Indiadventures

Loppurutistus

2009-11-25T05:04:00.000-08:00

Kävin viime perjantaina postissa tarkoituksena lähettää osa tavaroista jo etukäteen Suomeen, jos vahingossa sattuisi sitten lentokentällä yli 20kg ylittymään. Lähdin Anshulin kanssa ajamaan koululta kohti postitoimistoa, jonka ei kuulemma pitänyt olla kaukana. Harhailimme kuitenkin melkein puolituntia ajaen edestakaisin läheisiä kortteleita, niin kuin yleensäkin täällä. Kellään ei oikein tunnu olevan varmaa hajua missä paikat sijaitsevat, sitten ajellaan ohi ja tehdään uukkareita kesken katuja ja ajetaan väärällä puolella. Normaalia täällä, mitään tienviittoja ynnä muita ei isoja valtateita lukuunottamatta oikeastaan ole.
Lopulta löytyi postitoimisto, josta sanottiin paketin lähetyksen olevan mahdollista, mutta ensin oli saatava tavarat pahvilaatikkoon. Laatikkoa ei tietenkään ollut saatavilla postista, joten virkailija käski meidän mennä kyselemään viereisen korttelin räätäleiltä ja muilta kauppiailta. Sitten ajettiin taas hieman autolla edestakaisin ja lopulta löydettiin räätäli, joka kaivoi viereisestä auton varaosaliikkeestä pahvilaatikon, joka oli juuri sopiva mun tavaroille. Laatikon ympärille mies kävi ostamasta jostain toiselta räätäliltä valkoista kangasta, josta hän vanhanaikaisella ompelukoneellaan hurautti säkin. Laatikko pujotettiin säkin sisään ja pääty parsittiin käsin neulalla ja langalla kiinni. Sitten kiiruhdettiin takaisin postiin ja kankaaseen kirjoitettiin vastaanottajan ja lähettäjän tiedot. Painoksi laatikolle tuli lopulta 5,8 kiloa.
Sitten meidät kutsuttiin postin takahuoneeseen, johon piti kiertää ulkokautta. Pienessä huoneessa pullea intialaismies ompeli vielä toisen pään lepattavat reunat tiukasti kiinni laatikon päätyyn ja teki kymmenen kynttiläsinettiä ympäri saumoja. Kaikki tämä tapahtui uskomattoman hitaasti ja oli hieman huvittava tilanne vain istua ja tuijottaa miehen toimia. Lopulta paketti oli valmis matkaan ja täytin vielä postitoimiston puolella lomakkeen laatikon sisällöstä. Anshul sanoi jälkeenpäin, että saatiin erikoiskohtelua tänään, eikä yleensä tosiaan virkailijoilla ole aikaa auttaa noin paljoa. Ihan kivat turistiedut siis jälleen. Hinnaksi tuli noin 30 euroa, joten halvempaa jälleen kuin Suomessa. Nyt vain odotellaan, koska paketti saapuu perille. Onkohan se ennen mua perillä?
Alle kolme viikkoa siis kotiinpaluuseen, en voi millään uskoa! Enää kolme kokonaista päivää kampuksella, sisältäen projektin viimeistelyn ja yhden tentin. Vähiin käy, sillä sunnuntai-aamuna lähdemme lentokentälle Ullan serkkua vastaan ja siitä sitten lomalle. Tarkoituksena on olla Delhissä 2.päivään saakka, jolloin lennetään kaakkoisrannikolle Orissan osavaltioon. Siellä muutama päivä ja 6.päivä Kolkataan. Sieltä lennetään Ullan kanssa vihdoin ja viimein Andamanien saarille 7.12. Nyt vaan toivotaan, että ilmat olis ihanat ja saatais kunnolla vielä nauttia auringosta. 13.päivä palataan sitten takaisin Noidaan koululle ja 15.päivä kohti Suomea. En tajua, että ollaan lähdössä pois. Ehkä se todellisuus sitten iskee, kun rantautuu Suomen kamaralle.

Arkea vielä vähän jäljellä

2009-11-10T04:58:00.000-08:00

Koululla on vierähtänyt jo yli viikko Rishikesh reissun jälkeen. Viime viikolla käytiin taas leffassa kattoo hindi Aladin leffa. Viikonloppuna oltiin jättimarkkinoilla Delhissa ja sunnuntaina vierailtiin Suomen suurlähetystössä. Saatiin sieltä materiaalia meidän Suomi-iltaa varten, videoita ja lehtisiä. Pitäisi nyt vaan saada järjestettyä sopiva hetki meiän esityksille, taitaa mennä tenttiviikolle. Tällä viikolla yritetään vielä tehdä projektia eteenpäin ja ens viikolla Ulla onkin poikaystävänsä kanssa lomailemassa. Sen jälkeen enää kaksi tenttiä ja koulu ohi! En voi vieläkään uskoa. Nyt pitää miettiä vielä kaikki jutut, mitä täällä vielä haluaa tehdä ennen lähtöä.

Tänään pidettiin Advanced Satellite and Fibre Optics Communications-kurssilla suullinen esitys meidän tutkielmasta viestintäsatelliitteihin liittyen. Hiukka ehkä jännitti, kun piti englanniksi puhua teknisiä juttuja, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Ryhmäkin on mukavan pieni, noin 15 ihmistä. Tästä on sit varmasti hyötyä, kun keväällä on tiedossa seminaarikurssia ja muuta esitystä Suomessa.

Käytiin muuten myös toissaviikolla vierailemmassa Anshulin isän kuppitehtaalla. Tai oikeastaan siellä valmistettiin siis kaikkia mahdollisia posliiniastioita, kuppeja, lautasia, kannuja yms. Tehdas oli valtavan kokonen, alueella oli lukuisia eri rakennuksia ja halleja, joissa tuotanto tapahtuu. Siellä valmistetaan astiat alusta alkaen, saven valmistamisesta kuppien kultareunuksien maalaamiseen. Tehtaassa on satoja työntekijöitä, kaikki erikoistuneet johonkin pieneen työvaiheeseen, esim. liimaamaan kupin kylkeen kuvaa tai kaivertamaan kupin kahvasta ylimääräisen saven pois. Ne oli ihan uskomattoman nopeita käsistään, parempia varmaan ku koneet. Ei näkynyt onneksi yhtään lasta töissä, firma on ilmeisesti hyvässä maineessa ja työntekijöillekin maksetaan ihan ok palkkaa. Halleissa oli isot paistinuunit ja jättimäiset koneet saven valamiseen. Alueelta löytyy myös korjaamo, jossa valmistetaan varaosia noihin koneisiin. Oli ihan mielenkiintosta nähä kunnon intialainen tehdas.

Mietteitä käytännön asioista

2009-11-06T08:36:00.000-08:00

Suomi-ikävää
- Vaatteiden pesu: kaikki pyykit voi laittaa huoletta pesukoneeseen. Täällä on koulun pesula pilannut monet vaatteet, jotenka nykysin tulee pestyä lähes kaikki vaatteet käsin.
- Suihkusta saa aina lämmintä vettä. Nyt vain aamuisin klo 7-10.
- Ruuanlaitto: voi tehdä syötävää ja hyvää ruokaa itse silloin kun haluaa ja on jopa jääkaappi, jossa ruuat säilyy. Täällä omat ruokavarat on rajottunut lähinnä hedelmiin, kekseihin ja muihin naposteltaviin. Odotan niin kunnon normaalia ruokaa: salaatteja, hedelmiä, ruisleipää ja tuoreita vihanneksia. Täällä pilataan usein liiallisilla mausteilla hyvät raaka-aineet, uppopaistetaan kaikki tai muuten lillutetaan rasvassa. Lisäksi ruoka on hygieenistä, eikä tarvi miettiä montako karvaa tänään lounaasta löytyy.
- Meiltä halutaan aina enemmän rahaa kuin paikallisilta. Alkaa ärsyttämään, periaatteesta en halua maksaa, vaikka rahasumma ei olisikaan euroissa oikeasti paljon mitään.
- Riksakuskit juonii keskenään -> vie meiän rahat
- Liikenne ja julkiset toimii kunnolla
- Vapaus: voi liikkua ulos silloin kun haluaa. Yöpymiseen muualla ei tarvitse kenenkään lupaa, illalla kello 8 ei tarvi olla vielä kotona. Voi treenata silloin kuin haluaa ja urheilla myös ulkona. Ei tarvii pelätä pimeässä liikkumista.
- Ihmiset ei tuijota tai kyttää koko ajan tekemisiä.
- Palvelu on nopeaa ja ammattitaitoista. Kun odottaa, et jokin asia hoidetaan tajuaa, että asiat pystyis tekemään ite paljon nopeammin ja helpommin
- Kaupoissa voi asioida rauhassa. Täällä on aina vähintään kaks ihmistä seuraamassa minne menet ja esittelemässä itsestäänselviä asioita "tämä tässä on laukku", "tämä tässä on paita".

Rishikesh

2009-11-02T06:59:00.000-08:00

Perjantaina suunnattiin Ullan kans koulupäivän jälkeen kohti Delhiä ja Kashmere Gaten bussiasemaa. Matkalla käytiin jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan Pacific Mallissa syömässä ja hakemassa matkaa varten eväitä kaupasta. Bussiasemalle pääsee kätevästi suoraan metrolla. On täällä siis edes yksi kulkuneuvo, joka on aina suht ajoissa ja nopea etenemään.
Reilu 200 kilometrin matka Rishikeshin kaupunkiin kestikin sitten lähes 9 tuntia "ihastuttavalla" halpisbussilla. Jotenkin sitä aina on niin innokas kokeilemaan kaikkea täällä, eli mentiin tahalleen halvimmalla mahdollisella kuljetuksella. Kokemus sekin sillä bussissa ei tosiaan matkustanut muita kuin intialaisia miehiä. Oli siinä sitten taas tuijoteltavaa ihmisillä, kun kaks turistityttöä istuu siellä kaikkien keskellä ihmettelemässä. Mutta taitaa olla viimeisiä bussireissuja tässä maassa, otetaan nyt kaikki irti mitä saadaan!
Perillä oltiin sitten neljän jälkeen aamuyöstä. Unta olin saanut melko huonosti ja ilma muuttui yön aikana todella kylmäksi. Outoa taas palella Intiassa, mitä ihmettä! Voin vain kuvitella, miltä Suomeen paluu sitten tuntuu. Täytyy varmaan pukeutua viiteen eri vaatekerrokseen.. Jäätiin asemalle odottelemaan hetkeksi auringonnousua ennenkuin lähdettiin etsimään auki olevaa hotellia. Kuuden aikaan vihdoin päästiin oikeaan kortteliin, mutta lähes kaikki paikat olivat kiinni. Herätettiin varmaan kolmen eri hotellin henkilökunta, ennenku löyty oikean hintainen paikka. Sitten parin tunnin unet ja pällistelemään kaupunkia.
Rishikesh on yksi hinduille pyhistä kaupungeista Ganges (The Mother Ganga, niinkuin täällä sanovat)-joen varrella Himalajan vuorten kupeessa. Lisäksi kaupunkia pidetään myös Intian joogapääkaupunkina lukuisten joogakeskusten vuoksi. Maisemat olivat jälleen kerran siis uskomattomat vuoriston ja luonnon takia. Eipä uskoisi, että tuo puhdas vuoristojoki laskee Varanasiin. Siellä vesi haisi todella pahalle roskan ja ruumiiden polton takia.
Rishikeshissä joen reunat olivat myös täynnä erilaisia temppeleitä ja pyhiinvaelluspaikkoja, jonne ihmiset tallustelivat sankoin joukoin. Joka puolella soitettiin rukouslauluja ja näkyi erilaisia kulkueita. Joessa suoritettiin aamukylpyjä ja muutenkin meininki oli hieman kuin Varanasissa. Kaupungin yleisilmapiiri oli kuitenkin rennompi ja intialaisten perusturistien määräkin huimaava. Myös ulkomaalaisia näkyi kaduilla paljon.
Sunnuntaina oli viikonlopun kohokohta eli 26 kilometrin koskenlasku. Aamulla aikaisin herääminen oli todella vaikeaa kylmyyden vuoksi, tuli jotenkin pimeät ja kylmät kouluaamut Suomessa. Onneksi saatiin ittemme kuitenkin lopulta ylös ja koskenlaskufirman toimistolle. Meidän kanssa samalle reissulle tuli kaks brittiä, Katie ja Kelly. Henkilökuntaa sitten olikin sitä enemmän: kolme kajakkimiestä varmistamassa meidän turvallisuutta ja kaks ohjaajaa lauttaan. Turvallinen olo oli siis kun startattiin matkaan. Aloituspaikalle ajettiin noin 45 minuuttia joen viertä ylöspäin.
Maisemat oli ihanat ja joen rannalla oli uskomattomia pieniä hiekkarantoja. Näkyi jopa muutama turistikin ottamassa aurinkoa. Päivän kuluessa lämpötila alkoi onneksi kohota aamuisesta, mutta vesi tuntui jäätävän kylmältä. Kosken pauhuissa ei voinut välttyä kastumiselta ja lopulta hypättiinkin vain virran vietäväksi "bodysurfing"-osuuksilla. Hauskaa oli todellakin, olis mielenkiintoista päästä kokeilemaan vastaavaa myös joskus Suomessa. Tai kajakkiretkelle, jossa pääsis näkemään sellaisia paikkoja, joihin ei maata pitkin pääse. Märkäpuku olisi kuitenkin ollut siis ihan paikallaan, huulet alko jossain vaiheessa jo hieman sinertää..
Loppuillasta käytiin vielä katsomassa intialaista musiikkifestivaalia, jossa esitettiin perinteisiä intialaisia lauluja.
Maanantaiaamuna startattiin kuuden aikaan kohti bussiasemaa ja Delhiä. Matka kesti jälleen luvattoman kauan ja penkit oli edellistä epämukavammat. Enää ei edes huomaa kuinka likaisia kaikki paikat täällä ovat. Katselin bussin ikkunasta ulos, sen vähän mitä näki kuivettuneen oksennuksen ja muun lian takaa. Bussin lattia oli täynnä hiekkaa ja pientä roskaa, penkkejä ei varmaan koskaan ole pyyhitty. Huh, välillä havahtuu kaikkeen tähän ja tekee niin mieli vaan juosta äkkiä suihkuun hinkkaamaan kaiken lian pois itsestään. Reissuissakin alkaa aina omat vaatteet ja tavarat pikkuhiljaa ällöttämään, ku tietää millasissa oloissa täällä tulee kuljettua.
Koululla siis taas, edessä viimeiset neljä viikkoa opiskelua. Nyt ei olekkaan sitten marraskuulle suurempia suunnitelmia. Ehkä ensi viikonloppuna käydään vielä kansallispuistossa, mikäli sinne saadaan sisäänpääsylupa. Kouluhommia siis nyt vaan tekemään. Enkä todellakaan voi uskoa, että on jo marraskuu!

