Loppurutistus

Kävin viime perjantaina postissa tarkoituksena lähettää osa tavaroista jo etukäteen Suomeen, jos vahingossa sattuisi sitten lentokentällä yli 20kg ylittymään. Lähdin Anshulin kanssa ajamaan koululta kohti postitoimistoa, jonka ei kuulemma pitänyt olla kaukana. Harhailimme kuitenkin melkein puolituntia ajaen edestakaisin läheisiä kortteleita, niin kuin yleensäkin täällä. Kellään ei oikein tunnu olevan varmaa hajua missä paikat sijaitsevat, sitten ajellaan ohi ja tehdään uukkareita kesken katuja ja ajetaan väärällä puolella. Normaalia täällä, mitään tienviittoja ynnä muita ei isoja valtateita lukuunottamatta oikeastaan ole.
Lopulta löytyi postitoimisto, josta sanottiin paketin lähetyksen olevan mahdollista, mutta ensin oli saatava tavarat pahvilaatikkoon. Laatikkoa ei tietenkään ollut saatavilla postista, joten virkailija käski meidän mennä kyselemään viereisen korttelin räätäleiltä ja muilta kauppiailta. Sitten ajettiin taas hieman autolla edestakaisin ja lopulta löydettiin räätäli, joka kaivoi viereisestä auton varaosaliikkeestä pahvilaatikon, joka oli juuri sopiva mun tavaroille. Laatikon ympärille mies kävi ostamasta jostain toiselta räätäliltä valkoista kangasta, josta hän vanhanaikaisella ompelukoneellaan hurautti säkin. Laatikko pujotettiin säkin sisään ja pääty parsittiin käsin neulalla ja langalla kiinni. Sitten kiiruhdettiin takaisin postiin ja kankaaseen kirjoitettiin vastaanottajan ja lähettäjän tiedot. Painoksi laatikolle tuli lopulta 5,8 kiloa.
Sitten meidät kutsuttiin postin takahuoneeseen, johon piti kiertää ulkokautta. Pienessä huoneessa pullea intialaismies ompeli vielä toisen pään lepattavat reunat tiukasti kiinni laatikon päätyyn ja teki kymmenen kynttiläsinettiä ympäri saumoja. Kaikki tämä tapahtui uskomattoman hitaasti ja oli hieman huvittava tilanne vain istua ja tuijottaa miehen toimia. Lopulta paketti oli valmis matkaan ja täytin vielä postitoimiston puolella lomakkeen laatikon sisällöstä. Anshul sanoi jälkeenpäin, että saatiin erikoiskohtelua tänään, eikä yleensä tosiaan virkailijoilla ole aikaa auttaa noin paljoa. Ihan kivat turistiedut siis jälleen. Hinnaksi tuli noin 30 euroa, joten halvempaa jälleen kuin Suomessa. Nyt vain odotellaan, koska paketti saapuu perille. Onkohan se ennen mua perillä?
Alle kolme viikkoa siis kotiinpaluuseen, en voi millään uskoa! Enää kolme kokonaista päivää kampuksella, sisältäen projektin viimeistelyn ja yhden tentin. Vähiin käy, sillä sunnuntai-aamuna lähdemme lentokentälle Ullan serkkua vastaan ja siitä sitten lomalle. Tarkoituksena on olla Delhissä 2.päivään saakka, jolloin lennetään kaakkoisrannikolle Orissan osavaltioon. Siellä muutama päivä ja 6.päivä Kolkataan. Sieltä lennetään Ullan kanssa vihdoin ja viimein Andamanien saarille 7.12. Nyt vaan toivotaan, että ilmat olis ihanat ja saatais kunnolla vielä nauttia auringosta. 13.päivä palataan sitten takaisin Noidaan koululle ja 15.päivä kohti Suomea. En tajua, että ollaan lähdössä pois. Ehkä se todellisuus sitten iskee, kun rantautuu Suomen kamaralle.