kun oksennus lensi. Oli siis annettava periksi ja palattava hotelliin lepäämään. Harmi, sillä olin odottanut päivää. Loppupäivä menikin sitten vessan ja sängyn väliä juostessa ja totesin, että se oli yksi kamalimmista päivistä ikinä. Taisi olla jonkinmoinen ruokamyrkytys, ei sitä oikein ikinä tiedä mistä täällä menee vatsa sekaisin..
Seuraavana päivänä olo tuntui sen verran paremmalta, et pystyin lähtemään katsomaan ikivanhoja luolia Elephanta Island- saarelle. Paikka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Saarelle mentiin veneellä noin tunti.
Ilma oli saarella jotenkin painostava ja hikinen, joten puolikuntoisena tuntui reissu suht raskaalta. Luolia oli kuitenkin vain viisi, joten mitään ei jäänyt näkemättä. Suurimmassa luolassa oli hienoja yli tuhat vuotta vanhoja veistoksia hindujumalista.
Illalla juhlittiin kaikkialla diwalia, mä lähinnä vaan kuulin kadulla paukkuvat raketit sänkyyn. Seuraavana päivänä oli sitten jatkolento Goalle. Vihdoin ja viimein oli tiedossa jotain muuta kuin kiireistä kaupunkielämää.
Itse Mumbain kaupunkia en siis valitettavasti nähnyt, lähinnä vain hotellin.. Matkalla lentokentälle näin auton ikkunasta ihan valtavia kirkkoja ja muita portugalilaisten rakennuttamia maamerkkejä.
(Goa tarinat tulossa..)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)