Mumbai

2009-11-02T06:06:00.000-08:00

15.lokakuuta alkoi vihdoin kauan odotettu syysloma. Intialaisille tämä tarkoitti Diwalia, valon juhlaa. Se on hieman vastaava tapahtuma kuin meidän joulu. Perheet kerääntyvät yhteen, ostetaan uusia vaatteita, annetaan lahjoja toisille esim. herkkuja ja konvehteja sekä vieraillaan sukulaisilla ja ystävillä. Kaduilla paukutellaan raketteja ja juhla huipentuu hienoihin ilotulituksiin. Tätä juhlaa juhlivat lähes kaikki uskontoon katsomatta useissa eri Aasian maissa.
Me lähdettiin siis kohti Mumbaita loman alkaessa. Ullan kaveri Laura oli tullut Suomesta jo edellisenä päivänä Mumbaihin ja tarkoitus oli viettää sitten yhdessä lomaa ja Lauran tämän jälkeen jatkaa matkaa Singaporeen ja muualle maailmaan.
Halvan majotuksen löytäminen oli tuottanu hieman vaikeuksia, koska Mumbai on hintatasoltaan muita kaupunkeja kalliimpi. Päädyttiin Pelastusarmeijan yhteismajotukseen, 16 hengen jaettuun huoneeseen. Paikka oli ihan mielenkiintoinen, sillä kaikki oli turisteja ja juttua riitti.
Oltiin yritetty myös saada yhteyttä aiemmin jollekin Bollywood-studiolle, että olisiko mahdollista päästä näkemään jotakin kuvauksia. Mistään ei ollut vastattu kyselyihin, mutta heti hotellille päästyämme kysyttiin respasta oltiinko kiinnostuneita osallistumaan kuvauksiin. Kauaa ei tarvinnut vastausta miettiä ja oltiinkin lupauduttu seuraavaksi päiväksi mainoskuvauksiin ekstroiksi. Laura olikin jo viettänyt ensimmäisen päivänsä studioilla.
Seuraavana aamuna heräsinkin hieman pahoinvointisena. Ajattelin, että kyllä olo ohi menee ja lähdettiin matkaan kohti studiota. 5 minuutin ajomatkan jälkeen tultiin juna-asemalle, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa junalla. En kuitenkaan selvinnyt edes asemarakennukseen asti, kun oksennus lensi. Oli siis annettava periksi ja palattava hotelliin lepäämään. Harmi, sillä olin odottanut päivää. Loppupäivä menikin sitten vessan ja sängyn väliä juostessa ja totesin, että se oli yksi kamalimmista päivistä ikinä. Taisi olla jonkinmoinen ruokamyrkytys, ei sitä oikein ikinä tiedä mistä täällä menee vatsa sekaisin..
Seuraavana päivänä olo tuntui sen verran paremmalta, et pystyin lähtemään katsomaan ikivanhoja luolia Elephanta Island- saarelle. Paikka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Saarelle mentiin veneellä noin tunti.
Ilma oli saarella jotenkin painostava ja hikinen, joten puolikuntoisena tuntui reissu suht raskaalta. Luolia oli kuitenkin vain viisi, joten mitään ei jäänyt näkemättä. Suurimmassa luolassa oli hienoja yli tuhat vuotta vanhoja veistoksia hindujumalista.
Illalla juhlittiin kaikkialla diwalia, mä lähinnä vaan kuulin kadulla paukkuvat raketit sänkyyn. Seuraavana päivänä oli sitten jatkolento Goalle. Vihdoin ja viimein oli tiedossa jotain muuta kuin kiireistä kaupunkielämää.
Itse Mumbain kaupunkia en siis valitettavasti nähnyt, lähinnä vain hotellin.. Matkalla lentokentälle näin auton ikkunasta ihan valtavia kirkkoja ja muita portugalilaisten rakennuttamia maamerkkejä.

(Goa tarinat tulossa..)

Lomafiilis

2009-10-13T08:05:00.000-07:00

Se ois syysloma nyt!
Tiistaina oli tietotekniikan tentti, johon olin kovasti yrittänyt edellisenä päivänä opetella c-ohjelmoitia ja vuokaavioita. Kävikin sitten taas niin, että taisi mennä pänttäykset hukkaan, sillä tentissä olikin paljon vaikeampia kysymyksiä. Tänään aamuna oli tentti satelliittiteoriasta, tuntui että se meni ehkä hieman paremmin tällä kertaa verrattuna edelliseen tenttiviikkoon.
Tenttitilanteessa huomasin selvästi, kuinka oppilaat täällä auttaa toisiaan tenteissä. Jotkut jopa keskustelee keskenään ja vastauspapereita esitellään suht avoimesti vierustoverille. Outoa on, että koetta valvovat opettajat kyllä huomaavat tämän, mutta eivät jaksaneet välittää. Muutamalle oppilaalle jotakin kävivät valittamassa, mutta ei sen kummempia. Lunttaaminen on kuulemma yleistä ja korkeintaan paikkaa saattaa joutua vaihtamaan mikäli mitään lunttilappua tai muuta vastaavaa todistusaineistoa ei löydy. Tuntemattomallekin vierustoverille on tapana esitellä omia vastauksiaan, jos toinen on pulassa. Näin siis täällä.. Jotkut yritykset saattavat teettää koululaisilla tenttejä, joiden perusteella yrityksiin palkataan uusia työntekijöitä. Niissäkin on tapana luntata.

Huomenaamuna lähtö siis vihdoin ja viimein Mumbaihin. Mumbaissa kolme yötä ja sunnuntaina kohti Goaa. Goalta takaisin Delhiin 27.10.
Palataan astialle siis silloin!

Himalajareissu

2009-10-06T06:57:00.000-07:00

Torstaina 24.syyskuuta startattiin taas reissuun. Edellisenä iltana oltiin yritetty varata bussilippuja Shimlaan, mutta eipä taaskaan asiakaspalveluun saatu yhteyttä eikä ilman luottokorttia voitu tehdä varausta netin kautta. Oltiin jo astelemassa ulos kampukselta, kun vastaan tuli meiän kaverit Ritika ja Abi. Niiden kanssa oli myös toinen poika, joka yhtäkkiä sano että voi hommata meille bussiliput. Siinä sitten mentiin vähän kahvilaan istuskelemaan ja odottelemaan puhelua. Kävi ilmi, että se poika (Animesh) on kotoisin Shimlasta ja isä on jokin iso pomo siellä. Niinpä meille järjestyi liput haluttuun bussiin, vähän liiankin kätevästi. Noudettiin vaan liput Delhistä matkatoimiston respasta ja marssittiin bussiasemalle. Siitä alkoikin sitten 9 tunnin ajo kohti vuoristoa.
Aamukuudelta havahduin siihen, että bussi pysähtyi. Ikkunasta näkyi hämärää vuoristoa ja yhtäkkiä tulikin kiire ulos, ku kuski halusi jo jatkaa matkaa. Täällä ei oikein koskaan tiedä, milloin ollaan oikeassa kaupungissa. Yleensä kuitenkin lippujentarkastaja on huolehtinu, että jäädään pois oikeessa paikassa. Pitää junassakin aina tarkkaan kysellä kanssamatkustajilta milloin ollaan oikealla pysäkillä.
Shimla toimi brittihallinnon aikaan Intian kesäpääkaupunkina. Britit muutti aina kesäks viileään vuoristoilmaan. Kaupunki on rakennettu seittämän eri kukkulan päälle kovin englantilaiseen tyyliin ja muistuttikin kovasti Emmerdale-sarjasta tuttua maisemaa. Oli jotenki hassua nähä vaan kaikki intialaiset ihmiset sellasessa paikassa, ku tuntu että ne ei todellakaan kuulu sinne. Mitään auto-tai pyöräriksoja ei koko kaupungista löydy, joten hotellin etsintään kului muutama tunti kiivetessä paikasta toiseen. Heti asemalla meiän kimppuun ryntäs kovin ärsyttävä pappa, joka halus viedä meiät hyvään hotelliin ja tarjoutui kantamaan tavaratkin. Yritettiin kovasti päästä siitä eroon, mutta huonolla menestyksellä. Oli lähinnä raivostuttavaa, kun väsyneenä pitkän bussimatkan jälkeen joku tuli selittämään "upeita" tarjouksia. Ei oo vieläkään selvinnyt, miten tollasista vainoojista pääsis helposti eroon! Pitää vaan aina yrittää unohtaa niiden olemassaolo ja jatkaa matkaa muina miehinä..
Shimlassa vietettiin kaks päivää. Käytiin mm. museossa ja teatteriesityksessä. Teatteriin eksyttiin puolivahingossa, kun paikalliset kävivät suosittelemassa sitä meille. Esitys oli jokin urdun-kielinen näytelmä, josta en todellakaan ymmärtänyt yhtään mitään. Kahden tunnin kökötys jääkylmässä teatterissa oli melkoinen kokemus ja muut paikalle eksyneet turistit onnistuivat liukenemaan paikalta jo ennen loppua. Perjantai-iltana mulle nousi myös kuume, joten olin todella väsynyt. Onneksi lämpö laski jo seuraavana päivänä, joten pääsin taas nauttimaan reissusta.

Shimlassa käveltiin myös 2,5 kilometrin pituinen matka ylös vuorelle katsomaan hindujen Hanuman-apinajumalalle pystytettyä temppeliä. Saatiin jopa puukepit kouraan, mikäli apinat olis hyökänny kimppuun. Nähtiin yhden apinan tutkivan erään miehen taskuja ammattivarkaan ottein. Ei siinä oikein voinut uhri mitään muuta tehdä kuin vain yrittää huitoa apinaa irti. Kadulla vastaan tuli myös joka paikassa apinoita, jotka kaikki kierrettiin kaukaa kadun toista reunaa. Usein ihmiset oli varustautuneet myös kivenmurikalla, valmiina viskomaan kohti villiapinoita.

Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui bussissa kohti Manalia. Kulkuneuvo oli astetta huonompi valtion bussi, SemiDeluxe, jossa ei ollut ilmastointia. Ikkunat oli vaan sivulle liu'utettavat pleksit. Reitti oli kamala, serpenttiinitietä alas vuorelta, mikä oli liikaa noin puolelle intialaisille ja Ullalle. Siellä sitten oksennus lensi, onneksi sentään ulos ikkunoista eikä sisälle bussiin. Olin yllättynyt, että mulle ei tullut mitään oireita, koska olin etukäteen kuullut niin paljon kauhutarinoita vuoristobusseista. Huh!

Sunnuntaiaamuna saavuttiin aurinkoiseen Manaliin. Löydettiin aivan ihana hotelli vanhasta Manalista ja saatiin mukava huone hyvään hintaan. Manali oli todella mukava kaupunki, sinne voisi vielä joskus palata uudestaan. Siellä oli jotenkin todella kiireetön ja rento ilmapiiri, kun kaikilla oli vaan aikaa tutustua uusiin ihmiseen ja nauttia olosta. Paikka oli täynnä turisteja, joten sekin vaikutti heti tunnelmaan. Oikeastaan välillä tuntui, ettei olisi edes Intiassa ku musiikki, ihmiset ja ruuat oli niin muualta.
Manalissa tutustuttiin tanskalaiseen Dennikseen ja kahteen suomalaiseen, Valtteriin ja Henriin. Oli suht outo olo jutella täällä asioista jonkun muun suomalaisen kuin Ullan kanssa ekaa kertaa yli kahteen kuukauteen.
Käytiin suomalaispoppoolla testaamassa laskuvarjohyppyä. Tehtävänä oli kiivetä ensin järkyttävän korkealle kukkulalle ja juosta sieltä alas tandemhyppynä laskuvarjon ja ohjaajan kanssa. Meno oli hulppeaa! Ilmalento kesti noin kymmenen minuuttia ja maisemat ja tunne oli uskomattomat. Menisin heti uudestaan ja korkeammalta, ei edes jännittänyt kovin paljoa.
Toinen huippukokemus tuli kans Manalissa, kun mentiin joukolla (suomalaiset ja Dennis) laskee koskea. Reitti oli noin reilun tunnin pitunen ja suht helppoa laskua. Kastuminen oli välttämätöntä! Vaikka vesi olikin aika kylmää, ei se menoa haitannut.

Manalista käytiin myös päiväretkellä Rohtang Pass -nimisellä vuorella noin neljän kilometrin korkeudessa. Ajomatka paikalle kesti kaksi tuntia ylös vuorelle, takaspäin 4 tuntia pysähdyksineen karseessa ruuhkassa. Kaikki intialaisturistit oli niin innoissaan lumesta, jota pääsi näkemään vielä hevosajelun päästä parkkipaikoilta. Itse vuorella ei ollut mitään muuta kuin pieniä ruokakojuja ja tietenkin mahtavat maisemat. En olisi ikinä uskonut näkeväni omin silmin jotain sellasta, lumihuiput vaan oli niin uskomattomattoman näköisiä.
Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin taas bussimatkailua, tällä kertaa todella halpisbussilla. Penkit olivat aivan kamalat, koska niitä ei voinut mitenkään säätää makuuasentoon eikä niskatukia ollut ollenkaan. Matkaa onneksi piristi se, että seurassa oli Dennis ja uusia tuttavuuksia australialainen poika Thomas ja brittimies Mark. Lisäksi Dharamsalan bussiasemalla tutustuttiin vielä saksalaiseen Felixiin. Dharamsalassa piti vielä odottaa muutama tunti bussia ylös Mc Leonganjiin.
Kaupunki on Dalai Laman tämänhetkinen kotipaikka ja siten täynnä tiibetiläisiä ja buddhalaisia muutenkin. Oli mielenkiintoista nähdä taas erilaisia ihmisiä ja erilaista kulttuuria. Kaduilla kulki todella paljon punaisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja, siilitukkaisia miehiä ja naisia ympäri maailmaa. Ei vaan voi välillä uskoa, että yhdestä maasta löytyy näin paljon kaikkea! Dalai Lama ei ollut kaupungissa samaan aikaan, mutta kuulemma lokakuun puolivälissä palaa taas paikalle pitämään puheita ja opetuksia.
Hotellin kanssa oli hiukka säätämistä. Oltiin valmiiksi katsottu majoituspaikka, mutta huoneet osottautuikin ihan kauheiksi. Kaikki paikat oli todella kärsineet kosteusvaurioista ja tuntui, että sängyt ja lakanat haisi homeelle. Kosteassa vuoristoilmassa ei oikein tunnu kuivuvan paikat samalla tavalla kuin esim. täällä Delhissä. Lopulta löydettiin siedettävä majapaikka, mutta vettä ei tullut. Saatiin kolmeen kertaan vastaus "odottakaa vielä 10 minuuttia, niin vettä alkaa tulla" kolmen tunnin aikana. Lopulta ei enää väsyneet matkaajat jaksanu odottaa, vaan vaadittiin toista huonetta. Vastaavaa ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten lopulta päästiin kunnon luksushuoneeseen korvaukseksi odotuksesta. Huone oli oikeastaan oma asunto toisella puolella katua parvekkeineen pienen keittiön, jääkaapin ja telkkarin kera. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kunnon yöunille ja kuumaan suihkuun.
Dharamsalassa päivät suju käppäillessä ympäri kaupunkia ja lähialueita. Käytiin mm. katselemassa vesiputousta ja metsäpolkuja vuoristossa. Vierailtiin myös buddhalaisten temppelissä ja käytiin katsomassa leffa tiibetiläisten elämästä. Mielenkiintoisia juttuja jälleen kerran, harmi että näillä reissuilla on aina omat aikataulunsa. Täytyy joskus vielä päästä reissaamaan ilman sen tarkempia suunnitelmia ja aikataulutuksia. Viettää aina sen verran aikaa jossain paikassa ku huvittaa.
Puolet vaihdosta on nyt takana! Onpas aika mennyt nopeasti ja on tapahtunut niin paljon asioita. Edessä on vielä parhaat rantalomat ja muutama viikko koulua. Nyt täytyy tosiaan yrittää tsempata koulutehtävien kanssa, on ollut paljon vaikeuksia kaikkien erilaisuuksien takia. Onneks saadaan nyt muutamilta oppilailta apua tehtävien kanssa, niin eiköhän me saada hommat hoidettua.

Bikaner

2009-09-22T06:58:00.000-07:00

Yksi varmasti ikimuistoisimmista Intia-kokemuksistani tulee olemaan viime viikonlopun kamelisafari Bikanerin aavikkokaupungissa. Matkaan lähdettiin kaksin Ullan kanssa torstai-iltapäivänä.

Junaliput oli hommattu noin kuukausi etukäteen, mutta oltiin silloin saatu vain odotuspaikat. Edellisenä päivänä varmistui onneksi, että olimme saaneet paikat. Jos paikkoja ei ole, joutuu istumaan käytävillä tai maksamaan uudesta lipusta. Juna, johon meillä oli paikat, oli lähtenyt jo edellisenä päivänä matkaan. Sen takia on normaalia, että juna voi saapua asemalle etuajassa tai monta tuntia myöhässä. Aamupäivällä soitettiin sitten junatiedusteluun, josta kerrottiin junan olevan tunnin myöhässä eli sen pitäisi saapua Delhiin noin puoli kuuden aikaan.

Saavuttiin Vanhan Delhin asemalle kuitenkin ajoissa, mutta junan tietoja ei näkynyt missään ilmoitustauluilla. Ihmisiltä kyselemällä selvisi kuitenkin laituri, johon junamme oli tarkotus saapua. Laiturilla tapasimme kaksi espanjalaista tyttöä, Christinan ja Maryn, jotka olivat tulossa samalla junalla Bikaneriin. He olivat saapuneet Intiaan edellisenä yönä ja viettäneet asemalla jo kolme tuntia ennen meidän saapumista. Vaikuttivat melko väsyneiltä jo siinä vaiheessa. Hassua oli myös se, että ne oli lentänyt Espanjasta Helsingin kautta Delhiin.

Junaa ei alkanut kuulua puoli kuuden aikaan ja aloinkin soittelemaan taas tiedustelunumeroon. Asemalla joku mies kertoi junan olevan kolme tuntia myöhässä. Lopulta selvisi, että juna saapuisi puoli kahdentoista aikaan Delhiin. 7 tuntia myöhässä! Vietimme siis koko päivän istuskellen asemalaiturilla ja tuijottaen ohikulkevia intialaisia. Lopulta juna saapui kahdentoista aikaan yöllä ja pitkä odotus palkittiin. En olisi ikinä uskonut, että odotan junaa niin kauan.

Suomessa kun 10 minuutinkin odotus tuntuu välillä niin tuskaiselta. Aika kului kuitenkin loppujen lopuksi todella nopeasti, ehkä senkin vuoksi kun ihmisiä on hauska seurata ja täällähän niitä riittää. Christinalla ja Marylla oli paikat Sleeper Classista, eli kaikista halvimmassa luokassa. Vaunut ovat yleensä täyteen ahdattuja, ihmiset istuu ahtautuneina penkeillään ja osa istuu puoliksi ulkona oviaukoissa. Mitään ilmastointia ei ole, eikä ikkunoissa ole laseja, vain muutama rautakalteri.

Nukkuminen on varmaan jokseenkin mahdotonta. Meillä oli paikat vähän kalliimmasta vaunusta, ilmastoinnin ja peittojen kera. Vaunumme oli kuitenkin tyhjillään, sillä monet ihmiset oli varmaan väsyneet odottamaan ja jättäneet tulematta. Siksi espanjalaiset saivat lisämaksusta vaihdettua paikkansa samaan vaunuun meidän kanssa ja pääsivät vihdoin lepäämään. Hyvää tuuria sanoisin!

Yhden aikaan päivällä perjantaina juna saapui vihdoin ja viimein perille Lalgarthin asemalle. Asemalta on noin puolen tunnin ajomatka Bikaneriin. Meitä oli vastassa Vino Guest Housen henkilökuntaa ja meille oli tarjolla ilmainen autoriksakyyti majapaikkaan. Sovittiin tapaavamme espanjalaiset myöhemmin iltapäivällä keskustassa, mistä oli tarkoitus mennä yhteisellä kyydityksellä 30 kilometrin

päähän vierailemaan Karni Mata Mandir -nimisessä temppelissä.

Heitettiin kamat huoneeseen ja pikasuihkun kautta keskustaan syömään. Ravintola löytyi taas Footprintin avulla, mikä ei ollut taaskaan kovin suuri menestys. Paikka oli meille vähän liian hieno, mutta ruoka ei onneksi liian kallista. Paikalla oli meidän lisäksi vain noin 30 henkinen saksalainen eläkeläisten turistiryhmä, joten kovin rentoa intialaista tunnelmaa ei ollut. Onneksi meidän tilaus tuotiin kuitenkin ennen turistiryhmää, joten ei tarvinnut kauaa odottaa. Muita ulkomaalaisia turisteja ei koko kaupungissa sitten näkynytkään, yksi pienempi turistiryhmä vilahti keskustassa.

Tapaaminen espanjalaisten tyttöjen kanssa menikin sitten ihan puihin. Tapaamispaikka oli sovittu kartasta, mutta ne käytti Lonely Planet-opasta, joten kartta oli varmaan jotenkin erilainen. Puhelinyhteydetkään ei toimineet, koska niillä oli vain espanjalaiset liittymät ja viestit eivät menneet

perille. Tunnin odottelun jälkeen päätettiin lähteä kaksin kohti kuuluisaa rottatemppeliä, mikä oli helppoa ja edullista autoriksalla. Matka kesti kuitenkin lähes tunnin, mitään huimia nopeuksia kun noilla vempeleillä ei kuitenkaan koskaan saavuteta.

Temppeli oli suht pieni, mutta mukavan oloinen. Toisin kuin monet muut temppelit, joissa oon käynyt, täällä oli avaraa ja tilaa hengittää. Erikoisuutena paikassa on sadat rotat, jotka asuttavat paikkaa. Niitähän oli sitten kaikkialla, joten olo oli jokseenkin todella likainen. Sanotaan, että valkoisen rotan näkeminen tuottaa hyvää onnea, mutta ei bongattu yhtään sellaista.

Seuraavana aamuna herättiin aikaisin, koska edessä oli kamelisafarille lähtö. Yö oli melko tuskainen, koska aluksi oli todella kuuma ja myöhemmin taas todella kylmä. Sänkykin oli taas kivikova ja tyynynä jokin möykky. Tähän alkaa jo ilmiönä tottua, mutta kroppa ei tykkää. Kaiken kukkuraksi Ullalle oli noussut kuume. Koko safari oli siis vaarassa jäädä väliin, mutta sitkeästi Ulla halusi lähteä edes päiväksi aavikolle, koska sitähän varten olimme koko kaupunkiin tulleet. Saatiin sovittua Vinon eli kamelisafarin järjestäjän kanssa, että tullaan illalla takaisin Guest Houseen toiseksi yöksi.

Lähdettiin matkaan autoriksalla 20 kilometrin päähän aavikon reunalle oppaamme Harfulin kanssa. Outoa oli se, että edellisenä päivänä ilmeisesti Vinon poika kyseli halutaanko lisämaksua vastaan englantia puhuva opas safarille. Se uhkaili, että ollaan reissussa vain kahden kamelin omistajan kanssa, jotka ei puhu lainkaan englantia. Ei kuitenkaan haluttu maksaa yhtään enempää. Nyt kuitenkin opas oli ilmestynyt meidän matkaan ilman mitään lisämaksuja, taas yritettiin rahaa huijata!

Lähtöpaikalla meitä odotti kaksi kamelia, Muna ja Samu sekä niiden omistajat, kaksi poikaa. Samu oli ratsastusta varten ja Muna veti kärryjä, joissa muut istuivat. Pääsin ensimmäisenä ratsastamaan, koska Ulla tarvitsi lepopaikan kärryistä. Meno oli hauskaa, tosin hidasta. Aluksi ratsastaminen tuntui

epämukavalta, sitten siihen alkoi jo tottua ja lopulta paikat olikin ihan jumissa. Aavikko ei ollutkaan niin aavikkoa kuin olin kuvitellut, vaan viljelymaata, jossa kasvoi mm. kurkkua ja vesimelooneja. Lisäksi asfalttiteitä näkyi aina välillä ja sähkölinjat kulkivat maisemien poikki. Luonto oli kuitenkin mielenkiintoinen ja nähtiin jopa antilooppeja. Kamelipojat kävivät matkalla salaa nappaamassa matkaan muutaman kurkun ja meloonin. Niitä saatiin sitten maistella ja Harful valmisti lounaalla vihanneskastikkeen. Riisit, kastikkeet ja roti-leivät paistu kätevästi pikku nuotiolla.

Lounaan jälkeen pidettiin siesta ja päiväunet puun varjossa maistuivatkin huonosti nukutun yön jälkeen. Ennen matkan jatkumista pelasin vielä Harfulin kanssa hieman korttia, mikä oli hauskaa. Harful oli hupaisa veikko. Matka jatkui jonkun maanviljelijöiden kylän halki, jossa pällisteltiin paikallista menoa. Asukkaat eivät tainneet olla kovin innoissaan vierailusta, koska kaikki turistien rahathan menee suoraan safarien järjestäjille.

Tarkoitus oli lähteä takaisin päin, mutta Ullan olo oli parantunut sen verran, että päätettiin sittenkin jäädä aavikolle yöksi. Etsittiin leiripaikka ja pojat lähti kamelien kanssa hakemaan lisää tarvikkeita yöpymistä ja seuraavaa päivää varten. Harful laittoi illallista ja saatiin myös osallistua tällä kertaa rotin leipomiseen. Taikinasta kaulittiin pienellä puupallilla ohuita pyöreitä lättyjä, jotka paistettiin kypsäksi pannussa. Pimeä laskeutui jo kuuden jälkeen ja loppuilta menikin tähtiä tuijotellessa. Oli todella upeat näkymät! Tähtiä oli niiiiin paljon, linnunrata erottui selkeästi ja näin monta tähdenlentoa. Yöllä heräillessä saattoi vaan tuijottaa taivasta ja hetken päästä taas jatkaa unia.

Aamun valjetessa Harful keitti hyvät aamuteet, jonka jälkeen jatkettiin taas matkaa. Lounaan jälkeen Harful teki meille vielä hennatatuoinnit kämmeniin. Ollaanpas nyt niin intialaisia että! Aurinko oli aavikolla polttava, nyt onkin sitten naama hieman kärventynyt ja käsivarret ruskeena. Iltapäivällä palattiinkin sitten takaisin lähtöpaikkaan ja Guest Housen kautta pikaisesti juna-asemalle. Tällä kertaa juna oli ajoissa, koska paikka oli junan lähtöasema. Pääsin myös maistamaan ekan kerran junan illallista: riisiä, kaks kastiketta ja muutama roti. Eipä tarvi toiste ottaa, niin maistuvaa oli..

Viikonloppu oli siis mahtava ja oli mukavaa päästä kerrankin raittiiseen ulkoilmaan puuhailemaan ja tekemään muutakin kuin vain pällistelemään nähtävyyksiä. Nyt on mielessä jo ylihuomenna käynnistyvä reissu Himalajan suuntaan. Tarkoitus olis kiertää Shimla, Manali ja Dharamsala. Reissuun on tällä kertaa onneksi enemmän aikaa, koska koululle palataan vasta sunnuntaina 4.lokakuuta.

Turisteilua Delhissä

2009-09-14T02:01:00.000-07:00

Maanantai jälleen! Hyvä päivä aina päivittää edellisen viikon tapahtumia tänne, kun aamulla on vaan yks luento ja seuraavat tunnit vasta iltapäivällä. Täällä sitä sitten tapetaan aikaa kampuksella koulunkäynnin lomassa. Arkipäivät noudattaa usein samaa kaavaa, joten päivät kuluu täällä suht kepeästi ja nopeasti. Päivällä koulunkäyntiä ja koulutehtävien tekoa, illalla sit pääsee mahdollisesti aina urheilemaan salille ja uima-altaalle. Lähiostarilla ja vakkariruokapaikka "Hot 'n Spicyssä" tulee vierailtua muutaman kerran viikosta. Huono puoli on se, että ollaan ainoot vaihtarit täällä, joten muilla tavallisilla oppilailla on koulutunteja ja tenttejä paljon enemmän ja joudutaan aika paljon selviytymään kahdestaan liikkumisesta ulkopuolella.

Viime viikonlopun ohjelma muuttukin taas suunnitelmista. Tarkotus oli tosiaan lähteä koskenlaskuretkelle, mutta yllättäen ennen lauantaita satoi neljä päivää. Monsuunisateita on tänä vuonna siis tullut myöhässä. Joki oli noussut liian korkealle, joten ei olis ollut turvallista laskea sitä. Lisäks paikan päältä ilmotettiin, että muutamat tiet on mennyt niin huonoon kuntoon, ettei liikkuminen paikasta toiseenkaan ole taattua. Täytyy siis toivoa, että joku muu viikonloppu vielä ehdittäisiin kokeilemaan koskenlaskua. Harmitti, koska oltais lähdetty matkaan muutaman meiän koululaisen kanssa, joten olis päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja oltais oltu kerranki reissussa paikallisten kanssa.
Päätettiin kuitenkin lähtee yhdeks yöks Delhiin, koska kampuselämä alkoi jo tulemaan korvista ulos. Suuntana oli taas Connaught Place, New Delhin keskustassa oleva moderni liikekeskus, missä on paljon erilaisia ravintoloita, pankkeja ja kauppoja. Löydettiin alueelta suht edullinen, mutta ei niin hohdokas Guest House, josta saatiin tingattuun hintaan simppeli huone. Metrossa törmättiin kahteen meiän koululaiseen poikaan, jotka oli kovia Children of Bodom ja HIM -faneja. Ekan kerran joku intialainen ties Suomesta muutakin ku Nokian, vau! Kyseltiin pojilta myös jotakin keikkapaikkoja Delhissä ja kuulemma paikallisia bändejä esiintyy välillä jossain. Pitänee siis mennä heti tarkastamaan, kun tilaisuus järjestyy.
Käytiin varaamassa sunnuntaiaamuksi turistikierros, jossa oli tarkotus kiertää 4 eri nähtävyyttä bussilla opastuksen kera. Koko loppupäivä menikin sitten CP:n alueella, löyty kiva markettialuekin, mutta vielä jäi näkemättä maanalainen bazaari. Illalla käytiin syömässä Blues-nimisessä baariravintolassa, mikä oli tosi viihtyisä paikka. Baaritiski, screeneiltä urheilua, livebändi, tunnelmallinen valaistus ja sisustus.. Ja siellä porukka vetikin alkoholia enemmänki tuttuun tyyliin. Ihmisten vaatetus ja käyttäytyminen oli täysin erilaista ku perinteinen intialainen. Oli jotenkin outoa nähdä sellainen tosi länsimainen paikka keskellä Delhiä, kun miettii minkä kaiken muun keskellä täällä muuten eletään.
Sunnuntaiaamuna oli liian aikainen herätys, mutta turistikierros odotti. Olin tietenkin unohtanut korvatulpat Noidaan, joten nukkuminen oli lähes mahdotonta. Ehkä siinä pari tuntia tuli yhteensä unta, vaikka kaikenmoista kilinää ja liikenteen melua kantautui ikkunasta huoneeseen. Delhin turismitoimistoon oli noin kymmenen minuutin kävely Guest houselta ja matkalla oli hauska nähdä aamuinen Delhi, kun kaupunki vaikutti vielä niin erilaiselta aamuvarhaisella. Markkina-alue ei ollut vielä avautunut ja ilma vaikutti vielä viileältä ennen auringon nousua korkealle. Liikennettäkään ei ollut vielä paljoa. Turistitoimiston edustalle oltiin juuri avaamassa jättimäistä markettialuetta, jossa myytiin pelkkiä kukkia ja tekokukkia. Väriloisto oli mahtava.
Saavuttiin tyhjään toimistoon, joten alettiin epäillä että ollaan ainoat turistit koko kierroksella. Onneksi puolen tunnin sisällä paikalle saapui kaks amerikkalaistyttöä, yks brittipoika ja saksalaismies. Tämä tarkoitti sitä, että ilmastoitu "bussimme" oli täynnä. Mukaan olisi vielä halunnut muitakin, mutta pieneen pakettiautoon ei todellisuudessa olisi ketään muita enää voinut ottaa. Kierros sisälsi aamupäivän osalta vierailut Lakshmi Narayan temppeliin, Mahatma Gandhi museoon, Lootus-temppeliin (joka olikin suljettu) ja Qutub Minar Complexiin. Oppaan selostukset ei ollu kovin avartavia, tyyliin "tässä kuvassa on tämä ja tämä jumala, hänellä on yhdeksän kättä", eli asiat jotka oli itsestäänselviä. Paikat kierrettiin aika nopeasti, joten ainakin Gandhin elämää koskevaan museoon olisi kiva vielä palata. Alueella oli talo, jossa Gandhi vietti elämänsä viimeiset päivät. Pihaan oli tehty viimeiset jalanjäljet, jotka johtivat paikkaan missä Mahatma Gandhi ammuttiin. Oppaan kanssa tutustuttiin multimediamuseoon, missä tulivat tutuiksi lähinnä erilaiset teknologiat ennemmänkin kuin Gandhin elämä.
Oli taas piristävää vaihtaa Intia-kokemuksia muiden turistien kanssa. Amerikkalaiset tytöt olivat tulleet myös opiskelemaan Delhiin, mutta vain kuukauden ajaksi. Niille oli järjestetty asuminen paikallisen perheen luona, joten varmasti erikoinen kokemus sekin.

Lakshmi Narayan:
Paikka, jossa Mahatma Gandhi ammuttiin:
Muoviset kaverit:
Qutub Minar Complex:

Turistikierros sisälsi tietenkin vierailun ylikalliiseen liikkeeseen, jossa meille kaupattiin intialaisia vaatteita, huiveja, koruja ja käsitöitä. Kaikki meistä oli kuitenkin jokseenkin alhaisella budjetilla liikkeellä, eikä ostoksia tehty. Kierros päättyi meidän osalta lounaaseen toimistolla, kun taas muut jatkoivat vielä matkaa oppaan kanssa iltapäivään saakka. Oltiin jo aikaisemmin käyty Red Fortilla, joten ei koettu tarpeelliseksi vierailla siellä toista kertaa. Sen sijaan suunnattiin takaisin Noidaan tutulle kampusalueelle, koska Ulla oli hieman flunssaisena ja mulla energiat huonosti nukutun yön jälkeen vähän vähissä. Matka kestää Delhistä Noidaan ainakin yli tunnin, kun täytyy metrosta vielä vaihtaa bussiin ja siitä autoriksaan. On aina varsin palkitsevaa päästä pois liikenteen keskeltä omaan pikku huoneeseen.
Nyt pitää muutama päivä taas kitkutella täällä koululla, torstaina olis suuntana sitten Bikaner ja kamelisafari aavikolla lauantaista sunnuntaihin. Odotan reissua innolla, jos vihdoinki pääsis tekemään jotain vähän ekstriimiä ku koskenlaskukin peruuntui. Kamelia odottaessa!

Varanasi

2009-09-07T10:44:00.000-07:00

Viime viikonloppu tuli vietettyä hindujen pyhässä kaupungissa Varanasissa kuuluisan Ganges-joen rannalla. Lähdettiin torstaina New Delhistä junalla kohti Varanasia. Juna oli yöjuna, jossa jaettiin yksi loossi kahdeksan ihmisen kesken. Molemmilla sivuilla oli kolme sänkyä päällekäin ja päädyssä vielä kaksi. Matka kesti noin kolmetoista tuntia, mutta aika kului suht kivuttomasti kun lopultakin sai vähän unta junan kolinan ja jonkun kuorsauksen keskellä. Oli myös hauska tavata paikallisia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia niiden kanssa. Kaikki oli innoissaan kertomassa meille hyviä paikkoja ja käytännön vinkkejä Varanasista.
Varanasin asemalta hypättiin autoriksan kyytiin, mikä vei meidät kohti hostellia lähelle Gangesin rantaa. Vanhan kaupungin kadut on niin kapeita, että loppumatka oli käveltävä sokkeloisia kujia pitkin. Mitään etukäteisvarausta ei hotelliin oltu tehty, vaan katottiin opaskirjasta muutama low-budjet mesta jotka on suht lähellä toisiaan ja toivottiin, että jostain yks huone meille liikenee. Hetihän se järjestyi, alle 5 euroa per yö kahen hengen huoneesta. Turistiaika alkaa vasta lokakuussa, joten tuskin mikään paikka on kovin täynnä tähän aikaan vuodesta. Tietenkin eurooppalaisia kesälomalaisia näkyi vielä vähän.
Huoneeseen kuului parveke jokinäkymällä. Vanhan kaupungin kadut on kuitenkin niin kapeita, että viereisen talon seinä oli noin puolentoista metrin päässä ja television pauhaus kuului meille asti. Apinoita hyppeli siellä sun täällä ja kaupungin yllä liiteli leijojen lisäksi vihreitä papukaijojakin.
Itse Ganges -joki on suurin kaupungin nähtävyyksistä lukuisien temppelien lisäksi. Vesi oli todella likaisen näköistä. Aamuisin hindut tulevat jokeen kylpemään, uimaan, rukoilemaan ja pesemään pyykkejään. Ristiriitaista, että joki on niin pyhä, mutta samalla täynnä roskaa ja likaa. Aamuisella veneretkellä nähtiin jopa kuolleen lehmän ruho lillumassa vedessä.

Hotellin lähellä rannalla oli toinen Varanasin polttopaikoista, joita kohti nähtiin kulkevan monia ruumiita kantavia hautajaiskulkueita. Polttopaikasta nousi jatkuvasti savua, minkä haju tarttui heti vaatteisiin. Palavista ruumiista taisi tulla se grillimakkaran haju.. Monet intialaiset yritti houkutella meitä lähelle katsomaan itse polttotapahtumaa, mutta ei todellakaan tehnyt mieli mennä sinne. Polttopaikan lähellä oli vanhoja kivitaloja, joissa kuulemma vanhukset ja sairaat makaa ja odottaa kuolemaansa.
Joen rannalla on noin 80 eri paikkaa (ghat), josta ihmiset pääsee veteen uimaan tai rukoilemaan. Main ghatilla järjestetään joka ilta juhlallinen seremonia, jossa hindut suorittaa erilaisia rituaaleja jumaliensa kunniaksi. Musiikkia soitetaan kovaäänisistä, ihmiset taputtaa tahtia ja pyhät miehet heiluttelee tulia ja suitsukkeita tietyn koreografian mukaisesti. Paikalla oli myös tietenkin kaikki kaupungin turistit ihmettelemässä.
Koko kaupungissa oli erikoinen tunnelma, jotain pyhää ja erilaista kuin missään muualla mitä ollaan nähty. Joka paikassa oli erikoisia hajuja ja tuoksuja. Eri näköisiä ja kokoisia pyhiinvaeltajia oli kaupunki täynnä.
Temppeleitä ei jaksettu sen kummemmin kierrellä, yhdessä käytiin kunnolla sisällä, koska paikan piti olla täynnä apinoita. Yhtäkään apinan näköstä eläintä ei kuitenkaan nähty.. Kultaisesta temppelistä onnistuin näkemään vain kultaisen katon, koska temppeliin meno on muilta kuin hinduilta kiellettyä. Sinne olikin sitten ihan älytön ruuhka ja jonotus, jopa turvaportin ohittaminen ulkopuolelta oli tuskaisaa kapealla kadulla.
Käytiin myös Sarnathissa, 13 kilometrin päässä Varanasista. Paikka on taas pyhä buddhalaisille, koska siellä Buddha on pitänyt ensimmäisiä puheitaan. Paikka oli eräänlainen puistoalue, jossa oli raunioita muinaisista rakennuksista, pari temppeliä sekä suuri pyöreä muistomerkki.

Paluumatka Delhiin sujuikin sitten erittäin kätevästi 40 euron lennolla reilussa tunnissa. Kone oli todella hyvässä kunnossa oleva SpiceJet, joten nyt uskaltaa huoletta matkustaa lentäenkin Intian sisällä. Huvittavaa oli, että lentokenttä oli todella pieni ja lento oli sen verran myöhässä, että kymmenen minuutin päästä edellisen lennon laskeutumisesta meitä oltiin jo lastaamassa sisään. Tehokasta tosiaan!
Huumekauppiaita, veneretken tarjoajia, silkin kauppaajia ja riksakuskeja sai kyllä väistellä ihan kiitettävästi taas yhden viikonlopun edestä. Ensi viikonloppuna olis tarkotuksena päästä Haridwariin ja Rishikeshiin koskenlasku-retkelle ja näkemään Himalajan maisemia.

Elokuun loppua

2009-08-30T07:05:00.000-07:00

Mielenkiintoisia päiviä taas takana. Puolitoista viikkoa on mennyt nyt ihan vaan koululla oleskellessa ja välillä aika on mennyt ihan liian hitaasti. Johtunee nyt siitä, että kaikilla on ollut täällä tenttiviikko, joten kaikki on viettäny aikaa lukemassa eikä "viihdyttämässä" meitä. Meillä vaihtareilla kun on vaan se muutama kurssi, kahdesta jouduttiin oikein tenttitilaisuuteenkin. Tentit oli tosi erilaisia kuin Suomessa, eikä ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä miten täällä toimitaan, joten toivottavasti nyt pääsee läpi. Oppilaat tosiaan muistaa ulkoa jotain satelliittiteoriaan liittyviä laskukaavoja, joten ollaan vähän eri tasolla muiden oppilaiden kanssa..
Nyt alkaa kroppakin olemaan normaalikunnossa vihdoin sairastelun jäljiltä. Alkuviikko kului täysin sängyn pohjalla maatessa, joku ihme vatsapöpö sai vallan. Kauhean huono olo koko ajan ja vatsa sekaisin, vaikka ei oltu käyty edes missään ulkona syömässä. Ullaan tarttui tietenkin sama tauti, mutta vielä kuumeen kera. Onneksi koululääkäriltä saatiin paljon lääkkeitä, jotka pikkuhiljaa auttoi. Oransseja ja sinisiä pillereitä..hmm. Voimat alko pikkuhiljaa palautua ja nyt pystyy jo syömäänkin normaalisti. Tosin kouluruokaa kohtaan tuli jokin kammo, ei vieläkään pysty oikein riisiä vetämään napaan.
Eilen koettiin ittemme ekan kerran tällä viikolla tarpeeks reippaiksi lähtemään vähän kauemmaksi koulusta seikkailemaan. Suunnattiin Delhiin, koska siellä ei ole tullut turhan montaa kertaa käytyä, vaikka pääkaupunki on ihan parinkymmenen kilometrin päässä. Päästiin ekan kerran kulkemaan metrolla, mikä oli mukava kokemus. Parin vuoden sisällä metrolinjan pitäis ulottautua tänne Noidaan asti, mutta nyt täytyy vielä ottaa autoriksa Delhin rajalle lähimmälle asemalle. Metro oli tosi moderni ja asemat siistejä. Lippu maksaa alle 20 senttiä, ja kulkeminen asemalle ja ulos suoritetaan muovisen poletin avulla. Kaikki metroon aikovat ihmiset turvatarkastetaan ja laukut läpivalaistaan. Vaunuissa on paljon sääntöjä matkailijoille, esimerkiksi älä sylje lattialle, älä istu lattialla, väistä ovia, älä huudata musiikkia metrossa, miehet ei saa istua naisten paikoilla ja ennen penkille istumista tulee tarkastaa, ettei paikalle ole jäänyt lojumaan mitään epämääräisiä esineitä tai laukkuja.
Käytiin kattelemassa Jama Masjid -moskeijaa vanhassa Delhissä. Pihalla oli suuri vesiallas, jossa ihmiset pesi käsiään ja jalkojaan sekä joi samaa vettä.. Maahan oli kaadettu myös muutaman neliön kokoselle alueelle ruokaa puluille, josta myöskin tuli hieman epähygieeninen olo varsinkin kun kengät piti jättää ulkopuolelle. Siellä sitten tassuteltiin paljain varpain muslimien ja muutamien turistien joukossa. Ihmiset otti nokosia ja suoritti rukouksiaan moskeijan varjoissa, ihan mielenkiintoinen paikka. Kiivettiin vielä korkeaan torniin, josta oli hienot näkymät koko Delhin ylle. Samalla tutustuttiin myös jenkkiläiseen Kimbell-nimiseen mieheen, joka on Delhissä parin kuukauden ajan kouluttamassa työntekijöitä firman intialaiseen toimistoon. Jatkettiin sen kanssa matkaa vielä Connaught Placelle New Delhiin, jossa on paljon merkkiliikkeitä ja ravintoloita todella länsimaiseen tyyliin. CP:ssä törmättiin myös aivan vahingossa saksalaisiin, joiden kanssa oltiin vietetty aikaa Udaipurissa. Ihan uskomaton tuuri, monen miljoonan ihmisen joukossa näkee jotain tuttuja. Sovittiin tapaavamme ne alkuviikosta uudestaan Delhissä, koska niillä oli kiire syömään ja me oltiin jo tekemässä kotiinlähtöä. Paluu koululle sujui yllättävän kätevästi, vaikka aluksi yritettiinkin saada vain halvalla suoraa riksakyytiä Noidaan. Ongelma on kuitenkin se, että koska Noida on eri osavaltiota kuin Delhi, riksat eivät oikeasti sais ajaa tälle puolelle ilman ylimääräistä tullimaksua. Ollaan kuitenkin muutama kerta tultu laittomasti kotiin asti, kyllä ne kuskit näköjään turistien vuoksi tekee aikamoisia myönnytyksiä, eikä täällä tosiaan poliisin valvonta oo ihan samaa luokkaa kuin Suomessa.
Edullista diiliä ei kuitenkaan tullu, joten pari opiskelijaa neuvo meidät ystävällisesti lähimmälle metroasemalle, mistä kuljettiin taas kätevästi Delhin rajalle. Siellä taas ilmestyi kuin tyhjästä joku tyttö ja nainen, jotka autto meiät autoriksaan Noidaa kohti. Vielä piti kerran vaihtaa oikean osavaltion riksakyytiin, mikä sujuikin sitten taas kuin unelma kun yhtäkkiä ilmestyi eräs tyttö, joka opasti meidät jaettuun riksaan koulua kohti. Kyydissä sattui olemaan vielä viereisen koulun oppilaita, joten jäätiin samassa paikkaa kyydistäkin. Oltiin tosi tyytyväisiä matkoihin, jäänyt ehkä pienet traumat siitä viime kertaisesta juoppokuskista.

Tänään aamulla yllättäen tuli joku koputtamaan meiän huoneen ovea. Eräs ekan vuoden opiskelija, jonka kans ollaan muutaman kerran vaihdettu muutama sana, tuli pyytää meitä tapaamaan äitiään, koska oli kertonut sille että täällä on ulkomailtakin opiskelijoita. Siinä sitten seisottiin yöpuvussa jonkun tuntemattoman naisen kanssa, eikä se edes sanonut mitään. Hiukka kiusallinen tilanne, kai me sitten vaan ollaan niin ihmeellinen näky..
Tänään käytiin kattomassa taas lähiostarilla bollywood-leffa, Life Partner. Meni kyllä suurin osa elokuvasta yli ymmärryksen, vaikka kuinka yritti ymmärtää. Muutaman sanan hindiä jo osaa, mutta on mahdotonta ymmärtää koko lauseita ja varsinkaan normaalista puhetahdista ei tahdo saada mitään kiinni. Yritettiin koulultakin kysellä aikasemmin, että jos täällä olis jotakin hindin opetusta tarjolla, mutta vastaus oli että "kyllä te opitte vaan ku kuuntelette.."
Ens viikonloppuna onkin sitten edessä taas matkailua, onneksi. Suuntana on Varanasi, hindujen pyhä kaupunki Ganges-joen varrella. Lähdetään matkaan torstai-iltana yöjunalla ja palataan sunnuntaina lentoteitse. Saa nähdä millasella peltipurkilla päästään lentämään. Koneet on kuulemma kuitenkin melko uusia ja siten turvallisia. Intian sisäisiä lentoja on todella paljon, eikä meidänkään lento kestä kuin vain yhden tunnin. Tosin lentojen myöhästely on tosiasia joka kerta.

Noidassa taas

2009-08-21T04:33:00.000-07:00

Mahtava reissu takana ja nyt taas koulupäivät tuntuu enemmänkin ei-niin-mahtavilta. Nyt täytyy yrittää nää kaks tulevaa viikonloppua keskittyä kouluhommiin.
Päästiin siis lopultakin reissuun perjantaina, Deluxe bussilla Delhistä kohti Udaipuria. Käväistiin ennen bussin lähtöä tölläämässä India Gatea Delhissä. Paikka oli ikävä kyllä aidattu niin, ettei päästy kovin lähelle itse porttia. Seuraavana päivänä oli tiedossa itsenäisyyspäivän paraateja, puheita ja esityksiä, joten koko India Gaten ympäristö oli täynnä vartijoita ja poliiseja.
Treffattiin saksalaistytöt Bikaner Housen -bussiasemalla ja yllättäen yksi koulukaverikin, joka oli matkalla Jaipuriin. Meidän bussi starttasi illalla matkaan vain muutaman minuutin myöhässä. Bussi oli todella deluxe luxus-mallia, televisiot ja kaikki. Nukuttuakin sai yllättävän hyvin, vaikka makuupaikkoja ei ollut. Telkkarista pauhas illalla muutaman tunnin ajan non-stop intialaisia perinnemusiikkivideoita ja sama meno käynnistyi aamukuudelta. Naislaulajan vinkuva ääni puski unien läpi. Vaikka matka oli ajallisesti varmaan pisin, jonka oon koskaan bussissa istunut eli 16 tuntia, vierähti se kuitenkin todella nopeasti. Herätessäni aamulla ikkunasta näkyi vihreitä kukkuloita ja kalliomaisemaa. Todella ihanaa vaihtelua saasteisiin ja kuivaan Delhiin. Ulos hypätessä huomas myös sään olevan mitä miellyttävin, viileää ja raikasta, taidettiin saapua paikalle juuri sateiden jälkeen.
Ostettiin heti asemalta Jaipurin matkaa varten liput eli seuraavalle illalle. Saksalaistytöt lähti etsimään niiden hotellia ja me jatkettiin matkaa myös autoriksan eli tuk-tukin kyydissä omalle hotellille. Hotelli paljastui hieman meidän tarpeita hienommaksi, koska olin buukannut epähuomiossa paremman luokan asumuksen. Ensi kerralla sitten tajuaa katsoa niitä halvempiakin vaihtoehtoja.. Mutta ei mitään valittamista paikassa, jossa oli uima-allas ja puutarha ja mukava sijainti. Ensimmäistä kertaa kuukauteen suihkustakin tuli lämmintä vettä! Hieno kokemus, vaikkakin ylihinnoteltu.
Ruokailtiin hotellia vastapäätä olevassa puutarharavintolassa. Ensimmäistä kertaa täällä olon aikana pystyi jopa syömään ulkona, kun oli sen verran viileähkö ilma. Yleensä on pakko päästä kuumuutta karkuun ilmastoituun ravintolaan. Tavattiin saksalaiset kaupungin keskustassa, minne oli vain kymmenen minuutin kävely hotellilta. Matkaan sai kyllä helposti kulumaan puolikin tuntia, kun kadunvierustat oli täynnä kojuja ja kauppoja, joissa oli mielenkiintoisia houkutuksia tarjolla. Käytiin katsomassa hindujen temppeliä, joka oli hieno, mutta silti niissä on mielestäni aina jotain outoa. Vanhoista rakennuksista ei pidetä huolta ja temppeleissä saattaa olla paljon roskia ja ihmisiä nukkumassa. Temppelistä matkaa jatkettiin Udaipurin kaupungin palatsiin, joka osottautui yllättävän suureksi ja hieman uuvuttavaksikin kokemukseksi. Paikalla oli paljon ihmisiä ja kaikki näyttelyt oli ahtaissa tiloissa pitkin suurta rakennusta. Onneks saatiin sentään sisäänpääsylippu opiskelijahinnalla, ku näytettiin Suomen ajokortit. Niissähän lukee vain suomeks ja ruotsiksi tiedot.. Lisäks kaikissa turistikohteissa pitäis maksaa aina kamerasta ylimäärästä, mutta hyväks keinoksi on osoittautunu pitää kamera laukussa siihen asti ku pääsee
lipuntarkastajien ohi.

Jatkettiin shoppailua turistimeininkien jälkeen ja sovittiin palaavamme saksalaisten hotellille illalla syömään. Ulla sai teetettyä itselleen alle 15 eurolla juhlapuvun, josta olis Suomessa varmasti pitäny maksaa yli 100 euroo. Teetin kans itelleni yksinkertasen mekon, puolessa tunnissa räätäli hurautti haluamastani kankaasta mekon ja hinta oli alle kolme euroa.
Oli mukava jakaa intia-kokemuksia saksalaisten kanssa. Ihan hassua, miten täällä tuntee heti yhteyttä kaikkiin turisteihin ja varsinkin eurooppalaisiin. Saksalaiset myös ihmetteli suomalaisten sauna-kulttuuria ja sano suomen kielen olevan yks vaikeimmista oppia. Näinhän me kaikki ollaan toisaalta samanlaisia, mutta taas ihan erilaisia jo pelkästään kulttuurien perusteella, yksilöistä puhumattakaan.

Sunnuntaiaamuna kirjauduttiin ulos meiän luksushotellista ja heitettiin kamat saksalaisten hotelliin, ne kun oli päättänyt jäädä kaupunkiin viikoksi. Onneksi niin, ei tarvinnut kantaa koko päivää reppuja selässä, kun meiän bussi Jaipuriin lähti vasta kymmeneltä illalla. Käytiin kiipeämässä yhdelle vuorelle kaupungin laidalla, upeat maisemat koko kaupungin ja järven yli. Luontoa riitti joka puolelle. Seuraava yö vietettiinkin taas bussissa, tällä kertaa kuski oli todella kova kaahailemaan enkä meinannut pysyä penkillä kun tuli tiukkoja kurveja, äkkijarrutuksia tai töyssyjä. Onneksi verhot oli suljettu, ettei nähnyt mitä ulkona tapahtui.. Lisäks joku sattui oksentamaan bussin etuosassa, onneksi ei sentään kenenkään päälle. Yö meni levottomasti etsien uutta mukavaa asentoa, mikä oli kyllä mahdoton tehtävä. Yhtäkkiä havahduin siihen, että bussi oli pysähtynyt määränpäähänsä Jaipuriin maanantai-aamuna seitsemältä.
Jaipurin hotelli osottautui pieneksi pettymykseksi. Sijainti oli huono, kaukana keskustasta, joten edestakaisin keskustan ja hotellin väliä ei viittinyt päivällä kulkea. Riksakuskit eivät tienneet edes hotellin nimeä, joten jouduttiin soittelemaan sinne ja selvittämään ajo-ohjeita. Vihdoin päästiin perille ja meitä vastassa oli 80-vuotias papparainen. Hotellin oikea omistaja, papparaisen poika, oli joutunut lähtemään jonnekin sukulaisten luo, eikä palaisi ennen seuraavaa päivää. Hotellin ainoat muut asukkaat tulivat vastaan meidän sisäänkirjautuessa hotelliin, he olivat lähdössä. Sanoivat, että paikka on ok, mutta liian kallis. Saatiin huone haltuun ja päätettiin saman tien selvittää toista yötä varten jokin toinen hotelli. Sänky oli kivikova lankku, pyyhkeet tuntuivat likaisilta eikä suihkusta tulleen veden määrää voinut kutsua edes suihkuksi. Maanantai menikin sitten kiertäessä Jaipurin kuuluisia bazaareita, joista matkaan tarttui taas yhtä sun toista.
Yksi yö kämähotellissa meni ja heti aamulla lähdettiin kohti toista hotellia, jonka tiedot oli saatu ylös toisilta turisteilta Lonely Planet -matkaoppaasta. Illalla oltiin käyty vielä tarkastamassa paikka ja syötiin siellä. Paikka oli lähellä keskustaa, puolet halvempi kuin edellinen ja siellä oli muita ihmisiä. Sisäpihalla oli puutarha ja hotellissa kaksi ravintolaa.
Tiistaina kierreltiin Jaipurin turistikohteita. Bussilla 10 km päähän Amber Fortille ja Palaceen, missä nähtiin norsuja. Norsukyyti palatsiin oli ylihinnoteltu ja eläimet huonokuntoisia, joten päätettiin kävellä ylös asti omin jaloin. Siinä sitä aurinkoakin sitten tarttui, sää kun Jaipurissa oli taas tuttua Delhistä, kuumaa ja kuivaa. Maisemat oli kyllä taas todella huimaavat ja kuvia tuli näpsittyä reilusti. Myöhemmin palattiin vielä keskustaan ja kävin tutustumassa Jantar Mantar observatorioon, jossa oli historiallisia rakennelmia joiden avulla hindut on aikanaan seuranneet aikaa, säätä ja horoskooppeja. Mielenkiintoisen näköisiä härveleitä oli, täytyy joku kerta hommata myös opas johonkin turistikohteeseen niin ymmärtää menoa ja meinikiä vähän paremmin.

Keskiviikkona tehtiin vielä parit ostokset Jaipurissa ja paineltiin taas bussiasemalle odottamaan lähtöä takasin Delhiin. Matka sujui mukavasti Volvossa, tosin oltiin taas aikataulusta myöhässä perille saavuttaessa ruuhkien ja mielenkiintoisten ajotyylien takia. Viimeinen matkamme osuus oli vielä tulla Delhistä autoriksalla koululle Noidaan. Tämä osottautuikin suunniteltua haastavammaksi, kun hetken matkaa ajettuamme tajusimme kuskin olevan umpihumalassa eikä se tosiaan tiennyt mihin oltiin matkalla. Kuski oli vaihtunut siinä vaiheessa kun autoriksaa haettiin parkkipaikalta. Onneksi sentään oltiin ajettu oikeaan suuntaan, sillä pysähtyessämme liikenneruuhkaan yritettiin miettiä toista autoriksan ottamista. Mitään tyhjää riksaa ei kuitenkaan näkynyt, mutta kuski alkoi selittämään meille sekavia ja huuteli viereisten autojen kuskeille jotain hindiksi. Riksan moottorikaan ei enää pysynyt käynnissä tämän kuskin käsissä. Onneksi viereen oli tullut intialaisnainen, joka ystävällisesti pelasti meidät kamalasta tilanteesta ja tarjosi kyytiä perille. Heitettiin kamat autoon ja rynnättiin sisään juuri ennenkuin liikenne alkoi taas edetä. Ei kuitenkaan ehditty siinä hetkessä maksaa sekavalle kuskille, joka vouhotti ties mitä. Seuraavissa liikennevaloissa yhtäkkiä auton eteen ilmestyikin sama riksakuski huutamaan ja esti auton etenemisen. Se oli lähtenyt seuraamaan meitä, mutta nyt kun tarjottiin rahaa ei se enää reagoinut siihen mitään vaan jatkoi räyhäämistä. Hetken päästä jostain ilmestyi yhtäkkiä paikalle kaksi poliisia, jotka selvitti tilanteen, ohjasi äijän pois ja antoi meidän tarjoaman rahan riksakuskille. Lopulta päästiin naisen kyydissä takaisin koululle turvallisesti ja nainen antoi numeronsa jos meillä tulee vielä joskus jotain avuntarvetta. Naisen asunto on ihan koulun vieressäkin. Oli kyllä seikkailua kerrakseen, nyt taas hetken lepoa kaikesta.

Nokka kohti Rajasthania

2009-08-13T09:58:00.000-07:00

Yksi asia, minkä oon saanut todeta jo moneen otteeseen Intiassa on se, että suunnitelmilla on tapana muuttua useaan kertaan alkuperäisestä lopulliseen tapahtumaan. Tällä hetkellä meidän oli tarkotus olla yöjunassa kohti Jodhpuria. Eilen yritettin saada vielä junalippuja, mutta kaikki paikat olivat menneet. Junaliput pitäis varata jo muutamaa viikkoa etukäteen, ihmisiä vaan on täällä niin paljon! Tavattiin eilen koululla Raul, joka on kotoisin Jodhpurista ja jolla oli liput haluamaamme junaan. Raul yritti vielä hommata meille jotain peruutuspaikkoja, jos oltais maksettu vähän ekstraa. Niitäkään paikkoja ei enää ollu saatavilla. No, ajateltiin sitten ottaa bussi. Bussilippuja ei tietenkään saanut netistä ostettua, koska sivut eivät toimineet. Koulukaverimme Antush yritti kovasti hoitaa meille lippuja Jodhpurin yöbussiin ja asemalta oli kuulemma luvattu liput aivan varmasti, koska kukaan ei ollut voinut tehdä etukäteisvarausta. Lähdettiin siis tänään viideltä puskemaan kohti Delhin Bikaner House- nimistä bussiasemaa. Raul ja joku tyttö täältä koululta oli varannu taksin, joten päästiin alkumatkasta niiden kyydissä. Pohjois-Delhistä otettiin jatkoyhteys autoriksalla kohti asemaa. Asemalla oli järkyttävät jonot. Huomenna hindut juhlivat Krishna-jumalan syntymäpäivää ja lauantaina 15.8. on Intian itsenäisyyspäivä, 62 vuotta. Kaikki siis haluavat perheidensä luokse viikonlopuksi. Melkein tunnin jonotuksen jälkeen selvisi, että kaikki tän päivän bussit ovat täynnä. Vapaita paikkoja ei ollut enää mihinkään kaupunkiin. Saatiin kuitenkin liput huomiselle Udaipuriin, jossa meitä odottaakin jo lauantaina hotellivaraus. Reissusta siis karsiutui vaan pois Jodhpur, jossa oli tarkoitus olla vain yksi päivä. Kaupunki on myös todella pieni, joten en usko että menetettiin mitään kovin ihmeellistä. Tavattiin myös kaksi saksalaista tyttöä, jotka ovat tulleet kuukaudeksi matkustelemaan ympäri Intiaa. Niiden oli myös tarkotus päästä tänään matkaan jonnekin päin Rajasthania, mutta eivät valitettavasti myöskään päässeet matkaan. Ne osti liput kans samaan huomiseen bussiin, joten voidaan tehdä yhteisiä matkasuunnitelmia viikonlopuksi. Harmi, ettei voitu suositella tai tarjota niille mitään yöpaikkaa, joten ne lähti etsimään hotellia Delhistä ja me takaisin koululle. Paluumatka olikin sitten yli tunnin pituinen ihan älyttömän ruuhkan takia. Onneksi saatiin sentään autoriksa suoraan koululle ja vielä ihan ok hintaankin, 250 rupiaa = 3,9 euroa. Saasteet ja hajut olivat kyllä tarpeeksi tältä päivältä. Huomenna taas uusi yritys!

Selvitin netistä, että Rajasthanin alueelle suositellaan malarian estolääkitystä. Yritettiin saada lääkkeitä aikasemmin viikolla apteekeista, mutta kaikki vaan tarjosivat pelkkiä pillerilevyjä ilman pakettia tai ohjeita. Onneksi olin Suomesta saanut lääkäriltä ohjeet annostukseen ja määrään. Käytiin tänään koululääkäriltä kyselemässä ja se järjesti meille muutamassa tunnissa ilmaiseksi kymmenen päivän kuurin. Sanoi, että alueella on paljon hyttysiä ja kannattaa olla varovainen ja käyttää hyttysmyrkkyä. Kai niitä lääkkeitä sitten pitäisi alkaa popsimaan. Tosin ollaan vaan matkalla turistikohteissa, ja riski on suurempi jos yöpyy monta yötä maaseudulla. Lisäksi kuuria pitäisi jatkaa neljä viikkoa alueelta poistumisen jälkeen, eli käytännössä jos aloittaa nyt, kuuri jatkuu sitten vielä tammikuuhun, koska ollaan joka kuukausi tekemässä reissuja riskialueille. Luin netistä, että doksisykliiniä saisi syödä puoli vuotta korkeintaan, joten se olisi vähän alle sitten sen. Doksisykliini on antibiootti, mikä myös vähän epäilyttää, koska en oo koskaan syönyt yhtään antibioottikuuria ja nyt olis aikamoinen satsi tiedossa. Sivuvaikutuksista puhumattakaan.. Tuntuu, että kaikilla lääkäreilla on eri mielipiteet malarialääkityksen tarpeesta ja käyttäjillä kaikilla erilaiset kokemukset lääkkeestä. Se on kyllä niin yksilöllinen juttu.. Täytyy vielä jutella niille saksalaisille matkaajille, mitä tabletteja ne popsii.

Lepoviikko

2009-08-07T09:15:00.000-07:00

Viikonloppu taas! Yli kolme viikkoa koko reissusta on mennyt, vaikka sitä on vaikea ainakin itse käsittää. Nyt ollaan myös saatu varmistus siitä, että virallisesti meidän opiskelu täällä koulussa loppuu jo 2.joulukuuta, joten siihenkin on enää alle neljä kuukautta. Nyt unelmana olis vielä päästä ennen kotiinpaluuta käymään Andamanin saarilla, Intian ja Thaimaan välissä olevalla saarirykelmällä Bengalin lahdella.
Sain sitten lopulta myös itelleni flunssan Ullan jäljiltä. Torstai meni pelkästään sängyn pohjalla maatessa kuumeessa. Onneksi oli tullut hyvät lääkevarastot Suomesta mukaan, ettei tarvinnut edes apteekkiin asti lähteä. Tosin kaikki on tarjoutunut auttamaan myös jos tarvitaan jotain lääkkeitä ja kampukselta löytyy myös kaksi lääkäriä, joten turvallisin mielin voi myös sairastaa. Nyt sitten niistellään täällä molemmat.

Muutama sana intialaisesta ruuasta, johon alkaa pikkuhiljaa nyt tottua ja ehkä vähän kyllästyäkin. Mutta se ainakin on nyt todettu, että intialainen ruoka ja ruokailutottumukset ovat täysin erilaisia kuin Suomessa.
Perinteiseen intialaiseen ruokaan kuuluu aina riisiä ja erilaisia kastikkeita. Kastikkeissa on paljon papuja ja linssejä, sekä yksi suosikeista eli Paneer-juusto.

Ruuan kanssa on aina leipää, jota käytetään ottimena. Eli leivästä otetaan pieni pala, jolla kahmaistaan riisiä ja jotakin kastiketta. Tämäkin alkaa jo meiltä sujua, haarukkaa tapaa vain ravintoloissa, yleensä kiinalaisen ruuan kanssa. Lusikka on sitäkin yleisempi näky, koulussa kaikki eivät syö riisiä ollenkaan joten olisi sitä kastiketta vähän vaikea sormin suuhun lapata.

Yleisin leipä on roti, pyöreä vaalea lätty, jota on koulussa joka aterialla. Naan-leipä on paksumpaa ja se on myös kooltaan suurempi. Sitä on yleensä tarjolla vain ravintoloissa. Lisäksi on olemassa Paratha-leipää, joka on esim. perunalla tai sipulilla täytettyä rotia ja siten ruokaisampaa. Leivät valellaan myös yleensä voilla tai öljyllä. Eilen take away-annoksen mukana tuli myös voisulaa muovipussissa..

Jälkiruokana voi olla Gulab Jamun -palloja (kuvassa), jotka maistuu vähän samalle kuin puoliraaka munkkitaikina. Pallerot on tietenkin uppopaistettu öljyssä ja tarjoillaan lillumassa siirappiliemessä. Niitä oon pystynyt syömään kerralla kolme, äklömakeaa! Kulfi on intialaista jäätelöä, todella hyvää ja koostumus on pehmeämpi ja kiinteämpi ku suomalaisessa jäätelössä. Seassa voi olla esimerkiksi pistaasipähkinöitä tai manteleita.
Mausteita käytetään todella paljon, ja yleensä näihin meille tulisiin ruokiin intialaiset lisäävät vielä omat mausteet. Joku sanoikin, että intiassa käytetään enemmän mausteita yhteen annokseen kuin itse ruoka-aineita. Erilaisia pikkuruokia ja välipaloja harrastetaan myös paljon, lähes kaikki on kuitenkin uppopaistettua ja leivottu esimerkiksi lehtitaikinnan sisään.

Mitään liharuokaa en ole täällä syönyt, Suomessa söin välillä kanaa ja kesällä maistelin jopa savukalojakin. Täällä on kuitenkin todella maukkaat kasvisruuat, eikä ole tehnyt yhtään mieli edes lihaa. Ehkä myös senkin takia, että nää ruuanvalmistusolosuhteet ei välttämättä joka paikassa ole kovin hygieniset.
Kaikki on siis suht rasvaista ja ateriat sisältää paljon hiilihydraatteja. Salaattina saattaa olla punasipuleita, kurkunpalasia tms. Kaipaan tosiaan välillä jotain ihan perus juusto-tomaatti-ruisleipää tai kunnon salaattia!!

Tänään oltiin koulukaverimme Antushin kanssa Noidan suurimmalla ostarilla (Great Indian Place) ja syömässä. Puhuttiin paljon kulttuurieroistamme, ja Antush on myös matkustellut paljon mm. Hollantiin, Thaimaaseen ja Singaporeen, joten hänellä oli myös erilaisia näkökulmia intialaiseenkin kulttuuriin. Intia on pahasti korruptoitunut valtio ja täällä voi tehä mitä tahansa, jos on rahaa. Sakot voi paikata antamalla poliisille satasen, ja usein väärä ja oikea muodostuu sen mukaan, miten enemmistö täällä käyttäytyy. Tämä antaa samalla myös paljon vapauksia intialaisille, kun mikään laki ei oikein pidä paikkansa.
Toinen suuri eroavaisuus intialaisiin on perheiden yhteys. Täällä on yleistä, että samassa talossa asuu isovanhemmat, lapset, lastenlapset ja näiden kaikkien perheet. Lapset hoidetaan kotona tai sukulaisten luona vuorotellen, eikä kukaan tunne oloaan koskaan yksinäiseksi. Serkku on täällä sama asia kuin oma veli tai sisko, ja lapset ovat todella läheisiä tätien, setien ja enojen kanssa. Yleensä ainakin isät käy töissä ja tienaa rahaa perheelleen. Rahaa ei kuitenkaan yleensä käytetä hienoihin autoihin tai muihin ylellisyyksiin, vaan ne säästetään tulevia polvia varten. Siksi esimerkiksi meidän ikäiset nuoret ei käy töissä, vaan saa kaiken elatuksen vanhemmiltaan jopa autoa myöten. Kotona asutaan siihen asti kunnes mennään naimisiin, silloinkin yleensä nuoripari muuttaa miehen vanhempien luokse.
Tämän oon jotenkin huomannut myös siinä, miten tytöt on kasvatettu. Me ollaan niin Ullan kans erilaisia, itsenäisiä ja "vahvoja", osataan täällä vaan matkustella pitkin maailmaa ilman vanhempia. Intiassa lapsesta asti tytöt ovat todella riippuvaisia isästä, joka määrää kaiken ja jonka mielipide todella määrää. Jopa 24-vuotiaan on kysyttävä lupaa lähteä naapurikaupunkiin päiväksi. Vaaleenpunasia paitoja ja pehmoleluja on joka puolella.
Naimisiin meno täytyy tietenkin hyväksyttää vanhemmilla ellei avioliitto ole jo ennalta sovittu tytön ja pojan vanhempien kesken. Molempien on oltava samaa kastia, vaikka poikkeuksiakin tänä päivänä tietenkin on. Naimisissa oleva nainen on automaattisesti täysin riippuvainen aviomiehestään ja yleensä nainen jää kotiin kasvattamaan lapsia miehen käydessä töissä.
Tulin myös miettineeksi sitä, että auttavatko nämä rikkaat ihmiset ikinä niitä miljoonia köyhiä mitenkään. Rikkaat ovat täällä niin etuoikeutettuja kaikkeen. Ymmärsin ainakin tänään, että rahaa kerätään vaan omaa perhettä ja omia lapsia varten, mutta tämä kaikkihan on vaan kiinni siitä mihin kastiin sattuu syntymään. Vain rikkaat pääsevät kouluun ja saavat työpaikan. Suomessa sentään ilmainen koulutus antaa jokaiselle mahdollisuuden ja jotain alkua elämään. Köyhällä täällä ei tosiaankaan taida olla muuta mahdollisuutta edetä mihinkään, kuin voittaa se "Haluatko miljonääriksi".

Viikonloppu Agrassa

2009-08-03T00:30:00.000-07:00

Viikko on hurahtanut taas nopeasti, ajattelin että juurihan kävin päivittämässä kuulumisia tänne, mutta siitä olikin jo viikko. Onneksi oon jaksanut kirjotella ihan perinteiseen tapaan juttuja ylös, muuten varmaan unohtaisi puolet tapahtumista, sillä kaikkea sattuu ja tapahtuu koko ajan.
Viime viikko menikin lähinnä arkipäivät koululla vietettäessä. Projektia pitäisi alkaa tekemään, saatiin onneksi tarvittavia ohjelmia Niha-nimiseltä tytöltä, joten nyt voi tehdä hommia ihan omalta tutulta koneelta.
Keskiviikkona kävin katsomassa ekan Bollywood-elokuvan Ullan kanssa lähiostarilla. Nyt osataan jo melkein ku vanhat konkarit kulkea yksin riksalla ja takaisin, niin ettei tulla hinnan kanssa huijatuksi. Elokuviin pääsee 80 rupian perus-, 120 rupian ylärivien ja 500 rupian luksuslipuilla. Eli halvimmillaan liput maksaa sen alle puolitoista euroa. Teatteri oli tosi siisti ja jättikokoinen, ihan vastaava kuin Suomessakin. Leffa oli nimeltään Luck, intialainen actionleffa. Kielenä oli tietenkin hindi, eikä mitään tekstityksiä ollut, joten oli pieniä ymmärtämisvaikeuksia. Onneks juoni oli kuitenkin sen verran yksinkertanen, että ymmärsin pääkohdat. Leffassa oli joukko ihmisiä, joiden tavotteena oli päästä Amerikkaan. Viisumia ei kuitenkaan ollut myönnetty, joten joku rikas pohatta oli keksinyt eräänlaisen selviytymisleirin, jonka voittaja pääsee vihdoin Jenkkeihin. Tehtävät olivat elä tai kuole-tyyppisiä, joten lopulta enää jäljelle jäi neljä ihmistä eloon. Muut kuolivat erilaisissa tehtävissä, joissa ideana oli se, että vain se jolla on tarpeeksi onnea, selviää. Siellä sitten hypättiin ilman laskuvarjoa helikopterista ja oltiin lukittuina vaijeriin veden alla haiden joukossa. Aika raaka juoni loppujen lopuksi, meitä kyllä nauratti elokuvan naivius ja tietenkin hassu kieli. Luck ei oo kuulemma ollut mitenkään kovin suuri hitti täällä, ehkä sen vuoksi ettei se ollut kovin perinteinen Bollywood- tyylinen pätkä. Vielä odotan, et pääsee näkemään jonkun kunnon romanttisen ällöleffan, jossa on paljon laulua ja tanssia. Jouduttiin kyllä välillä kysymään viereiseltä pojalta, mitä elokuvassa tapahtuu..
Torstaina heräsin aamulla tunnille, mutta matkalla sinne törmäsin muutamaan kaveriin, jotka ystävällisesti ilmoittivat että tunnit ovat tänään peruttu Fresher-partyjen vuoksi. Koululla oli siis järkättyä ohjelmaa ykkösluokkalaisille koko päivän ajan, musiikkia, esityksiä ja kilpailuja. Lähdettiin sitten meidän kavereiden Priyankan, Kaverin (hieno nimi!) ja kolmannen tytön (nimi taas unohtunut..) kanssa meille uuteen ostoskeskukseen. Päästiin ekaa kertaa bussin kyytiin, mikä oli ihan hauska kokemus. Bussi oli tilava, halpa, eikä tungosta ollut. Matka ostoskeskukseen kesti noin puoli tuntia ja maksoi kymmenen rupiaa per naama, eli todella paljon halvempaa kuin riksalla liikkuminen. Ite ei kyllä osattais liikkua yhtään bussilla, sillä yhtäkkiä liikennevaloissa hypättiin vaan pois kyydistä ja käppäiltiin ostoskeskukseen. Kadun reunalla oli bazaari-tyyppinen rykelmä, jossa oli mielenkiintoisia vaatteita ja tavaroita. Meiän matkanjohtaja ei kuitenkaan halunnut viettää niissä aikaa, vaan mentiin sitten kalliseen ostoskeskukseen. Loppujenlopuksi tytöt osti sieltä haluamiansa laukkuja, mutta Ullan kanssa ei löydetty mitään mielenkiintoista. Oltaisiin voitu siis jäädä sinne katumarketeille ihan mielellämme. Ehkä näille intialaisille ostoskeskukset tarjoaa uusia merkkejä ja hienoja tavaroita, mihin me ollaan jo totuttu.
Illalla palattuamme kampukselle päästiin näkemään juhlahumua. Koulun nurmikentän reunalla olevalle lavalle oli pystytetty dj-pöytä ja koko kenttä oli täynnä tanssivia ihmisiä. Täällä osataan pitää hauskaa ilman alkoholia ja turhaa riehumista, kaikki olivat tosi innoissaan ja iloisia. Meille yritettiin opettaa intialaisia tanssiliikkeitä, ehkä ne vielä tästä alkaa sujua alkukankeuden jälkeen, mutta hauskaa oli!
Perjantaina kävästiin taas Shiprassa (lähiostoskeskus) syömässä ja ostamassa eväitä lauantain junamatkaa varten. Ulla oli saanut ikävästi itselleen flunssan, mikä jatkuu edelleen. Ihme kyllä mulle se ei oo vielä ainakaan tarttunut, vaikka kaverimme Ritikakin on sitä tässä sairastanut. Illalla tytöt keitti meille "salaa" asuntolassa intialaista teetä. Täällä ei oikeasti saisi pitää mitään keittolevyjä tai muita ruuanvalmistusvälineitä, mutta Ritikalla ja Nihalla on huoneessaan oikein pikku keittiö. Tee maistui tosi hyvälle, sitä täällä sitten tarjoillaan muutenkin, mutta on joutunut kieltäytymään tän uskomattoman kuumuuden vuoksi. Huomasi kyllä nukkumaan mennessä, että oli juonut kuumaa juomaa.
Lauantaiaamuna sitten herätys soi viideltä. Kamat kasaan ja hypättiin koululta tutun kuskin kyytiin (sama heppu, joka tuli hakemaan meitä lentokentältä) kohti läheistä Nizzamudin asemaa. Ajoissa oltiin paikalla ja jouduttiinkin odottelemaan junaa jonkin aikaa sen ollessa yllättäen myöhässä. Kuski opasti meidät vielä oikeille paikoille ja sovittiin soittelevamme kun ollaan sunnuntaina tulossa takaisin. Juna oli ihan hyväkuntoinen Taj Express, jossa meillä oli istumapaikat siististä vaunusta. Matka Agraan kesti reilut kolme tuntia, mutta välillä liikuttiin tooosi hitaasti ja välillä taas ihan sujuvaa vauhtia. Etäisyyttä ei oikeastaan ollut kuin 180 kilometriä.
Perillä meiän kimppuun säntäsi heti monta "auttavaa" henkilöä. Kaikki oli tarjoamassa kyytiä jonnekin tai opastamassa minne pitää liikkua ja mennä. Harhailtiin hetki jonkun huonohampaisen äijän perässä, joka yritti opastaa meitä taksitolpalle huonolla menestyksellä. Onneksi löydettiin kaaottiselta asemalta pian ulos ja huomattiin intialaisen ukkelin, joka näytti ihan tohtori Sykeröltä, pitelevän Ullan väärinkirjoitetulla nimellä varustettua lappua väärinpäin. Naureskelulta selvittyämme kuski kuljetti meidät kaupungin läpi hotellille. Agra vaikutti ensisilmäykseltä todella likaiselta ja sotkuiselta kaupungilta, ilmakin oli tosi saasteista. Kuivuus näkyy siis nyt joka paikassa.
Hotel Kamal, oli hieman nimensä veroinen, mutta ihan asuttava. Ainakin sijainti oli todella hyvä, sillä katolta oli loistavat näkymät Taj Mahalille. Lauantaina vierailtiin Agra Fort-linnakkeella, missä monet intialaiset halusivat ottaa kuvia, joissa istuttiin niiden vieressä. Päädyttiin siis ilmeisesti moneen perhealbumiin. Käytiin myös katsomassa Taj Mahalia joen toiselta puolelta näköalapaikalta, mutta itse joki oli kuitenkin todella kuivunut, joten näkymä ei ollut niin vaikuttava mitä olin kuvitellut. Loput päivästä menikin sitten ihmetelessä hotellin ympäristöä. Ullan olessa kipeenä, ei viittitty tehdä mitään sen kummempaa. Ostettiin muutamat postikortit ja pakolliset marmorinorsut. Hotellin katolta oli mukava katsoa Taj Mahalia auringonlaskussa ja syödä vähän illallista muiden turistien kanssa. Aikainen herätys oli taas tiedossa, sillä haluttiin päästä Taj Mahalille heti auringonnousun aikaan.
Kävelymatkaa länsiportille oli aamulla vain muutama minuutti. Lippujonossa näkyi pelkkiä turisteja, melkein kaikki jopa samasta hotellista. Hinta oli kaikkeen muuhun verrattuna ylihinnoiteltu, sillä turisteilta maksaa 750 rupiaa ja intialaisilta 10 rupiaa. Pisti kyllä miettimään mihin nekin rahat menee, kun muuta siistiä tai hyväkuntoista ei koko kaupungissa sitten nähtykään. Turvatarkastuksessa jouduin jättämään huivin säilöön, sillä siinä oli jotakin hindinkielistä kirjoitusta, jota ei sisälle sallittu. Täytyy muistaa kysyä joltain paikalliselta mitä ihmettä siinä oikein lukee.
Taj Mahal oli todella vaikuttava, enkä yhtään ihmettele sen kutsumista yhdeksi maailman kauneimmista rakennuksista. Auringon noustessa valonsäteet näyttivät upeilta valkoista marmoria vasten. Ei siinä osannut muuta kuin vain tuijottaa ja nappailla valokuvia. Saavuttiin kyllä paikalle niin oikeaan aikaan, sillä ihmisiä oli vielä suht vähän ja ilma oli vielä viileää verrattuna päivälämpötiloihin. Pari tuntia paikalla olon jälkeen palattiin hotelliin vielä nukkumaan ennen huoneen luovuttamista.
Iltapäivä menikin sitten kierrellessä ostospaikkoja. Onnistuttiin myös saamaan kamala riita aikaiseksi riksakuskin kanssa huonon kommunikoinnin takia. Meidän "fifteen" oli tietenkin kuskille "fifty". Lopulta suostuimme maksamaan kyydistä kolmekymmentä rupiaa, mikä oli Delhin hintoihin verrattuna kallis. Eihän nuo hinnat euroissa ole paljon mitään, mutta periaatteesta ärsyttää kun turisteilta halutaan ottaa niin paljon enemmän rahaa kuin paikallisilta. Ullalla on mukana reissussa India Footprint -matkaopas, jonka avulla löydettiin bazaari ja suositeltu ravintola. Ravintola paljastui pettymykseksi, ehkä ei enää luoteta niin paljon matkaoppaaseemme. Hyvää ostospaikkaa kysyin kuitenkin paikallisilta ja lopulta löydettiin mukavat katumarkkinat. Sää oli kuitenkin taas todella kuuma, joten päivä ostoksilla tuntui yllättävän rankalta. Lähdettiin ajoissa kohti juna-asemaa, mikä oli hyvä sillä junan kanssa oli säätämistä. Oli lähellä ettei hypätty Jaipuriin menevään junaan, koska se saapui samaan aikaan sille raiteelle, johon meidän junan olisi pitänyt tulla. Onneksi joku junamestari osasi kertoa, että meidän juna on myöhässä ja saapuu viereiselle raiteelle. Huh! Lopulta juna Punjab Mail saapui ja paluumatka kohti "kotia" alkoi. Varatut paikkamme oli makuuvaunusta, missä oli kahdeksan sänkyä yhdessä loossissa. Matka oli kuitenkin sen verran lyhyt, että jätettiin nukkuminen muovisängyillä testaamatta. Junassa näkyi myös mielenkiintoisia ihmisiä, esimerkiksi meidän kanssa samaan loossiin tuli kaksi pyhää miestä pukeutuneina valkoisiin kaapuihin. Molemmat laittoivat toisen kätensä hernepussukkaan niin, että vain etusormi törrötti pussin ulkopuolella. Meinasin siinä sitten naurahtaa hassulle näylle, mutta kuulemma tämä on jokin tietty rukoustyyli, jossa jokaisen herneen kohdalla lausutaan jonkun pyhimyksen tai gurun nimiä. Pussi ei myöskään saa koskettaa ikinä maata, joten ne oli sitten ripustettuina junavaunun yläkoukkuihin.
Agrasta palattua oli ihana tulla rauhalliselle kampukselle. Nyt osaa jo arvostaa sitä, että täällä saa olla piilossa kerjäläisiltä, kauppiailta ja liikenteen melulta. Maassa ei ole yhtään roskaa ja kaikki kasvit on hyvin hoidettuja täällä. Mutta normaalielämään ja kaupunkeihin verrattuna kyllä se koti Suomi tuntuu taas niin mahtavalta paikalta!

Kohti opiskelun iloja

2009-07-27T06:58:00.000-07:00

Taas hurahtanut päivät nopiaa! Tänään on ollut taas puuhakas päivä, vaikka ite koulua oli vaan pari tuntia. Maanantait ja torstait on pyykkipäiviä, joten tänään sai taas viedä likapyykkejä pesuun ja hakea puhtaita. Pyykkitupa sijaitsee yhden rakennuksen kuumassa ja tunkkaisessa kellarissa. Tunnelmasta tuli ihan mieleen Henkien Kätkemä- elokuvan kylpyukkeli, joka hääri siellä kellarissa pikku apureiden kanssa. Täällä pyykkitupaa pyörittää puolisokea vanha ukkeli, jonka apureina varmaan 10 pientä intialaismiestä. Kellarissa aina on kamala meteli ja vieressä on myös jokin puutyöverstas, jonka tarkoitus ei oo vielä selvinnyt.
Kouluun! Sain lopulta valittua kurssit tätä syksyä varten ja nyt pitäisi siis virittäytyä mieleltään siihen, että jotain täytyy myös koulun eteen tehdä. Suoritettavaksi tuli siis Minor Project, eli vapaavalintaisesta aiheesta projekti, jota tehdään koulun ohessa. Tavoitteena on tehdä jotkut web application-sivustot, joihin tulee tietokantaa ja hakukonetta yms. Siinä siis pientä haastetta varsinkin, kun kaikki ohjelmat on erilaisia. Suomessa käytetään jo koulussakin Adobe CS4 -ohjelmia, kun täältä ehkä sattumalta jostain saattaa löytyä Macromedia Flash, jolla pääsis jotain tekemään.. Muita kursseja on Web Technology Lab eli koodailua, Satellite Communication ja vielä jokin ihan peruskurssi tietokoneisiin ja ohjelmointiin liittyen. Opetusta on noin 10 tuntia viikossa, eli vapaa-aikaa riittää..
Nyt on jo mielessä ens viikonloppu ja junamatka Agraan ja takaisin. Turistikohteista ainakin Taj Mahal ja Agra Fort on nähtävä, muuten sitten voikin tutustua paikalliseen menoon. Liput ei paljoa maksa, noin 5 euroa suunta. Matka täältä Noidasta Agraan kestää noin kolme tuntia, mutta junalippuihin ei edes paineta mitään saapumisaikaa. Yleensä junat ovat myöhässä.
Nyt on myös hommattu lentoliput lokakuun reissua varten. Elikkäs 15.10. suuntana Mumbai, josta jatketaan matkaa 18.10. Goalle. 27.päivä palataan sitten Goalta suoraan Delhiin. Kaikki kolme lentoa maksaa yhteensä noin 130 euroa, kiitos Suomen valtion opintotuen tämäkin on meille mahdollista! Nyt vaan yritetään houkutella kavereita mukaan, reissu isommallakin porukalla olisi huippu kokemus. Suomesta lennot maksaa tietenkin enemmän... Mutta vielä ehtii säästää ja lotota!
Eilen oltiin Delhissä markkinoilla, mikä oli jännittävä kokemus. Tarjolla oli ihan kaikkea vaatteista ruokaan. Intialaisia ja länsimaisia merkkejä, käsitöitä, koruja, kankaita.. ihan mitä vaan! Vaatteita saa muutamalla eurolla ja Raybanin "aidot" aurinkolasitkin kahdella eurolla. Kaikesta oli tietenkin tingattava ja oli mukava nähdä muutakin kuin pelkkiä ostoskeskuksia. Niitä löytyy sieltä kotoakin sitten ihan tarpeeksi. Kaupankäynti oli siis hauskaa ja tehokkaaksi taktiikaksi osottautui se, että jos myyjä ei ollut samaa mieltä hinnasta, lähtee vaan kävelemään seuraavalle kojulle, jolloin hetken kuluttua kuuluu myyjän huuto takaisin ja tuote lähti mukaan hyvään hintaan. Toimii! Paikalla oli myös paljon kerjäläisiä ja muutama turistikin, ihmisiäkin siis saattoi vaan ihmetellä. Sää oli eilen todella painostava ja kuuma, mikä rajotti hieman shoppailun sietokykyä ajallisesti. Mukaan tarttui kuitenkin muutama vaate ja koruja, eiköhän se matkalaukku oo täynnä sitten tulomatkallakin.
Nyt on testattu myös koulun uima-allas. Ainakaan ei vielä ole tullut mitään sivuvaikutuksia likaisesta vedestä tms. Onneksi! Altaan vesi on kuitenkin tosi lämmintä, joten uiminen ei ollut kovin virkistävä kokemus. Hikoilu ei kuitenkaan tuntunu niin rankalta vedessä, joten täytyy mennä toistekin. Ehkä urheilukin vähän piristää mieltä ja kehoa, jaksaa taas tehdä muutakin. Unta alkaa jo saada vähän paremmin kuin viime viikolla, ilmastointikin on tehokas, tosin kamala meteli siitä lähtee. Onneks on korvatulpat! Joka aamu sitä kuitenkin vahingossa herää siivoojan ääniin käytävässä tai ulkona. Pienet ja hennot intialaisnaiset lakaisee käytävät ja huoneet joka päivä. Huonetta siivottaessa on vahdittava, että siivoja ei varasta mitään. Se ei ole kuulemma yleistä, mutta ulkomaalaisilta varastaminen ei ole intialaisten mielestä niin paha kuin oman maan kansalaiselta ryövääminen. Siivojat myös vaihtuvat puolen vuoden välein, jotta ne ei ehdi oppia liikaa paikoista ja saa houkutuksia varastamiseen. Onneks meillä on lukollinen kassakaappi arvotavaroita varten ja tietenkin ovilukko, kun ollaan poissa.
Tänään on myös satanut ja ukkostanut oikein kunnolla! Tuntuu, että kaikki intialaiset sekosivat. Ne on todella innoissaan ja ainakin monet tytöt ryntäsivät sateeseen riehumaan. Tätä on siis odotettu, on ollut ennätyskuivaa. Ei päästy edes viereiseen rakennukseen asuntolasta sateen vuoksi. Ullan kenkä hajosi matkalla juostessa ja kun käännyttiin takaisin, oltiin perillä ihan likomärkiä. Sateenvarjoa voisi siis tarvita myös täällä. Aamupalaa odotellessa.. Ruokalan anti vaikuttaa tosin olevan todella yksipuolinen.. Lounaaksi ja päivälliseksi aina riisiä ja erilaisia kastikkeita, aamupalaksi täytettyjä leipiä (kuulostaa paremmalta, mitä on oikeasti). Onneksi lähistöllä on ravintoloita ja ruokaa voi myös tilata kampukselle.

2009-07-24T10:28:00.000-07:00

Toinen viikko on menny tosi nopeesti! Nyt on jo perjantai-ilta, ihan uskomatonta. Täältä koulualueelta on alkanu löytyä erilaisia aktiviteetteja ja oon tavannut tosi paljon uusia ihmisiä. Joka päivä vastaan tulee ihmisiä, jotka on kiinnostuneita siitä mitä me täällä tehdään ja mistä tullaan. Ehkä ne alkaa tottua näkemään meitä täällä, kun viime viikolla tuntu et kaikki vaan tuijotti ihmeissään et miten me tänne on eksytty. Joku jopa sanoi, että ollaan ihan avaruusolioita niiden silmissä! Lisäks tunnit on alkanu, joten on tietenki helpompi lähestyä meitä, kun ne tietää et ollaan oppilaita eikä mitään vierailevia opettajia yms. Joten uusia tuttavuuksia on tullut reippaasti, parhaimpana varmaan koulun laiskimmat oppilaat, kolme poikaa: Ankit, Rishabh ja Sayantan.
Pojat pyörittää koulun ohella omaa matkailubisnestä ja suunnittelee avaavansa parin kuukauden päästä oman ravintolan. Varmaan ainoot oppilaat, joilla on jotain muutakin mielessä kuin tää koulu. Ne on ilmeisesti (tietenkin) lähtöisin rikkaista perheistä, joten niillä on enemmän vapautta ja vaihtoehtoja toteuttaa itseään. Koska oon tutustunut paljon sellasiinkin oppilaisiin, joiden vanhemmat ei tosiaankaan oo mitään rikkaita ja ovat jopa joutuneet ottamaan pankista lainaa saadakseen oman lapsensa tähän kouluun. Tänään pääsin siis taas Delhiin jopa ihan kunnon autokyydillä. Rishabh omistaa oman auton ja on tosi hyvä kuski. Käytiin tsekkaamassa Old Fort linnoitus ja siellä olevalla lammella vähän polkuveneilemässä. Käytiin myös ihan loistavassa kiinalaisravintolassa, joka on itseasiassa Noidassa. Kouluruoka alkaa tosiaan jo hieman tökkiä.. Nää pojat on myös paikallisia, joten ne tietää hyvät mestat ja vakuutteli että on täällä muutakin nähtävää kuin pari ostaria. Oli tosi mukavaa päästä taas pois täältä kampukselta ja nähdä vähän elämää.
Vapaa-aika täällä kampuksellakin on alkanut sujua mukavammin. Kävin eilen ekan kerran kokeilemassa koulun kuntosalia, mikä osottautui ihan käytettäväksi. Täytyy vaan ostaa jotain vaatteita urheiluun, niin vähän tuli kuitenkin pakattua, vaikka 18kg sitä tavaraa tuli mukana rahdattua. Juoksumattoa ja muutamia kuntolaitteita tuli testattua, vaikka osa laitteista olikin suht huonossa kunnossa varmaan sen takia, et täällä tytöt ei käy kauheesti salilla. Uima-altaassa sen sijaan oli illalla ruuhkaa, ite en oo sinne vielä uskaltautunut ku nähtiin siellä asuvan puluja, jotka kakkii veteen. Ei ole myöskään tietoa siitä, onko vesi jotenkin puhdistettua tai suodatetaanko sitä jatkuvasti.. Lisäks kampukselta löytyy erilaisia urheilukenttiä, voi pelata sulkapalloa, tennistä, korista, fudista ja tietenkin krikettiä. Katottiin ihmeissämme, ku jotkut pojat pelas krikettiä. Vaikutti hauskalta, mutta säännöistä ei ollu kyllä mitään tietoa. Ehkä opin, joku sanoi että jopa 4-vuotias intialainenkin tietää kriketin säännöt.
Eilen testasin ite sulkapalloilua, mikä oli tosi hauskaa varmaan sen takia, että ei oo oikeesti päässyt tekemään mitään ihmeempiä kuin vaan oleskelemaan. Mitään rankkaa urheilua ei kuitenkaan pysty suorittamaan tän kuumuuden takia. Onneks sekin on nyt helpottunut, ettei enää hikoile niin paljon kuin viime viikolla.
Yks opettaja myös ehdotti, että voitais aloittaa sellainen viikottainen Suomi-kerho, missä opetettais ihmisille asioita Suomesta. Kaikilla täällä on esimerkiksi Nokian puhelimet, mutta jotkut luulevat, et Nokia on japanilainen yhtiö. Vaikutti siis tosi hauskalta idealta, kunhan nyt saadaan kaikki asiat lukkareiden ja kurssien kanssa järjestykseen niin voisi alkaa suunnittelemaan ideaa vähän pidemmälle.
Tänään täällä koululla järjestettiin myös talent-kilpailu. Meiän kaverit yritti kovasti saada meitäkin osallistumaan, mutta ei kyllä vielä ainakaan ihan uskaltanut. Jotkut rohkeat siellä sitten esitti taitojaan esim. tanssissa, runoissa ja laulussa. Ens viikolla on toinen vastaava, ihan hauska nähdä mitä sieltä löytyy!
Hassua kyllä, soitin valitsi just tän biisin tähän hetkeen:

Macy Gray- Do Something

Get up, get out
And do somethin'
Don't let the days of your life pass you by
You got to
Get up, get out
And do somethin'
How will you make it if you never even try

Matkakuumetta

2009-07-22T04:06:00.000-07:00

Pari ensimmäistä koulupäivää takana! Oikeastaan tunteja on ollut vain neljä, mutta jotakin makua on jo oppinnoista saatu. Kurssit, joita valittiin viime viikolla ovat osoittautuneet tosi vaikeiksi. Ongelmana on juuri se, että täällä opinnot ovat tosi teoreettisia ja täällä opiskellaan paljon enemmän matematiikkaa kaikissa aineissa. Täällä ei myöskään käytetä mitään kaavastokirjoja tai laskimia, vaan oppilaat todellakin muistivat kaiken. Siinä sitten katselin orpona vieressä.. Käytiin heti johtohenkilökunnan puheilla, sillä olisi kuitenkin ihan kiva saada edes jotain merkintää todistukseen täällä olosta. Oikeastaan kaikki tän vuoden opintopisteet on jo ansaittu onneksi Suomessa, joten mitään turhaa stressiä kursseista ei täällä tarvi ottaa.
Saatiin valittua uusia kursseja ja projekti, jonka sisällön saa itse päättää. Esimerkiksi voisi tehdä jotkut kotisivut tai animaatiota, jotain hyödyllistä siis verrattuna matematiikan kaavojen opetteluun. Projektia seuraa sitten joku opettaja ja sitä saa tehdä aina silloin kuin itselle parhaiten sopii. Tämä kuulostaa loistavalta vaihtoehdolta perjantai- ja lauantaiopinnoille. Ensi maanantaina pitäisi sitten olla kaikki kurssisuunnitelmat tehtynä ja voi sitten keskittyä paremmin siihen mitä haluaa tehdä. Nyt on ollut kaikenlaista stressiä noista kursseista, sillä jotkut opettajat on yrittäneet vaan saada meitä jatkamaan kursseja, vaikka ei olla ymmärretty mitään. Lisäksi se, että haluttiin ylipäätänsä vaihtaa jotain kursseja tuntui todella hankalalta toteuttaa ja aiheutti ilmeisesti päänvaivaa monelle. Nyt kuitenkin näyttää jo lupaavammalta, sillä haluttiin todella säilyttää vapaat viikonloput ja vähäinen kurssien lukumäärä matkustelua varten.
Vapaa-aikaa onkin ollut siis tosi paljon ja sitä ollaan käytetty hyväksi eri matkojen ja reissujen suunnitteluun. Suunnitelmissa on tehdä lyhyempiä viikonloppureissuja Delhin lähikaupunkeihin ja kolme isompaa reissua ympäri Intiaa. Nepaliin olisi myös hienoa päästä, mutta se on vielä harkinnan alla. Jotkut opiskelijoista on sanonu, että Nepaliin voi olla hankala matkustaa ja joulukuussa, jolloin meillä on kaksi viikkoa lomaa ennen Suomeen paluuta siellä on viileät ilmat.
Isompia reissuja olisi sitten syys-lokakuun vaihteessa 10 päivää Himalayan suuntaan, lokakuun puolivälistä 12 päivää Mumbaihin ja Goalle, sekä koulun loputtua joulukuun alussa kaksi viikkoa kaakkois-Intiaan ja Gangesille. Seuraava pikku retki on tarkoitus elokuun ekana viikonloppuna Taj Mahalin kaupunkiin Agraan. Täällä todella kannattaa matkustella, sillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, eikä matkustaminen ole kallista. Esimerkiksi lentolippu Mumbaihin maksaa noin 40 euroa. Nyt on siis kauhee matkakuume, eikä malttais millään odottaa! Arkipäivät täällä koululla on ainakin tähän mennessä ollut melko samanlaisia, eikä täällä suljetulla alueella pääse näkemään mitään. Toivottavasti ei aika tuu pitkäksi! Riksalla ja autoriksalla onneksi pääsee tosi halvalla läheisiin ostoskeskuksiin ja kauppoihin, mutta mitään muuta merkittävää nähtävyyksiä yms. ei täällä Noidan kaupungissa oo.

2009-07-19T10:00:00.000-07:00

Matkailu aloitettu! Tänään pääsin ekan kerran Noidan (nykyinen kotikaupunki) ulkopuolelle elikkäs Intian pääkaupunkiin Delhiin. Koululta Mr. Bharadjaw niminen mies, joka on auttanut meitä paljon käytännön asioissa esim. sim-korttien hankinta ja rahanvaihto, oli tilannut meille etukäteen taksin aamukymmeneksi käyttöön koko päiväksi. Aiemmin juteltaessa se vaati, että mennään jollain hyvällä taksilla ja mielellään jonkun paikallisen kanssa. Noh, sanottiin kyllä että voidaan ihan hyvin mennä Ullan kans kahestaan, sillä tarkoituksena oli tarkastaa muutama turistipaikka, joissa liikkuminen on varmasti turvallista. Eipä tietenkään kaikki sujunut suunnitelmien mukaan, vaan juuri kun olimme astumassa taksiin asuntolan edessä, asuntolan emäntä paukkaa paikalle ja vaatii meitä tulemaan toimistoonsa. Siellä sitten kerroimme tarkkaan mihin suunnittellaan menevämme ja tietysti nainen kirjoitti tämän ylös paperille (niinkuin kaikki muutkin asiat on tapana kirjoittaa täällä käsin ylös). Sitten emäntä käskee asuntolan vartijan hakea paikalle meistä huolehtineet tytöt Ritikan ja Rupalin. Sitten taas ei ymmärretty keskusteluista mitään, koska kaikki paikalliset täällä puhuu tietenkin keskenään hindia. Lopulta selvisi, että meidän kanssa Delhiin lähtee tyttö nimeltä Supria ja sen poikaystävä Varun. Tunnin päästä alkuperäisestä lähtöajastamme pääsimme lopulta matkaan. Taksikuski varmaan oli onnellinen, saatuaan odottaa kuumassa autossa tunnin. Asuntolasta oli jo aikaisemmin varmisteltu, että onhan auto tarpeeksi hyvä meille. Ja sehän oli, suht hyvässä kunnossa olevat Hyundai ilmastoinnilla! ihme! No ensimmäiseksi käännettäessä autoa ympäri koulun pihalla, kuski peruutti suoraan savisten kukkaruukkujen päälle, mistä vartijat eivät olleet kovin innoissaan.. Lopulta pääsimme matkaan ja ensimmäiset kymmenen minuuttia ajettuamme tapahtui kuskin vaihto. Ensimmäisellä oli ilmeisesti jotain muuta ohjelmaa tälle päivälle..
Matka Delhiin kesti noin tunnin ja matkalla näkyi taas vaikka mitä uutta ja ihmeellistä. Varallisuuserot on kyllä huimat, kun näkyi todella ylellisiä ja hienoja kivitaloja metalliaidoilla, mitkä muistuttaa enemmänki jotain kylpylää tai hotellia. Niiden ulkopuolella sitten maleksii mutaisia kerjäläisiä, jotka tulee koputelemaan auton ikkunoihin.
Lopulta pääsimme perille Red Fortin linnoitukseen, joka oli todella näkemisen arvoinen paikka, jossa oli upeaa arkkitehtuuria ja paljon tietoa Intian historiasta. Alueella oli museo ja mm. todella upea jättivaltaistuin. Jono sisälle oli kyllä todella pitkä, mutta tosiaan kannatti jonottaa. Kaikkiin turistikohteisiin on yleensä turvatarkastukset, jotka vie aikaa ennen sisäänpääsyä. Kaiken lisäksi nähtävyyksien näkeminen on paikallisille paljon halvelmpaa kuin turisteille, esimerkiksi meiltä sisäänpääsy maksoi 250 rupiaa kun intialaisilta perittiin 10 rupiaa..
Toinen päivän kohteista oli Swaminarayan Akshardham. Matkaoppaassa oli hyvin kuvattu paikkaa "Spiritual Disneylandinä". Paikka oli siis suuri temppelialue, omistettu 1700-luvun pyhimykselle Bhagwan Swaminarayanille, joka on vaikuttanut suuresti länsi-Intian henkeen ja kulttuuriin. Itse alue on rakennettu vasta muutama vuosi sitten, ja onkin oikeastaan kopio alkuperäisestä. Uskonnossa korostetaan kaikista riippuvuuksista luopumista ja rakkauden ja rauhan tärkeyttä. Nähtiin erilaisia esityksiä ja mm. veneretki Intian henkisen ja kulttuurillisen historian halki. Ymmärtää myös nyt paremmin tätä nykykulttuuria, kun tuntee hieman historiaa. Kokemus oli silmiä avartava ja käymisen arvonen, vaikka tulikin hieman sellanen olo että paikka oli vain tehty turisteille. Odotan innolla, että pääsee vierailemaan "aitoihin" temppeleihin.

Sim-kaaaard

2009-07-17T10:00:00.000-07:00

Taas yksi päivä takana! Aika on mennyt tänään todella nopeasti, mikä on ihan hyvä sillä täällä suljetulla kampusalueella ei tosiaan ole niin valtavasti nähtävää ja koettavaa. Tänään sain kuitenkin tietää, että koululla on uusi uima-allas ja kuntosali tytöille. Ne aukeaa aamuisin viideltä luultavasti ens viikolla, joten ajattelin että sinne pääsis vähän kuntoilemaan aamuisin. Muutenkin tekis koko ajan mieli käydä suihkussa.
Miinusta voisin nyt antaa siitä, että en oo saanut skypeä tai messengeriä toimimaan, mikä harmittaa sillä ois ollu kiva soittaa jotakin puheluita netin kautta. No nyt täytyy turvautua facebookiin, joka toimii vaihtelevalla menestyksellä ja gmailin sähköposteihin ja chattiin.
Saatiin tänään myös hankittua intialaiset prepaid-liittymät, joten voidaan intialaiseen tyyliin soittaa koko ajan jollekin. Mun numero on +919650169368. En tiedä mitä siihen maksaa soittaa Suomesta, enkä saanut selville sitäkään maksaako se vastaanottajalle jos täältä yrittää soittaa. Täältä soittaminen Eurooppaan maksaa kait 9,20 rupiaa/minuutti eli noin 15 senttiä minuutilta. Eli ei niin kovin kallista, mutta ei tosiaan täältä uskalla nyt vielä soittaa ennenku tietää maksaako se vastaanottaminen mitään... Jotenki on todella hankalaa saada selvittää tollasia käytännön asioita ja yhden asian hoitaminen tapahtuu ainakin kolmen eri henkilön kautta. Liittymien avaamiseen tarvittiin koululta jokin suosittelukirje, kopiot meiän passeista ja ajokorteista. Sitten lähdettiin autolla taas jonnekin Vodafonen liikkeeseen, mistä ei meille liittymiä myönnetty. Ongelmana rahanvaihdossa ja tuolla Vodafonessa oli ilmeisesti se, että Suomen passeihin ei ole painettu osoitetta. Onneksi saatiin liittymät hankittua sit viereisestä Airtel-firmasta, mutta siinäkin tosiaan kesti ja tutkittiin passeja ja viisumeja taas melkein suurennuslasien kanssa. Asioiden hoitoon pitää varata runsaasti aikaa ja meillä kesti tuo yksinkertainen reissu lähes kaksi tuntia, minkä takia missattiin myös meiän eka oppintunti. No tiistaina sitten, maanantai on jokin ekan vuoden opiskelijoiden orientaatiopäivä, milloin meille ei järjestetä opetusta.
Paljon aikaa on taas tänään kulunut taas tuolla koulun johtajien toimistoissa istumiseen, missä on onneksi ilmastointi toisin kuin muualla kampuksella.
Tänään oli myös ensimmäinen riksakyytini. Mentiin tästä koululta läheiselle Shimla-ostoskeskukselle, johon olisi myös voinut kävellä noin 10 minuuttia. Riksat on todella halpoja paikallisille, ja kun mentiin intialaisten kanssa, saatiin edulliset hinnat. Halvimmillaan kyyti maksoi 10 rupiaa eli 17 senttiä. Ostoskeskus oli tosi moderni, ja siellä samassa oli myös leffateatteri ja paljon ravintoloita ja kauppoja. Sieltä löytyy siis lähin mäkkäri ja KFC, mikäli burgerinälkä yllättää. Yläkerrasta löytyi tosi paljon pienempiä rafloja vierekkäin ja ideana oli valita mistä tahansa ravintolasta ja ne kaikki maksettiin samaan kassaan. Oltiin isommalla porukalla liikenteessä, joten saatiin maistella tosi paljon erilaisia ruokia ja makuja. Perinteinen intialainen ruoka maistui paljon paremmalta kunnon ravintolassa kuin täällä koulussa.. Intialainen setti ruokaa, josta riitti kahdellekin ihmiselle, maksaa noin 100 rupiaa eli 1,50 €. Monet ylempien luokkien oppilaat ei enää oikeastaan paljoa käytä kouluruokalaa, vaan käy ulkona syömässä tai valmistaa huoneissaan ruokaa, sillä kouluruoka on lähes samanlaista päivästä toiseen ja melko mautonta. Koulun läheltä löytyy jotakin ruokakärryjä, eli samanlaisia ku meiän snäkärit. Niiltä voi ostaa kaikenlaista paistettua ja friteerattua ruokaa, esimerkiksi kiinalaista. Ei kyllä vielä ite uskalla syödä noista paikoista, nyt on tyydyttävä kunnon ravintolaruokaan ja koulun tarjontaan. Eikä oo onneks vielä ollut mitään mahaongelmia, joten ihan hyvillä mielin on ruoka maistunut. Tosin täällä kuumassa ei tuu niin nälkäkään kun Suomessa, joten kevyet ateriat on ollut ihan riittäviä.

2009-07-16T10:25:00.000-07:00

Täällä ollaan Intiassa, kaikki on uutta ja ihmeellistä! Ensimmäisenä lentokoneesta astuttuani pisti nenään outo haju, vähän niinkuin joskus Latviassa. Lentokentällä ongelmana oli etsiä meitä vastaantullut henkilö. Terminaaliin saavuttaessa rivissä oli varmaan kymmeniä ihmisiä rivissä lappujen kanssa. Näistä kukaan ei ollut meidän tyyppi ja jonkun aikaa haahuiltuamme oli soitettava sille. Onneksi olin tallentanut puhelinnumeron, josta lopulta tavoitimme oikean henkilön ja onnellisesti löysimme hänet lentokentän ulkopuolelta. Siellä rivissä oli ainakin sata intialaista miestä lappujen kanssa, mutta meidän nimet tunnisti heti. Lentokentällä ja sen ympäristössä oli paljon vartioita isojen aseiden kanssa. Hypättiin rämään pakettiautoon, jossa ei tietenkään ollut mitään ilmastointia. Matka koululle kesti varmaan noin reilu puoli tuntia, ja matkan aikana näkyi yhtä sun toista ihmellistä. Ensinnäkin Intian liikennekulttuuri on aivan erilainen kuin Suomessa. Kuskit ajavat miten sattuu, ei ole mitään nopeusrajoituksia vaan ajetaan sen mukaan miten mahtuu. Kokoajan tööttäillään, aina silloin varsinkin jos ollaaan ohittamassa jokin toinen ajoneuvo. Kaikki polkuoyörät, kävelijät, riksat ja autot kulkee samalla tiellä ihan sekaisin. Lehmät hengailee tuolla liikenteen seassa myös, enimmäkseen vaan seisoo jossain teiden välissä. Kulkukoiria on myöskin joka paikassa kaduilla. Matkalla näkyi myös heti Intian köyhyys: ihmiset nukkuivat pysäköityjen rekkojen katoilla, liikenteenjakajissa ja pienissä kangasteltoissa kadun varsilla. Kaupunkiliikenteen joukossa kulkee kerjäläisiä ja kauppiaita, jotka tunkevat auton ikkunoista.
Ensimmäisiä havaintoja oli todellakin tämä kuumuus, nyt on kuulemma tukalaa aikaa myös intialaisille, sillä ilmankosteus on todella korkealla. Oikeastaan lämpötila ei ole niin paha, vaan just tää kosteus. Ekana iltana tuli muutamia kuurosateita, mikä helpotti oloa hetkeksi. Enimmäkseen siis hiki virtaa!
Koulualue on tullut nyt hieman tutuksi, huomenna pitäis aloittaa opiskelu. Oli aikamoista säätämistä meidän kurssien kanssa, koska tää kouluhan on yliopisto ja eroaa siten meiän ammattikorkeakouluopinnoista. Kurssisisällöt vaikutti todella hankalilta meille ja yhteen kurssiin pitäisi lukea ainakin neljä jotain tosi paksua kirjaa. Eli täysin erilaista kun meillä, Suomessa vaan kökötetään siellä luennoilla tekemättä mitään ja ilmaannutaan tenttiin ja toivotaan että päästään läpi. :D täällä jokin ammattiainekin oli ihan pelkkää matematiikkaa..Saa nähdä miten selvitään, onneks opettajat on ollu tosi ymmärtäväisiä sen suhteen että voidaan ottaa vähemmän kursseja kuin normaalit täällä opiskelevat. Lisäksi meille on pääasiana tutustua Intiaan ja tähän kulttuuriin, joten ei oteta turhia paineita näistä opinnoista.
Tää meidän huone on tälläinen pieni koppero, jossa on kaks sänkyä kovilla patjoilla, kirjotuspöydät ja hyllyt. Ilmastointi alkaa kuulemma toimia parin päivän päästä, joten täällä on todella nihkeää nukkua. Nyt ainoa ilmanvire tulee valtavasta tuulettimesta katossa. Meillä on täällä myös oma lemmikki tai oikeestaan lemmikeitä, liskoja. Ne on suht pieniä, vähän niinkuin sisiliskoja ja gekkoja. Kuulemma vaarattomia ja tosi säikkyjä. Tuolla koulun portin seinässä oli niitä tänään illalla varmaan joku sata vierekkäin.